Flash Back

Tuli ikävä carrefuuraa. Ja flash back siihen aikaan reilun kuuden vuoden taakse kun muutettiin aavikolle. Seisoin epätiedon vallassa peuainehyllyn edessä kaupassa tietämättömänä, mikä on hyvää, mikä tuoksuu hyvältä, mikä toimii, mitä ostaa? Niin seisoin nytkin marketin siivoushyllyllä, pupillit laajentuneina, mitä nää on? Tai missä on ne carrefuuran rätit tai millä hitolla parketti pestään? Eikä pyykkipulvereistakaan löydy tuoksua nimeltä arabian jasmiini.. No, pari kassillista tuli ostettua tököttiä ja riepua ja moppia koeajoon ja ens viikolla päästään testaamaan kun saadaan uuden kodin avaimet :)

Vanha tavara löytää meidät. Maasta pois muuttaessa tuli annettua tavaraa vähän sinne ja tänne. Nyt on kuka tarjoamassa telkkaria, kattolamppua, fillaria... talvitakkeja löytyy vähän kaikkien kaapeista. Ja voi sitä riemua kun sukulais pojilta saatiin parit kassilliset talvivaatteita lumileikkeihin! Joko äiti huomenna sataa lunta?

Koti seilaa tinapurkissa Maltalla. Musta tuntuu, että meillä tulee erittäin mielenkiintoiset ja haastavat muutamat viikot uudessa kodissa ilman mitään huonekaluja tai astioita tai verhoja tai.... Matkalaukku elämää!

Etsivä Löytää

Miltä sysky tuoksuu? Miltä haisee märkä maa? Milta tuntuu pohjoistuuli, syksyinen viima? Kylmä tihkusade? Miten pukeudutaan riittävän lämpimästi? Miten ihania ovat pipot, tumput ja kaulaliinat? Miten haravoidaan? Mennäänkö sienimetsään? Säilötäänkö punajuuria? Voi tätä ihmettä ja kummaa. Max odottaa lumen tuloa.....

Ei ihan lomailusta ole käynyt tämä kotimaahan paluu. Aloitettiin paperisotiminen kelassa, ollaan ihan pakolaisia ja olo oli kerrassaan tyrmäävä. Vastaanotto oli vähän viileähkö, vähän kuin oltaisi jotain pahaa tehty kun palattiin Suomeen, b-luokan kansalaisia. Jäimme odottamaan lausuntoa, jännittävää, kelvataankohan me enää suomalaisiksi ja sosiaaliturvanpiiriin, hmm...

Koulupaikka onnistui järjestää niin iloisesti, että ihan ihmetytti. Kansainvälisten koulujen reksien vastaanotto oli kerrassaan ihailtavan reipasta ja koulupaikka järjestyi puhelimessa. Maanantaina haettiin repullinen koulukirjoja jo kotitehtäviä, tavattiin ope ja luokka ja kierrettiin koulu ympäri. Olemme kaikki ihastuneita! Max totesi homman käyneen aika helpoksi, suomalaiset ekaluokkalaiset tuntuvat käyvän samoja asioita läpi kuin Max kolme vuotta sitten eskarissa. Kukaan ei vielä kirjoita, ei lue, ei laske. Taitaa tulla Maxista apuope. Koulupäivätkin lyhenee puolella.

Työpaikkaa on etsiskelty ja tärpännytkin on. Kerrassaan mieltäylentävää kun melkein kahdeksan vuoden kotona olon jälkeen kuulee, että me otettaisiin juuri sinut tlöihin, oikein mielellään. Millon voit aloittaa? Sain kiinni kolme työpaikkaa ja valitsin mielekäimmän ja vielä peruin yhden haastattelun... Maltan tuskin odottaa että pääsen töihin, toimistoon, saan työkoneen ja työtehtävät! Minä! No muutama viikko vielä..

Kotia on metsästetty. Todettu olevamme ihan ulkohommissa. Vuokravälitys systeemit on muuttuneet, vuokrat nousseet ja jostain syystä meidän etsimää ei tuntunut juurikaan olevan tarjolla. Missään. Paitsi Hervannassa. Mutta etsivä löytää ja hyvät sopparit tuli tehtyä koulua liki. Uusi koti ens kuun alusta. Kontti seilaa jossakin, olisiko kahden viikon päästä Hampurissa ja ehkä reilu kolme viikkonen menee, että se saadaan Tampereelle. Sitä odetellessa. Kontin roudaus ja tullaus systeemit on sovittuna, puuttuuu enää talkoo väki, vink, vink :)

Elämä asettuu. Olo on edelleen epärealistinen, ei voi todeksi uskoa.
Joku kysyi jatkuuko bloggaus. Tarkoitus olisi. Tähän iskee ehkä joku katkeran paluumuuttajan kulttuurishokki näkökulma, pitäisi varmaan uusia tuota profiilia jotenkin. Miten?

Mitä tapahtui?

Kalareissu tosissaan vähän venähti. Ei joudutu kuitenkaan myrskynsilmään eikä merirosvojen kaappaamiksi, vaan meillä oli oikein oikein ihana Suomi-loma, irtiotto ja hermolepo.

Vaan kaikkeen on oikein oiva selitys. Tietämättömyyden ja epävarmuuden sekava tila. Kun tietää että iso soppa on muhimassa vaan ei tiedä millon se on valmis tarjottavaksi niin ei tee mieli puhua sopasta eikä juuri leivästäkään. No, nyt on soppa valmis ja tarjolla, maukkaan leivän kanssa.

Paluu hiekkalaatikolle oli tänä vuonna vähän erilainen. Matkalaukkua ei tullut purettua ihan perusteellisesti vaan pysyi se lähtövalmiudessa muiden tavaroiden lennellessä laatikoihin. Alkoi romujen ja käyttötavaroiden erottelu, jälkeen jäävien ja mukaan tulevien lajittelu, konttiin työnnettävien ja myyntiin menevien harkitseminen. Muuttofirmaa, kaupantekoa, paperisotaa, arabin metsästystä ja vaikka mitä hulluutta. Katkeria hyvästejä ja mukavia muisteluja. Kuusi vuotta hiekkalaatikolla, aika palata kuusimetsiin. Hämmästyneitä vastauksia riitti niihin viesteihin mitä viikon kotona olon jälkeen lähettelin Suomeen, "tullaan ens viikolla takaisin, pysyvästi!" Ei kai ole ihme jos näissä käänteissä ei pysy perässä, nopeat liikkeet on kuitenkin näyttäviä.



Koti on paketissa, seilaa jossakin kohti pohjoista, perillä joskus kuukauden päästä. Ollaan käytännössä kodittomia, työttömiä, kouluttomia maahanmuuttajia. Pelilauta on tyhjä, asiat ratkeaa hiljalleen ja loksahtelee paikoilleen, ihana kutkuttavan odotteleva tunnelma.