
Oh wau! Ja ihastus. Tätä lisää! Dubain kamarikuoron ja Arabiemiraattien filharmoonikot musisoi Mozartin Requiem. Kaunista. Kiitos vaan vinkistä!
Tuossa konsertin alkua odotellessa kerkesi pienessä päässä käymään monta ajatusta. 12 viulistin näkeminen aiheutti pienoisia väristyksiä ja lapsuuden viulun opettaja muistui mieleen. Lempi harastukseni kunnes sain jousesta näpeilleni opettajalta kun en osannut soittoläksyjäni. Okei ehkä oli huono, tai jopa tosi huono, mutta se into loppui siihen kuin seinään. Sello osastosta mieleen tuli paljon parempia muistoja. Viulusta erottuani monguin, vinguin ja kinusin itselleni selloa. Rakastin miltä se kuulostaa ja mielestäni sen soittajat olivat ihan uskomattoman taitavia ja jostain syystä aina niin kauniita. Meidän pikkukylällä ei kuitenkaan ollut mahdollista saada sellotunteja ja muitenkin kotiväki oli huojentunut päästessään eroon viulun vingutuksesta, eikä sitä tahdottu korvata sellon metelillä. Eikä saksofonin, eikä edes poikkihuilun, enkä kyllä saanut sitä toivomaani poniakaan. Olin siis varsin musikaalinen lapsi, ainakin omasta mielestäni ja mielikuvituksissani. Kanteleen sain ja soitinkin sen aika puhki, kunnes koira söi sen. Ja pääsinhän koulun kuoroon toteuttamaan itseäni.
Tänään pitäisi olla ihan jossain muualla. (tänäänkin) Tahtoisin olla ihan jossain muualla. Tällaiset päivät saavat mielen haikeaksi ja koti-ikävän pintaan. Sielä olisi suvut koossa ja lakkiaiset vietettävänä, molemmissa suvuissa. Kaikki kaivatut. Ikävä teitä! Oikein paljon onnea kaikille kouluvuotensa päättäneille ja valmistuville!!!



4 Postia:
Hei Max!
Kiitos vielä mukavasta yllätyksestä; kortista. Se pääsi tuohon lipaston päälle kunniapaikalle!
Satu
Carloskin huiskuttaa sinulle häntää :)
Max sanoo, että oleppa hyvä vaan :) Kiitosta hyvin tehdystä työstä!
terveiset Carlokselle!
Ei me kaikkea keretty siellä uima-altaalla keskustelemaan... tälläinen teikäläisen muusikkotaustakin oli ihan uutta :D
"meikäläisen muusikkotausta" kuulostaa varsin hauskalta... ajatella mitä muuta kiinnostavaa ja tärkeää on jäänyt toistemme elämästä kuulematta vaikka eviä koitettiin altaan reunalla kuitenkin hyvään tahtiin kasvattaa ;)
terkut!
Lähetä kommentti