Potilas voi hyvin ja omaa asiasta varsin nasevia kommentteja.
-Varpaan pää ei kiristä kun kuori on pois.
-Ei se ole verta se on uusi punainen kuori.
-Vai onko se rupi, saako sen nyppiä?
Aamulla selvittelin asiaa opettajalle ja esitin nolona pyyntöni pitää silmällä ettei se poika ihan kamalasti riehuisi. Mitäs niistä 24:stä muusta mukulasta, mutta kunhan mun lastani katsot. Opettaja oli sitten aamun aluksi leiponut Maxista vähintäänkin kansallisankarin ja kertonut koko luokalle, miten rohkea Max on ollut ja miten kipeää on tehnyt ja miten tärkeää on nyt varoa Maxin varvasta, kukaan ei saa astua päälle ja Max ei saa riehua. Ja jo toimi, erikoishuomio oli ollut kovinkin mieluista, aiheesta oli annettu tarkkoja selvityksiä ja haastatteluita pitkin päivää. Muikeeta!
Synttäri kimara jatkuu. Koko luokka plus omat kansalliskaverit ja sisarukset oli kutsuttu juhlimaan päivänsankaria Palmusaaren Atlantis hotelliin. Lasten riehuessa (mikä oli siis edelleen minun juniorini osalta kielletty) äidit siemailivat virvokkeita terassilla samalla ihastellen miten mahtavan suuri oranssi auringon möllyskä laski persianlahteen. Onneksi unohdin kameran kotiin, mutta aika hulppeat puitteet, lapsilla ja äideillä. Max on vahvasti sitä mieltä, että hänen seuraavat synttäri kekkerit pitäisi pitää samassa osoitteessa. Toivotaan muistin menetystä.
KAIKKI lentää maasta ja lomailee, paitsi me..
torstai, kesäkuu 25, 2009
keskiviikko, kesäkuu 24, 2009
Ssssattttuuuuu!!!!
Lääkäri on kutsunut kahdesti rantareissun jälkeen. Max on venyttänyt kipukynnystään ja verytellyt huutojänteitään, molempia kiitettävästi. Raukka. Nyt on ongelma ratkaistu ja odotellaan enää pikaista paranemista, edelleen huutojänteet viritettyinä. Jos se on edes puoliksi yhtä kipeä miltä näyttää niin huutaisin minäkin.

Sisään kasvanut pottuvarpaan kynsi korjataan siis poistamalla puolet kynnestä. No nyt on tilaa kasvaa.. Autz!

lauantai, kesäkuu 20, 2009
Perinteitä kunnioittaen
Se päivä sitten tuli kun poika taipui parturiin leluhimoissaan. Voi sitä kamaluutta ja vääryyttä! Sinne jäi niska kiharat ja rasavillin pojan olemus. Tilalle saatiin tasan leikattu polkkatukka, mallia keittokulho päässä. Ei paljoa naurattanut. Tilannetta mentiin paikkailemaan vähän tasokkaampaan tukkatohtoriin ja saatiinhan siihen vihdoin jotain muotoa (voisin tosin vieläkin vähän itse "parannella"..). Tuolissa tosin istui hyvinkin totinen ja surullisen näköinen poika. Katkeraa.. Seuraava asiakas meidän jälkeen parturissa oli 2 viikkoinen tyttö-vauva, kuka tuli sheivaamaan päänsä kaljuksi.

Max käväisi naapurin pojan synttäreillä. Tätä oli odotettu jo aikalailla kauan ja tästä riitti puhetta ennen ja jälkeen. Synttärit nimittäin alkoi tyylikkäästi limusiiniajelulla. Poijjaat ajeli kaupungilla reilun tunnin limulla, piipahtivat mm. palmusaarella. Ajelu päättyi naapuruston altaalle ja siinä sitten vietettiin mukava ilta.

Ja juhannus. Tuo suorituspaineita aiheuttava keskikesän juhla. Paitsi että nämä tällaiset pyhät ja traditiot aina tunnetusti lisäävät "koti-ikävää" niin niiden alla tulee aina sellainen olo, että tarttis tehdä jotain perinteistä. Tarttis todistaa olevansa suomalainen ja noudattaa kaavaa. Tästä otettiin pitkän kaavan suunnittelu neuvottelut, tehtiin minuuttiaikataulut moneen kertaan uusiksi, kehitettiin, ideoitiin ja tulosta syntyi. Saunottiin juhannus sauna loivissa löylyissä n.+35° ulkona auringossa, kosteus oli saunamaisesti kohdillaan, uitiin maidonlämpimässä merivedessä (tosin vaan nilkkaan asti), syötiin perinteisiä juhannus tradition mukaisia herkkuja (burger kingistä) viltin päällä piknikillä rannalla. Max taisi tehdä jonkin laisen juhannustaian taskuravun saksella ja ihmeparanti toisen kahdesta märkivästä haavastaan. Tai sitten kaikki pöpöt päätti keskittyä yhteen kohteeseen, toinen mätii nimitäin entistäkin enemmän. Lääkäri kutsuu. Illan hämärtyessä (juhannuksenahan tosin aurinko ei laske(?)) rakennettiin varsin perinteikkäinen kokko. Koska meillä ei ollut polttopuita tai lahonneitat veneen kappaleita ja itseasiassa tulen tekeminenkin oli kielletty, kokkorakennettiin ensin hiekasta metrin korkeutteen, päälle kaivettiin tulipesä ja sinne tuikattiin tuleen paperipussi ja pahvimuki. Komea oli keskikesän tuli! Mutta summa summaarum, juhannus on ohitettu ja sujui varsin mukavasti, ei vaivaa muistinmenetys, ei darra, kukaan ei hukkunut, ei puukkotapellut, ei sytyttänyt tulta telttaan. Ollaan me vaan rauhallisia ja sivistyneitä suomalaisiksi :)

Ihana printeinen jussi!

perjantai, kesäkuu 19, 2009
Hyvää Vappua!
...Vai juhannusko se oli...???
Lähtee tekemään taikoja kukkaniityille, katsomaan kaivoon ja panemaan rehuja tyynynsä alle ja sitä ennen koittaa välttää hyttysen puremia ja hukkumista samalla laulaen juomalauluja. Aurinkokin laski jo ja pihalla on pilkkopimiää, ei tietoa yöttömästä yöstä, keskisestä kesästä kylläkin..

keskiviikko, kesäkuu 17, 2009
Lievää lämpöä, liekö matkakuumetta...
Karhun poika sairastaa. Ihan vaan vähän. Juuri sopivan rasittavan vähän. Riittävän pipi jäädäkseen pois koulusta, mutta kuitenkin niin vähän, että päivän pystyy riehumaan, olemaan energinen, kysymään miljoona kertaa mitä tehtäis, mennäänkö uimaan, pihalle, puistoon, kauppaa, kaverille kylään. Miks mä oon kotona kun mä en oo kipee...??
Tekemistä on siis kehitelty jo pari päivää, kaikella mielikuvituksella. Rakennettu majaa, vaan se ei ollut hyvä kun se ei ollut riittävän iso linnaksi ja olisi tarvinut olla. Tehty paperilentokoneita kollin verran, vaan ei niiden lentodynamiikka ole riittävää, äiti sä et kyllä osaa. Leikitty techdeckeillä, bakuganeilla, transformereilla, tehty tarroja, ajettu kilpaa pikkuautoilla ja aina vastaus on äiti sä et osaa, etsä ymmärrä, kato nyt näin... Siis mulla on jo seitsemän vuoden ajokokemus pikkuautokilpailuistakin, enkä muka osaa! mitäh?!
Ollaan myös luettu yhdessä. Luettiin yhdessä valittuja paloja (?) ja Max tutki suurella kiinnostuksella Fazerin mainosta. Siitä seurasi syvällistä pohdintaa.
-Nämä siniset suklaat on kyllä niin hyviä. Niin hyviä! Jos me oltas Suomessa ja mulla olis karkkipäivä niin mä kyllä söisin vaan näitä sinisiä. Ja paljon! Ja sitten mä haluaisin illalla mennä helsinkiin ja ostaa kotipizzaa. Se on niin hyvää! Ei pizza hut ole ollenkaan niin hyvää. Ja mun lempiruoka olis kuitenkin papan saalistama kala ja pottu. Ja mäkin voisin joskus saalistaa sen kalan. Se olis dinosauruskala. Ja se on niin hyvää ruokaa!
Tätä odotellessa. Pientä Suomi-kaipuuta ilmassa..

tiistai, kesäkuu 16, 2009
Kop Kop
Koputus takapihan oveen.
-Äitii, parturi tuli!
-Mitä?
-Parturi koputtaa.
-Miten niin, missä? häh!?
-No, meidän pihassa seisoo parturi, se kysyy sua ja sun tarvii tulla nyt. Sillä on toi juttu mukana, millä se katkasee meidän grass. Äkkiä!
Joo, siis puuarhuri, ruohonleikkurin kanssa, kävi niittohommissa. Pyörähti pihassa 10 minuutin verran ja muutti meidän viheriään ylikasvaneen niityn ruskeaksi sängeksi. Ihanaa! Kyllä se siitä.

sunnuntai, kesäkuu 14, 2009
No en!
Päätoimiseksi naiseksi älä rupea,
se on silkkaa kuukautiskiertoa
pillereitä ja kierukoita, meikkiohjeita
joista ei tolkkua saa,
omin käsin leivottua pullaa ja lattioita
joissa ei rikkaa näy, tarjouksesta tarjoukseen.
Elämistä kuulopuheiden ja satunnaisuuksien varassa.
Sinun on oltava aina
joku tukipylväs, odotettava almanakka kourassa
mikä tulee ja miksei jo tule.
Siivouskykyinen rintarauhaspari.
Valkopyykki on kohtalo.
Huolto pelaa, mutta miten on kirjavien laita?
Arja Tiainen: Päätoimiseksi naiseksi älä rupea
Voisko enää oikeammassa olla!
...miksi ei kukaan tästäkään varoitanut...

perjantai, kesäkuu 12, 2009
"Ukko!"
Muiden kärsiessä syysmasennuksesta, minuun iskee esikesämasennus. Joka vuosi. Plaah. Kaikki ärsyttää, koko kaupunki ärsyttää, kuumuus, kosteus, kaikki tälle paikalle tyypilliset käden vääntämiset, kesälomasta ei ole mitään käsitystä ja se vasta ärsyttääkin. Plaah. Saako vaan vetää peiton korviin ja jäädä sinne piiloon, olla ihan hiljaa ja kadota lakanoiden väliin, jooko?
Aloitettiin kolukyydin jakaminen iltapäivisin tuossa liki asuvan naapurin kanssa. Sujui ihan hyvin kaksi ensimmäistä päivää ja sitten kolmantena poika tärähti pihaan kaksipaikkaisella urheiluautolla, istuen naapurin pojan kanssa etupenkillä ilman turvavyötä. Hmmmm. Kohteliaita huomautus tyylejä otetaan vastaan.. Ajattelin nyt tulevalla viikolla itse ajaessani kahta poikaa kotiin aivopestä naapurin pojan ja kertoa, ettei auto liiku ilman turvavöitä ja muutoinkin pelotella piloille miten paha juttu on ajaa ilman turvavyötä.
Koulua jäljellä kolme viikkoa.
Meidän siltahärdelli saa kuulemma syyskuussa viimeisetkin kaistansa auki, samaan hengen vetoon kerrottiin jotakin epämääräistä sillan jälkeisten liikenneympyröiden sulkemisesta. Huokaus. Toivottavasti jotakin perätöntä, olisi nimittäin hieman harmillista alkaa tekemään jossakin 20km päässä ukareita päästäkseen kotiin..
Metro päivitystä. 9.9. pitäisi aueta ensimmäinen linja. Asemat nousevat kovaa tahtia radan ympärille ja näyttävät varsin futuristisilta. Parkkitaloja ja ylikulku siltoja viimeistellään ja junat ajaa testiä vissiin päivittäin. Maltan tuskin odottaa!

Ja jos ei jaksa odottaa, voi käydä ajamassa Palmun vartta pitkin junalla. Se on jo auki ja kukaan sillä ei juuri aja. Edestakainen matka kustantaa 25 hörhöä per nassu. Max on kyllä varma, että sillä pääsee Kuopioon, siihen nähdenhän lipun hinta on varsin kohtuullinen. No, ei olla uskallettu kokeilla.

Ja sitten vielä viimeisin päivitys kaupungilta. Summer Surprises on alkanut, eli alennusmyynnit myös. Tämä ei sinäänsä yllätä sillä ostosfestivaalien loppumista on tskin huomannut alennusmyyntien jatkuessa koko kevään vähän siellä ja täällä. "Ukot" on siis vallanneet koko kaupungin ja niillä voi pelata jokaisella automatkalla ja laskea niitä ja huutaa kuka näkee ensimmäisen. Hurjan kivaa!

Ja vielä tukankasvatusprojektinpäivitys.

Se on oikea tuulitukka. Se menee kiharaan! Se on aina takussa ja tahmea! Ja takuu varmasti se on aina silmillä. Vaan on se aika suloinen. Tosin joudun myöntämään pari kertaa katsoneeni jotakuta tyttöä, että siinähän se Max olikin. Jarkolla on käynnissä väsytys/lahjontataktiikka parturireissusta. Vastaus on ehdoton ei toistaiseksi. Ukko menettää varmaan kohta jo yöunensa murehtiessaan poikansa ulkonäköä ja peikkomaista olemusta, äitiä asia vaan jaksaa hymyilyttää, kai se sen joskus suostuu leikkaamaan ja jos ei niin mitä sitten.

lauantai, kesäkuu 06, 2009
Tähän aikaan vuodesta
Kouluvuosi aina jostain syystä kiihdyttää vauhtiaan ennen kesälomaa. Käynnissä on ollut kokeet, millä mitataan oppilaiden taso ja tällä vissiin koko koulun keskiarvo. Max on ollut näistä aika tohkeissaan, kehuskellut menestyksellään ja ollut ylpeä kun osasi laskea 100+100, sehän on 102. On vissiin äidin matikkapää. Sopivan rennosti koko asiaan suhtaudutaan koulussa, neuvotaan ettei lapsia saa stressata asialla eikä kannata asiasta edes mainita. Koeviikon jälkeen neuvottiin tekemään jotain erityisen lystikästä viikonloppuna. Siihen kohtaan heitettiin vesipuistokeikka. Mutta sitten koulun retket ja dressup dayt. Tarviiko ne kaikki työntää viimeiseen kuukauteen.. Tosi kiva että retkeilevät ja tekevät kaikkea hauskaa normi koulurutiineista poikkeavaa. Näkisin kuitenkin, että olisi kivempi, että näitä olisi tasaisin välein eikä puolia olisi säästetty viimeisen kuukauden iloksi. Nyt ovat j piipahtaneet tutkimusmatkalla moskeijassa, pojalta irtoaa kiinnostavaa nippelitietoa islamin uskosta ja rukoulurituaaleista, on jopa oppinut rukoilemaan kuin muslimi(?) ja haluaakin, että meidän perhe viosi olla muslimeita ja mennä joka rukoushuudolla lähimpään moskiin suorittamaan tätä "tosi kivaa jumppaa". Uskokooon ken haluaa, että kaikki maailman moskeijat on rakennettu Saudi-Arabiassa.. Retkelle ollaan menossa vielä rannalle, pizza expressiin leipomaan ja johonkin hotellin tanssi saliin tanssiaisiin. Siellä tarkoituksena on opetella muutamat ballroom dancing steps eli jotkut tanssikuviot, lapset tietenkin pukeutuva asiaankuuluvasti smokkeihin ja iltapukuihin. Ihanaa! Ja ei mun kyläkoulussani vaan tällästä....
Toinen kouluvuosi saatiin päätökseen ja SK:ssa lurautettiin jo joutui armas aika. Kerhotädillä oli vähän haikea olo, mutta onneksi homma jatkuu taas syyskuussa uusilla kujeilla.
Yksi sesonki tuote on synttärit. Kesäkuussa pidetään alta pois kaikki kesän merkkipäivät. Olisiko kuitenkin lama iskenyt tähänkin habitukseen, eikä enää onneksi kemuihin kutsuta koko luokkaa.

Äiti meni hukkaan
-Äitii, missä oot?
-Makuuhuoneessa.
-Missä?
-Makuuhuoneessa!
-Mitä, missä sä olet?!?
-Makuuhuoneessa!!!
-MISSÄ!!??!!
-MAKUUHUONEESSA!
-No mutta kun mä en tiedä mikä on makuuhuone!!!!!!
-I am in bedroom.
-okei!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)