perjantai, toukokuu 15, 2009

Tehokasta

Tämä on ollut niin tehokas männäviikolla, jotta itteäänkin ihmetyttää. Olen muun muassa saanut itse ihan yksin viritettyä verhot ikkunoihin, pestyä ikkunat, istutettua pari kukkasta ja hoidettua muutaman ompeluhommankin. Istunut palverissa koululla, vetässyt sk:hon liittyviä suunnitelmia paperille ja tehnyt talkootöitä koululla. Kaiken tekemisen lisäksi on taas kuntoilu kärpänenkin puraissut ja aamulenkki tai uinti on ihan välttämätöntä joka (arki)aamulle heräämisen kannalta. Miksei aina voisi olla näin tehokas? miksei...

Yllä kuvattu toiminta vaikuttaa väistämättä kameran pysymiseen kassissa. Olemme ihan vieraantuneet toisista, eikä sitä juurikaan ole ollut edes ikävä. Olen ehkä saanut jonkinasteisen yliannostuksen siitä. Tarvisi ehkä tehdä jotain kodin ja koulun ulkopuolella, että saisi jotakin kuvattavaa. Tarttis jotain inspiraatiota siihen, ettei ihan kaikki taidot ruostu..

Imuroinnissa on Lostin vitos kauden viimeinen tuplajakso. Siis viimeinen. Luvassa lienee lisää vieroitusoireita...

1 Postia:

Anonyymi kirjoitti...

Mutta eiks ookki ihanaa, että nuo sarjat joskus loppuu? On päästy irti jo idolsista, tanssista tähtien kanssa ja desperatetki vetelee jo viimisiään. Kesän jälkeen jatketaan taas BB:llä...

-jonna