Nyt on lorvittu oikein olan takaa. Nautittu kiireettömyydestä, luettu ja leffateltu, mutta ennen kaikkea nukuttu. Ja toisaalta taas valvottu myöhään. Toisinsanoen, sunnuntaihin mennessä pitäisi saada koululaisen kello siirtymään melkein viidellä tunnilla.
Joulun paljon puhuttu tunnelma jäi saavuttamattattomiin. Joulun tunnisti kuitenkin siitä, että joulupukki tuli taloon ja siitä, että kotiin tuli kamala ikävä. Kauheita katumuksen pistoksia siitä, miksi ei ostanut lippuja ja pakannut laukkuja ja lähtenyt sinne minne ikävä on.
Joulupäivänä pukki ajoi punaisissa shortseissa meidän kotikadulla harrikalla, lahjasäkki selässään. Aika eksoottista.
Joulun alla tuli muutamilta ystäviltä joulukirjeitä sähköpostiin. Niissä kokosivat kuluneen vuoden yhteen, muistelivat mitä oli tapahtunut ja missä oltiin oltu ja missä vuosi tulee vaihtumaan. Tilinpäätös vuodelle 2008. Tältähän ei voi välttyä, pakkohan se on itsekin punnita koko vuoden tulot ja menot, olot ja teot. Miettiä mitä uuteen vuoteen toivoo ja mitä tavoittelee. Keksiä vastauksia siihen ettei olisi tuuliajolla eikä telakalla yhtäpaljon kuin aikaisempina vuosina ja toivoa, että uusi vuosi toisi mukanaan onnea ja iloa. Tehdä hyviä lupauksia, mitkä rikotaan perinteisesti tammikuun loppuun mennessä ja päätöksiä mitkä yleensä ei pidä edes puoliväliin tammikuuta.
Tokihan joulun jälkee otettiin kauheat suorituspaineet siitä mitä ja missä tehdään vuoden vaihtuessa. Päädyttiin pysymään kotona, keskenään, ilman sen kummempia seremonioita ja tinanvalamisia. Enkä keittänyt edes nakkeja! Tämähän osoittautuikin sitten aivan kelpo päätökseksi kun Sheikki itte edellisen päivän iltana kielti kaiken uuden vuoden juhlinnan. Julisti juhlakiellon ja hiljaisen vuoden vaihteen Gazan kriisin uhrien muistolle. Täällä kaikki on mahdollista, myös uuden vuoden peruminen. No, mielestäni kerrassaan asiallinen veto, vaikka kauheat turpakäräjät tästäkin saatiin.
Eikähän se ole loma eikä mikään ilman jonkinlaista tapaturmaa ja lääkärikäyntiä. Nuoriherra otti ja kaatui piikkiseen kukkapuskaan. Jaloista nypittiin piikkejä irti ainakin viisi, ranteessa oli kipeä reikä, mutta piikiä ei näkynyt. Koko käsi yltyi niin kipeäksi, ettei sitä kärsinyt kääntää tai sormia suoristaa. Piipahdettiin tohtoriin ja sitä siellä sitten ronkittiin puudutuksen voimin. Piikkiä ei kuitenkaan edelleenkään löytynyt ja nyt odotellaan tilanteen ratkeamisa ja ranteen mätimistä. Plaah. Invaliidi ei saa housuja jalkaan, auton ovea auki, ei voi ajaa pyörää, ei piirtää, pleikkariakaan ei voi pelata, eikä kirjaa lukea selällään. Jopa autoleikit on kuulemma ihan tyhmiä kun ei voi ajaa kun yhdellä kädellä. Vaan kyllä se siitä, onneksi lääkäri määräsi kipu ja kuume lääkettä sekä antibiotit....
Kaikille tutuille ja tuntemattomille oikein hyvää Uutta Vuotta!!!
