Taputusta olalle

Kiva olla itseensä vaihteeksi eri tyytyväinen. Toimeton kotiäiti ei näitä menestyksen tähtihetkiä koe turhan usein, mutta nyt itseoikeutetusti saa taputtaa itseään olalle ja sanoa, että hyvin tehty. Lämmittää.

Kodin metsästys on viehelletty poikki juuri sen oikean löydyttyä. Tai voiko sitä vieläkään ihan varmaksi sanoa, lihat ja prujut on kuitenkin edelleen vanhassa osoitteessa, vaikka papereihin on kirjoiteltu jo nimiää ja rahakin on liikkunut. Silti ihan vieläkään en jaksa uskoa, tää on nähty turhan monta kertaa. Mutta, ehkä, ehkä...

Vaihteeksi on taas nettiradiot toimineet kiitettävästi. Olen siis pysynyt kivuliaan tietoisena siitä miten ihana kevät Suomessa on meneillään. Vähän riipaisee ja koti-ikävä kasvaa tasaiseen tahtiin. Mutta yhtenä päivänä siellä kuitenkin juteltiin varsin kiinnostavasta aiheesta. Oli otettu mittää Suomen parhaimmasta vittuilijasta. Vittuilun SM-kisat. Sana "vittuilu" toistui kerta toisensa jälkeen miltein niin monta kertaa että meinasi jo korvia punottaa. Voiko oikeasti tuollaista sanaa huudella radiossa? Itse kilpailut sen sijaan kuulosti juuri sellaiselta mihin olisi varsin mielenkiintoista päästä mukaan, voisin melkein jopa ottaa osaa mittelöihin. Korkeanpaikanleirin sijaan treenausta voisi suorittaa härskinpaikanleirillä ja niitähän riittää... Toimittaja toivoi tuoreelta Suomenmestarilta vittuilu-näytettä vaan eipä mestari suostunut, kummallista.