Musikaalista

Oh wau! Ja ihastus. Tätä lisää! Dubain kamarikuoron ja Arabiemiraattien filharmoonikot musisoi Mozartin Requiem. Kaunista. Kiitos vaan vinkistä!

Tuossa konsertin alkua odotellessa kerkesi pienessä päässä käymään monta ajatusta. 12 viulistin näkeminen aiheutti pienoisia väristyksiä ja lapsuuden viulun opettaja muistui mieleen. Lempi harastukseni kunnes sain jousesta näpeilleni opettajalta kun en osannut soittoläksyjäni. Okei ehkä oli huono, tai jopa tosi huono, mutta se into loppui siihen kuin seinään. Sello osastosta mieleen tuli paljon parempia muistoja. Viulusta erottuani monguin, vinguin ja kinusin itselleni selloa. Rakastin miltä se kuulostaa ja mielestäni sen soittajat olivat ihan uskomattoman taitavia ja jostain syystä aina niin kauniita. Meidän pikkukylällä ei kuitenkaan ollut mahdollista saada sellotunteja ja muitenkin kotiväki oli huojentunut päästessään eroon viulun vingutuksesta, eikä sitä tahdottu korvata sellon metelillä. Eikä saksofonin, eikä edes poikkihuilun, enkä kyllä saanut sitä toivomaani poniakaan. Olin siis varsin musikaalinen lapsi, ainakin omasta mielestäni ja mielikuvituksissani. Kanteleen sain ja soitinkin sen aika puhki, kunnes koira söi sen. Ja pääsinhän koulun kuoroon toteuttamaan itseäni.

Tänään pitäisi olla ihan jossain muualla. (tänäänkin) Tahtoisin olla ihan jossain muualla. Tällaiset päivät saavat mielen haikeaksi ja koti-ikävän pintaan. Sielä olisi suvut koossa ja lakkiaiset vietettävänä, molemmissa suvuissa. Kaikki kaivatut. Ikävä teitä! Oikein paljon onnea kaikille kouluvuotensa päättäneille ja valmistuville!!!

Oh, Sweet Heaven!

Expatti elämä on käynyt vuosi vuodelta helpommaksi, mutkattomammaksi ja kepeämmäksi. Siitä nauttii toisinaan rikollilsen liikaa, toisinaa taas ei juurikaan ollenkaan. Elämä on. Mutta nämä expattia helpottavat valonpilkahdukset ovat vuosi vuodelta käyneet kirkkaammiksi ja samalla tärkeimmiksi. Pientä pyöreää näkkkäriä ja hapankorppua täältä sai jo heti kättelyssä, samoin suomalaisia koivuklapeja ja jätkänkynttilöitä. Purkkiruokaa pikku piltille metsästettiin yhdestä tietystä kaupasta toiselta puolelta kaupunkia, nyt asian ollessa ei ollenkaan ajankohtainen minulle, voin ilokseni todeta, että hyviä pöperöitä löytyy niitä tarvitseville mistä vaan. Salmiakin ja puolukkahillon perään ajettiin toiseen kaupunkiin, fazeria retkeiltiin lentokentältä. No, jälkimmäistä kyllä tehdään vieläkin, tunnustan. Mutta että choitramit myy mun mielestä parasta karkkiipussia koko maailmassa, pandan lakuja. Tältä näyttää makeannälän tyydytys, extremeherkku, telluksen paras namipussi. Ja tätä on kannettu Suomesta matkalaukuissa, nyt sen voi vaivattomasti ostaa pikku marketeista, yhtä tuoreena, yhtä kotoisen makuiena, yhtä ihanana. Tältä näyttää vatsanpurut ja sokerihumala. I am in love!

Vähänkö laiska....?

Olenkohan vähän laiska blogiemäntä? Olisikohan niin..?? Pitäisiköhän pistää bloginsa kokonaan hyllylle, tämä on vähän väkinäistä. Tämän sijaan voisin suunnitella sellaisen täysin anonyymin blogin mihin voisi kaataa kaikki murheensa ja huolensa, niitä nyt riittäisi. Myrsky maitolasissa. Viivan alla sensuroitu osuus
----------------------------
=(%="€)("?=%`?!#=€?)&=?&(?=€)%?)€=?`=`=!!!!!!?????

Tapahtunutkin on reilussa viikossa vaikka mitä. Ajatella, siinä ajassa olen jo mopannut lattiatkin kahteen kertaan :) Kotiäidin askareita. Kotiäiti on etsiskellyt tylsyyden huippuhetkinä jopa töitä itselleen ja jopa lähetellyt cvtään. Siellä sille nyt varmaan kahvihuoneessa naureskellaan, että mikähän vitsi tämä on.

Yökylävierailu on maksettu takaisin. Tästä seurasi sellaista monkunaa, että lapsen pitäisi kuulemma ihan väkisin saada itselleen pikkusisko ja mielellään samanikäinen veli. "Nyt heti eikä ole ollenkaan reilua, ettei mulloo yhtään veljee eikä siskoo, byää!"

Koulua on jäljellä reilu kuukausi ja keli kuumenee joka päivä. Tänään olin pyörtyä parkkipaikalle, auton ollessa kahden kilometrin päässä ja mittarin lukiessa 46 asteen hellelukemia. Tuli samalla reissulla, sattuneesta syystä sovittua naapurin isännän kanssa kimppakyytiä jälkikasvuillemme. Matkalla kotiin sitten otettiin aiheeseen sopien kiihdytyskilpailut liikennevaloissa. Molemmat meistä voi nyt tietää poikansa olevan turvallisessa ralliautoilijan koulukyydissä, hmmmm...

Eikä kotiäidin elämä nyt pelkkää koulukyytiä, moppia, puutarhaa, autonpesua ja makaroonilaatikkoa ole. On tässä jouduttu jännittäviin tilanteisiin, tultu uhkailluksi poliisilla, pelästyttykin ihan kunnolla, kuultu kummia, aloitettu uutta ja lopeteltu valmiita, ajeltu limusiinilla skumppamuki käpälässä ja tanssittu aamuun asti.
sivumennen sanoen, poliisit ja skumpat ei sitten liity mitenkään toisiinsa.

Reipasta ja ei niin reipasta

Kellon ollessa varttia vaille neljä iltapäivällä tahtoo Max mennä uimaan. Äidin vastaus on, että ei ihan vielä, on liian kuuma.
-Millon sitten?
-Mennään puoli viideltä, ei ole pitkä aika.
-Missä pitää olla viisarit?
-No tämä pitkä viisari tästä yhdeksän kohdalta kun menee tänne alas kuutosen kohdalle niin sitten voidaan mennä.
-Eeei, eeei, se kestää kauan! Mä en jaksa oottaa niin kauaa!!!
-Ei se kauaa kestä usko pois.
-Eikäyeikäyeikäyeikäy!!! Mä haluun, että kun toi pikkunen viisari menee vitoseen niin sitten jo mennään.
-Sovitaan sitten niin.
Ja äiti sai puolituntia lisää aikaa ja vähän vähemmän hellettä.

Hellettä on jo. Kiitos riittävästi. Iltapäivän koulusta haku on aika tuska ja siitä saa miltein joka päivä päänsäryn. Koulua on vielä jäljellä reilu kuus viikkoa ja jokaisena päivänä sitä kuumuutta on pikkuisen eilistä enempi. Kesä!

Meillä haastetaan tätänykyä mitä uskomattomimmista asioista riitaa, testataan rajoja ja etsitään sitä pistettä kun mennään yli. Kokeillaan ja otetaan mittaa. Poikani heittämiin haasteisin vastaan toki täydellä mitalla, tarjoten hyvän vastuksen. Säännöt ja rajat pysyy paikallaan, niitä ei saa huutamalla muuttumaan ja tämäkös ketuttaa. Uudesta kodista on löytynyt toimivaksi osoittautunut jäähypaikka mihin pääsee tekosiaan ja sanomisian miettimään. Usein sieltä jäähyltä astelee ihan eri poika kun sinne meni, hermot on levänneet ja voidaan alkaa odottelemaan uutta matsia. Tunteiden kuohua. Eilen kuitenkin jäähyllä istuessaan Max potki lattiaa samalla jupisten, että "I quit! I quit the whole family!" Teki siis mieli ottaa loparit koko perheestä...

Vaan osaa seitsemän vuotias olla reipaskin ja fiksu. Ihan tavalliseen arkiseen jutteluun on vilahtanut mukaan muutamia superkohteliaita sanoja kuten would you be so kind, i beg your pardon ja anteeksi rakas kun en kuullut kun kutsuit... Ja sivumennen sanoen, miten voikaan seitsemän vuoden hokemisen jälkeen tulla tyytyväinen olo kun oma lapsi ymmärtää sanoa pyytämättä kiitos ja anteeksi. Reipas kun on niin Max pakkasi reppunsa jä lähti yökylään parhaan kaverinsa luo. Ekaa kertaa ikinä. Suunnatonta ylpeyttä siitä kuinka iso ja reipas minä olenkaan. Kaikki meni hyvin. Äiti ja isä pääsi elokuviin ja eli hetken ihan villiä lapsetonta elämää :)

Tehokasta

Tämä on ollut niin tehokas männäviikolla, jotta itteäänkin ihmetyttää. Olen muun muassa saanut itse ihan yksin viritettyä verhot ikkunoihin, pestyä ikkunat, istutettua pari kukkasta ja hoidettua muutaman ompeluhommankin. Istunut palverissa koululla, vetässyt sk:hon liittyviä suunnitelmia paperille ja tehnyt talkootöitä koululla. Kaiken tekemisen lisäksi on taas kuntoilu kärpänenkin puraissut ja aamulenkki tai uinti on ihan välttämätöntä joka (arki)aamulle heräämisen kannalta. Miksei aina voisi olla näin tehokas? miksei...

Yllä kuvattu toiminta vaikuttaa väistämättä kameran pysymiseen kassissa. Olemme ihan vieraantuneet toisista, eikä sitä juurikaan ole ollut edes ikävä. Olen ehkä saanut jonkinasteisen yliannostuksen siitä. Tarvisi ehkä tehdä jotain kodin ja koulun ulkopuolella, että saisi jotakin kuvattavaa. Tarttis jotain inspiraatiota siihen, ettei ihan kaikki taidot ruostu..

Imuroinnissa on Lostin vitos kauden viimeinen tuplajakso. Siis viimeinen. Luvassa lienee lisää vieroitusoireita...

Ihmettelyä

Säät puhututtaa. Täällä on ollut varsin kummallinen kevät. Sadekausi on pidentynyt ja sademäärät moninkertaistuneet muutamassa vuodessa. Nyt sitten saadaan ilmeisesti odotella polttavaa kuumuutta ja huumaavaa kosteutta aikaisempia vuosia pidempään. Toukokuu ja ulkona voi edelleen olla kunhan vähän karttaa kuuminta keskipäivän aikaa, kosteutta ei ole juuri nimeksikään. Mienelkiintoista nähdä miten tämä tästä kesäksi muuttuu ja minkälainen kesä saadaan. Ilmastonmuutos.

Lehdessä oli tässä muutama aika sitten opettavainen tarina siitä miten maassa olisi syytä olla maan tavalla. Paikallinen oli ajellut moottoritiellä nopeinta kaistaa rajoitusten mukaan. Takana oli tullut nopeampi aussimies ja tahtonut ohi, vilkuttanut valoja ja kun paikallinen ei väistänyt oli ohittanut oikealta ja meneessään näyttänyt keskisormea. Paikallinen oli seurannut tätä kotiin, pyytänyt selvitystä odottanut turhaan anteeksipyyntöä ja saanut lisää haistattelua. Jutusta tuli poliisijuttu, oikeudenkäynti, kuukausi putkaa, sakot ja maastakarkoitus. Paikallinen kertoi lehdessä olevansa kyllästynyt expattien käyttäytymiseen, epäkunnioittavaan asenteeseen ja siihen ettei he osaa elää "maassa maan tavalla", ja tahtoi vain opettaa opetuksen. Kurjaa, että expatit yleistetään, mutta opetus meni ainakin varmaan jutun lukeneille perille.

Laatikoita purkaessa ja hyllyjä järjestellessä olen selannut kaikki valokuva albumit. Max on nauranut rintaruokinnassa olevalle äidilleen ja niin nuorelle mummulleen ja muille sukulaisilleen. Ihmetellyt miksi äiti on alasti juo koiranvesikupista, etkö tiedä että se on likaista. Kummastellut että missä laatikossa istut ja mitä sulla oikein on päällä kun pikku-Miia on toppavaatteissaan hervottoman kokoisissa vaunuissaan. Hieman nolostellen on kysytty miksi Max on vauvana verinen ja miksi äiti on noin kamalan näköinen, äänessä melkein anteeksipyynnön sävy. Itse on tullut ihmeteltyä miltä sitä itse on näyttänyt ja miten kaikki ovat vanhentuneet, miten pieniä ja suloisia pikkupoikia albumeiden sivuilla vilisee. Ihania muistoja, rakastan valokuvia ja samaan lauseesen totean olevani liki kaksi vuotta jäljessä kuvien kehittämisestä.. Auts.

Raportti pahvilaatikon takaa

Muuttaminen on ihanaa! Kamalaa, mutta ihanaa. Etenkin kun on tarpeeksi viisas ottaakseen muuttofirman jelppiin ja hoitamaan homman. Apua tuli pakkaukseen, kantamiseen, purkamiseen ja kokoamiseen koko päiväksi ja itse kerkesi käymään rauhassa lounaalla kesken koko härdellin. Toisaalta sitten taas vastapainona plus pisteille saattaa löytää keittiön roskiksen roskineen samasta laatikosta lautasten ja lasien kanssa. Meidän muuttokuormassa muutti siis myös eiliset ruoantähteet. Vessaharjoista olin erikseen maininnut kaikille seitsemälle miehelle, että ne sitten jätetään tänne. Viime muuton yhteydessä ne oli pakattu matkaan mukaan hammasharjojen kanssa samaan laatikkoon.

Muutenkin olin tällä kertaa viisaampi. Pakkasin matkalaukun kuin matkalle lähtöä varten. Mukaan kaikki tarpeellinen. Lakanat, pesuvehkeet, vaihtovaatteita jne jne. Oltiinkin sitten pari ensimmäistä yötä kuin hotellissa viettämässä matkalaukku elämää laatikoiden odotellessa, että joku ehtii purkamaan. Hotellissa ei ollut minkään tason palveluita, sähköä ja vettä lukuunottamatta, se oli tosi sotkuinen eikä akkunassa ollut edes verhoja. Eikä ole edelleenkään.

Hässäkkää. Tavarat hakee paikkaansa ja minä tavaroita. Pari koskematonta laatikkoa nimikkeellä "varasto". Varasto on kokolailla täynnä, joten odotelkoot.. Ovella pimpottaa, vuorotellen asunnon vuokraajia, puutarhureita, siivoojia, asentajia ja naapurin muksuja. Mitähän se madame tahtoo??

Maxilla ainakin on ollut mukava viikko tutustuessaan uusiin kavereihinsa. Melko vaivatonta tuo tuntuu olevan. Ovesta ulos, pyöräilykypärä päähän ja pyöränselkään ja sitten sanotaan moi ja ollaan kavereita ja touhutaan loppu iltapäivä yhdessä. Nimimuisti on äitinsä kanssa tosin ihan samalla tasolla, puhutaan siis yleisestiottaen kavereista.

Tadaaaa!

I love internet!!!!

*tuplavoltti*

Uudessa kodissa, kodinjärjestelykärpäsen puremana.
palaan asiaan....