Olen netti tv:n ja tv-kaistan vannoutunut fani. Kosketuksissa suomalaisuuteen salkkarien välityksellä ja kiinni kotosuomea puhuttavissa asioissa 45 minuutin välityksellä. Herkuttelen metsoloiden uusintakierroksella ja säästän äidin videonauhuria katsomalla kotikadun kuulumiset viikoitain. Eläköön nykytekniikka! Otsikot revitteli jo etukäteen uuden tyyppistä ohjelmaa Mikkosten perheestä, joten sitähän ei voinut olla katsomatta. Jälkipyykki onkin sitten ollut kerrassaan herkullista älämölöä. Itse jäin vaan ihmettelemään että mihin tällaista ohjelmaa tarvitaan. Suututtamaan, vihastuttamaan ja herättäään uutta keskustelua, julkinen kissan nosto pöydälle. Vaan pakko se on myöntää, että vaikka en ihan tarkoitusta ymmärrä niin varsin kärkäästi ja nasevasti asoista puhuivat. Ihan parasjuttu ikinä ettäkö feministeillä olisi g-piste ja aivot vaihtaneet paikaa, hih.
Eekotähdet on kunnon asiaohjelma, ihanaa ympäristövalistusta ja silmät avaavia lukuja. Masennus iski välittömästi kun kuulin, että meidän pikku piltin vaippavuori on kuormittanut tellusta 1500kg ja kuinka sankariäidit toimivat minua paljon fiksummin vaippailemalla vihreämmin. Etteikö yksikään kertakäyttövaippa ole maailmassa vielä maatunut? Vihreä hiustupsu nousee jälleenkerran ohimoille. Tämän maan kulutus- ja kertakäyttökulttuuri aiheuttaa hyvinkin pian vatsahaavan kun tästä intootuu liiaksi asti. Tosin kierrätän jo nyt olosuhteisiin nähden varsin tehokkaasti. Vielä kun saisin kompostin...
Mistähän sellasen saisi tohon nurkalle ja olisiko se kohta täynnä jotakin aavikkorottia ja kamelikärpäsiä???
Ahaa, eläinkunnan pikkuisista puheenollen. Myrkyillä häädetty matoperhe muutti takaisin. Eikä siinä vielä kaikki. Niiden mukana tuli ihan pikkiriikkisiä pyöreitä koppakuoriaisen oloisia öttiäisiä ja niitä löytyy nyt kuolleena pitkin poikin. Ja vielä bonuksena on siunaantunut jotakin lentäviä surriaisia. Pieniä lentomuurahaisia? Varsin suloisia ja harmittomia. Ja ihan niinkuin tässä ei olisi vielä tarpeeksi niin rappukäytävän seinässä kellottelee joka ilta lihava gekko jonka oli joutuu kävelemään ja autotallin seinässä on 10cm pitkä yökkönen.
torstai, maaliskuu 12, 2009
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)



7 Postia:
Voihan ötökät ja gekko! Niistä en ole kade, meillä "vain" hämähäkkejä. Toivottavasti ne muut pöpöt (flunssa jne.) lähtevät pois pysyvämmin.
Mukavaa vapaapäivää (eikös perjantai olekin aina "off"?)
Muistan, kun Turkissa pojat pudotti lattialle "suklaa muroja" Oli niitä sitten pyörittämässä tusina muurahaista, yhtä jättipalloa. Mihinköhän ne oli niitä viemässä, ei selvinnyt. Imurini vei pallot ja muurahaiset.
T Annu
Sinä, ystäväni TV:n orja, kuten täälläkin. Muistappa katsoa sitä nettitelkkaa sitten parin viikon päästä kun eräs tuttu poika (ja sen äiti) on Sairaalassa. Yritän muistaa ilmottaa vielä päivän...
Taru
P.s. ei käy kateeksi noita ötököitä...
No vihdoin!
Mä katsoin sairaalaa ekan kauden kaikki jaksot odotellen teitä ruutuun, ei näkyny. Hyvä kun huomautit, laitahan vielä viestiä kun on päivä tiedossa. Joo-o, isonluokan tv:n orja..
terkut!
Ettekos te vahan lemmikkia haikailleet.. Nythan niita riittaa, kokonainen elaintarha! Ehka ei ihan yhta suloisia kuin se hoitokoira:)
Mina katselen kotikadut viela ihan vanhanaikaisesti videolta. Ongelma on vaan se, etta talouteen ei talla hetkella kuulu moista antiikkista aparaattia. Taytyypi varmaan ostaa.
Kirsi, mietin ihan samaa. be careful what you wish for.. Siinä sitä nyt on lemmikkiä jo monen näköistä, eikä tule allergia näppylää!
Onnea videovehkeen ostamiseen, myydäänköhän niitä enää, kysy museosta...
Meillä on yks videonauhuri muistaakseni varastossa. Jossain vaiheessa se oli telkkarissa kiinnikin, mutta en saanut sitä koskaan toimimaan.
Mäkin oon miettinyt tuota kompostia. Mitenkähän se täällä toimisi?
Lähetä kommentti