Taipuu

Ihana suomenkieli! Jotenkin on itse valveutunut ajatukseen, että pitäisi puhua laajemmalla sanavarastolla, kikkailla enemmän suomenkielellä ja olla hyvänä suomenkilentarjoajana, kuitenkin minähän se olen aika pääroolissa. Olen tehokkaasti kaivellut mieleni tutkimattomista ja käyttämättömistä lokeroista erilaisia sanontoja ja yrittänyt ilmaista itseäni hyvin, paremmin, monipuolisemmin. Sitten kuitenkin huomasin hyvinkin pian joutuvani selittämään pitkällä kaavalla mikä on jukupätkä ja vitsinpuju ja miten niin, ja "mikset vaan sanoisi voi hitto?". Kun tuumaa ostarin ovella, että onpas täällä väkeä ja selvittää sen jälkeen kymmenen minuuttia, että mitä tarkoittaa väkeä ja ketä ihmisiä ne väkeä ihmiset ovat ja mistä ne on tänne tullu intiasta vai, niin siinä tulee kyllä mietittyä myös sitä miksei vaan sanonut alunperin, että onpas täällä paljon ihmisiä.

Sanojen taivuttaminen monikon genetiiviin (anteeksi jo valmiiksi, tämä termi on most likely ihan itsekeksimä, eikä olemassa ollenkaan) on aika hankalaa. Kun siihen on keksitty hyvä kaava niin siitä on vaikea päästä pois, vaikea huomata että se menee väärin ja vielä vaikeampi yrittää saada se oikein. Tytöt - tytöitten, autot - autoitten, naapurit - naapurieitten. Lista on pitkä ja monimuotoinen. Tänä aamuna siihen saatiin uusi lisä. Kolusta on opittu miten pienillä metallikuulilla pelataan välkkärillä jotakin hauskan kuuloista hauskaa peliä kavereidden kanssa. Kouluun piti siis saada pikkuinen pussillinen pikkuisia kuulia. Kuka on keksinyt sanan kuula?
"Me leikitään kuulieilla. Missä on näitten kuulieitten pussi? Missä on mun kullit!?"