Palautetta polvet koukussa

Istuin tänään puolituntisen pienessä pulpetissa polvet koukussa kuuntelemassa opettajan arviointia siitä missä mennään ja miten pyyhkii. Sain kuulla, että lapseni on patalaiska ja osaa luovia tiensä lahjakkaasti ulos työtävaativista tilanteista. Onkin siis saanut luokan apuopen peräänsä ihan rutiininomaisesti vain muistuttamaan, että hommat hoituisi loppuun asti. Kehitys on huimaa, englanninkieli on ottanut aimoharppauksen kohti "kansallista tavoitetasoa", mikä on siis kerrassaan hienoa. Lapseni osaa myös uppoutua omiin ajatuksiinsa ja joskus jopa nukkua silmät auki. Hän on erittäin kohtelias ja ystävällinen, helposti vedettävissä mukaan kaikkeen hullutukseen ja niitähän kyllä riittää. Hän on hämmästyttävän kiinnostunut taiteesta ja taidetunnit, askartelut, muovaamiset ja maalaamiset on kaikki kovin mieluisia, samoin musiikkitunnit. Tekee kovasti töitä, yrittää parhaansa, on ylpeä edistymisestään ja on saanut kuluvan lukuvuoden aikana itsevarmuutta tuplana lisää. He is such a sweetheart! No, niin onkii, oikee kullanmuru!

Saman otsikon alle voin kertoa miettineeni, että en enää tiedä kumpi kieli on vahvempi. Englantia tulee niin kokonaisvaltaisesti ja samaan aikaan suomenkieliset keskustelut on aika suppeita. Molemmissa kielissä alkaa kuulua joku itsekehitelty aksentti ja itsekeksittyjä sanoja. Samaan aikaan englannissa kuuluu sanontoja ja hienoja ilmaisuja, mitä meikäläinen voi ihaillen kuunnella osaamatta niitä itse käyttää. Unissaan puhutaan englanniksi ja kun ajatuksissaan juttelee huomaamattaan ääneen niin kieli on lontoo... Melkoinen soppa, mitähän tästä vielä kehittyy..