Aavikko kivaa

Nyt on kyllä päässyt puraisemaan oikea aavikko kärpänen. Tänne voisi mennä vaikka joka viikonloppu. Vakavaa?




Maxilla alkaa olla näppituntuma miten ja mistä kohdasta voi ajaa. kovassa etsinnässä on joka kerta ollut jonkun eläimen luut.


Eräät on innostunut hyppimään. Minä puolestaan olen hurahtanut näihin hyppykuviin. Tarkoitus onkin kyllästyttää molempien blogien lukijat näillä.

Yhdellä sanalla

Saara haastoi meemiin, haasteestahan ei sovi kieltäytyä...

The most difficult part of this meme is, that you can only answer the questions with
a single word.

1. Where is your cell phone? Lost
2. Where is your significant other? Office
3. Your hair color? Blonde
4. Your mother? Kind
5. Your father? Tall
6. Your favorite thing? Camera
7. Your dream last night? Sweet
8. Your dream/goal? Happy
9. The room you’re in? Livingroom
11. Your fear? Sickness
12. Where do you want to be in 6 years? :o
13. Where were you last night? Satwa
14. What you’re not? Bigsister
15. One of your wish-list items? Worldpeace
16. Where you grew up? Countryside
17. The last thing you did? Talked
18. What are you wearing? Jeans
19. Your TV? On
20. Your pet? Husband
21. Your computer? Mac
22. Your mood? Smiley
23. Missing someone? Allways
24. Your car? White
25. Something you’re not wearing? Socks
26. Favorite store? Promod
27. Your summer? Long
28. Love someone? Yes
29. Your favorite color? Green
30. When is the last time you laughed? Today
31. Last time you cried???

The other part of the challenge is to nominate five people to take up the challenge on their own blogs. Tässä kohdassa aion lintsata ja jättää tämän tähän vapaasti jatkettavaksi. Olkaahyvät.

Melko kansainvälistä

Jokavuotinen juttu. International day, kansainvälisyyden päivä. Tässä lajissahan on helppo loistaa vuosi toisensa jälkeen, jos siis sattuu olemaan kansainvälinen koulu. Jos taas sattuu olemaan suomalainen, homma ei käy ihan yhtä sutjakasti. Koko koulusta löytyi minun lisäksi 1,5 suomalaista äitiä ja heidänkin yhteystiedot olivat auttamatta kadonneet. Telepaattiset ajatukset tavoittivat muutamaa päivää ennen tätä päivää ja homma pykättiin kiireellä kasaan. Tätä hommaa helpotti huomattavasti se, että viime vuotiset kamat löytyi varastosta valmiina samassa pussissa missä ne sinne olin vuosi sitten roiskaissut.


Koko koulu aloitti päivänsä koulun urheilukentältä. Pukeutuneena lippunsa väreihin tai kansallispukuunsa. On meitä moneksi, kirjavaa sakkia, kulttuurien kirjoa..

Sisällä oli jokaisella maalla oma pikku pisteensä. Esillä oli kulttuuri, luonto, oman maan myyntiartikkelit ja perinneruoat. Tulipa syötyä ainakin jenkkilässä, thaimaassa, kiinassa, intiassa, pakistanissa, etelä-afrikassa, venäjällä ja ranskassa, muutamia mainitakseni.



Mukava päivä koululla, monikulttuurisuus on sitten ihana asia, eikä se lakkaa ihmetyttämästä varmaan koskaan.

Viivan alle sensuroitua jupinaa koskien hyviä suunnitelmia ja ihania yllätyksiä. Yllätäminen ei tästä lähtien virallisesti ole enää mun juttu, muut hoitakoot sen puolen.
------------------------------
"?%*?€€(#=(&?!€?!"%?!(€?!€&?)4?%10?=per**le!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!=!€(!=(€=(&%Å=#?!="#(%=

Listen, no runing, wait, get down from there!

Pidä aina yksi hätävalhe taskussa valmiina vedettäväksi tiukan paikan tullen. Opettele se niin hyvin että osaat vaikka tavata sen takaperin. Älä anna äkkitilanteiden ja vaativien anovien katseiden hämmentää sinua, opettele sanomaan ei. Älä myönnä, ettei sinulla ole huomiseksi suunnitelmia, ole olevasi menossa hammaslääkäriin, hautaustoimistoon, sairaalaan, kokoukseen, poliisiasemalle, terapeutille, ihan minne vaan. Älä ikinä myönnä kalenterisi olevan tyhjä. Opettele valehtelemaan, opettele sanomaan ei käy.

Hätääntynee näköinen äiti poukkoilee käytävässä koulupäivän päätteeksi käyden huomiotaherättävän lyhyitä keskusteluita vuorotellen kaikkien luokkalaisten äitien kanssa. Huomaan tilanteen, en kuule mistä on kyse ja sitten on minun vuoroni.
-Onko huomenna kiire?
-No ei mitään erikoista.
-Voi miten hyvä!
-Aha, miten niin, mikä nyt on sitten huomenna?
-Lupasin lähteä valvojaksi kouluretkelle, mutta en pääse ja minun pitää äkkiä löytää joku joka pääsee lähtemään. Pääsetkö huomenna valvojaksi luokan mukaan retkelle?
-No, mutta kun...
Piinaavan kysyvä, läpiporautuva katse silmissään hän tuijottaa ja odottaa vastausta.
-Pääsetkö?
-Niin no ei minulla ole muitakaan suunnitelmia..
-Hyvä juttu, bussi lähtee 9.30 ja tulee kahdelta takaisin. Kiitos Miia!

Muistiin palautuu kuvanauhalta viime kerta kun olin valvojana luokan mukana hevostallilla. Kuinka päätin, etten ikinä enää lähde kouluretkelle. Ei ikinä enää.

Bussi lähti tänään 9.30. Sitä ennen opettaja jakoi luokan ryhmiin, ja jokaiselle ryhmälle nimettiin valvoja. Jakaminen tapahtui niin, että Max sai valita itselleen neljä kaveria ja siitä ryhmästä tuli Mrs. Mian ryhmä. Voi kiitti! Sain siis luokan viisi villeintä poikaa, keiden korvaparit ei osoittautuneet kovinkaan vastaanottavaisiksi. Bussi pöristeli battuta ostariin tutkimaan tutkimusmatkailijoita ja siellä valvojille työnnettiin käteen kirjekuoret, missä oli tehtäviä ostarista etsittäväksi ja off you go. Pikkuisen stressin sain aikaiseksi kaitsiessani villiä viisikkoa, ettenkö hukkaisi yhtään ja ettäkö saataisiin vielä tehtävät tehdyksi. Pientä tuskaa tuotti myös se, etten ymmärtänyt ihan kaikkia lontoonkielisiä tehtävänantoja ja kysymyksiä. Harmittaa, etten laskenut kuinka monta kertaa mielessä kävi ajatus, että miksi mää oon tällä retkellä mukana, oi miksi ja että ikinä en enää...

tässä neljä iloista tutkimusmatkailijaa tutkii hassuja peilejä, yhden matkailijan ollessa jossakin "melkein hukassa", kuitenkin "jossakin ihan lähellä varmaan, ehkä.."

Koko spektaakkeli huipentui puistoon. Kolme luokallista kakkosluokkalaisia, eli 3x25 6-vuotiasta päästettiin kirmaamaan puiston leikkikentälle ja nurmelle. Siinä katosi viimeinenkin taju siitä missä ne rouva Mian ryhmäläiset pojat viilettää. Ketään en kuitenkaan hukannut ja oli siellä ihan kivaakin, hetkittäin ainakin ja viimeistään koko luokan raikuva etukäteen opeteltu yhteishuuto "thank you mrs Mia for coming with us, we had wonderful time!"
sai minut tuntemaan itseni ihan hyväksi valvojaksi.
(Ens kerralla on kyllä jonkun muun vuoro...)

Pikkujoulua!

Eilen oli tasan kuukausi jouluun vaan meilläpä oli kunnollinen varaslähtö tai ainakin pikkujoulu. Appiväki pelmahti paikalle tuliaiskassit tursuten herkkua ja ihania Suomi-tuliaisia. Pakastin on pullollaan ruista ja xylitoli varasto samoin, suklaa ja salmiakki ei kauaa pääse vanhenemaan. Oi ihanaa ja vatsanväänteet...

Kai se joulu ihan oikeasti tulee. Treffejä sovitaan hiihtämään ja luistelemaan, jouluaatostakin jo puhutaan, joulukortit on työn alla. Tunnelmaa revitään kaikin mahdollisin konstein vaan eipä se paljoa joululta tunnu, keskellä kesää. Max tahtoo laittaa "sen värikkään vilkkuvan joulupuun" esille, minulle kyllä sopisi, että se olisi rikki, hukkunut, kadonnut tai saanut jonkin käsittämättömän sähkövian. Itsellä on ollut jo muutaman vuoden sellainen virtapiirivika, ettei joulun tunnelmaan pääse sitten millään, ei vahingossakaan.

Neljä kouluaamua jäljellä ennen kahden viikon lomaa, minkä jälkeen on viisi kouluaamua ja taas parin viikon loma. Ihana joulukuu!

Punaista hiekkaa

Oi mikä onni on olla onnellinen pienistä asioista. Siitä kun ilma on raikas ja tuuli viileä. Että taivas on täynnä poutapilviä ja illan tullen tuhansia tähtiä. Olen ehkä syönyt liikaa sieniä ja vaipunut johonkin seesteisyyden kummalliseen olotilaan. Tää on niin ei mua, ei ollenkaan. Keksikää äkkiä jotakin valitettavaa! Joku monivivahteinen tunteiden vuoristorata, tai mitätön stresin aiheuttaja???

No, ei. Tyydyn olotilaani vahvasti uskoen siihen, ettei tämä kauaa kestä.



Viikonloppuna pyörähdettiin aavikolla. Ihan oikeilla isoilla punaisilla dyyneillä. Vitsi että se on taas pitkästä aikaa kivaa, siellä olis voinut olla vaikka kuinka kauan vaan aurinkopa laski ja taivas täyttyi tähdistä, pimeä ajoi possut kotiin. Jokatapauksessa sinne pitää mennä vähän useammin.



Vaikkakin siellä oli tosi paljon porukkaa, melkein ruuhkaksi asti. Meidän talouden autojen vetokoukuttomuus on ajanut mopokärryn vetämisen mahdollistamiseksi meidät ajelemaan yhdellä firman pikkupikku lava-autoista. Se on sellanen pienkerrostalonkokoinen ja olotilaltaan varsin letkeä jenkki-tyylinen landepaukku menopeli. Takaikkunalta puuttuu vaan haulikko. Hulluinta koko jutussa on se, että siitä tulee niin kotoinen olo. Se melkein haiseekin maaseudulta ja metsältä. Eikä kyllä varmasti ole kumpaakaan koskaan nähnyt.



Ja vierashuone saa aamulla asukkaat. Ihanaa!
Tai ainakin jossain vaiheessa huomenna, uskoisin. Sielä ne nyt ovat hesassa lumipyryn saartamina...

Mitäh!?

Olinko se minä kun ihmettelin yhdessä kahvipöydässä huuli pyöreänä aitoa hämmästystä tuntien kuulessani kuinka eräs kuusi vuotias oli tussilla piirtänyt juutalaistähden erään muslimi perheen ulko-oveen kyläily reissulla. Minäkö se olin kun ajattelin, että eihän kuusi vuotiaat tuollaista tee, että oliko se kuitenkin luullut sitä valkoista ovea tussitauluksi. Eihän ne viisaat kuusi vuotiaat tuollaista tee. Eihän?



Tässä on meidän olkkarin valonkatkaisijat. Ei liene epäselvää kuka siinä on tusseineen käynyt kun on nimmaritkin jätetty. Huomasi kuitenkin vissiin loppua kohden, että ei signeeraus ollutkaan kovin välkky idea kun yritti viimeistä kirjainta pyyhkiä pois. Aamusella tiedustelin, että mitä tässä on tapahtunut. Sain selitykseksi, että nyt kaikki tietävät, että oikean puoleisestä napista tulee valo oikealle kun siinä on nuoli ja vasemmasta vasemmalle.

Ja koska kuusi vuotiaathan ei tietenkään mitään tyhmää tusseillään tee ja osaavat olla jo mielestäni aika fiksuja niin kyllä, tämä on permanentti tussilla taiteiltu..
Tai niin kuin Max asian ilmaisee niin eihän hän kuusi vuotias ole, vaan " half past six".

Pikkuriikkisen vaan..

Oliko se niin, että jos jotain tehdään niin tehdään sitten kunnolla. Isosti. TAi, pitääkö paikkaansa, että kun Dubaissa tehdään niin pitää olla maailman komein, korkein, isoin, mahtavin, punaisin, äänekkäin tai mitä vaan superlatiivia, kunhan ei maailmasta toista löydy. Omaa luokkaansa on ollut alusta asti tämä palmun muotoisten saarien rakentaminen ja sinne Atlantis hotellin tekeminenkin. Nyt on tämä ihme valmis ja hotellikin ollut auki jo jonkin aikaa, avajaiset vain puuttui. Paikalle kutsua täräytettiin hollywoodin starat ja rullattiin punainen matto. Viriteltiin pikku pikku ilotulitus paukut ja ammuttiin taivaalle 2 miljoonan dirhamin tulitukset. Maailman hienoimmat ja suurimmat ilotulitukset tottakai. Lehdessä kerrottiin, että paukkuja oli kuusi kertaa enemmän kuin Pekingissä olympialaisten avajaisissa.



Koittaako ne polttaa tuon koko palmun?

Tällekkö rahalle ei olisi ollut parempaa käyttöä. Sillä olisi auttanut sairaita, köyhiä, orpoja ja pelastanut monta elämää. Olisi sillä voinut kehittää kaupungin tieratkaisujakin tai siivota meidän kakkaset rannat ja aavikot. Mä haluan lukea lehdestä jonkinlaisen raportin minkälainen ekologinen tappio tästäkin tuli. Kuinka paljon merta ja ilmaa saadaan saastutettua kun laitetaan 2 miljoonaa dirtsua roskana taivaalle?

Ihan pihalla

Vauhdikas ulkoilma painoitteinen viikonloppu. Aamulenkkiä, iltalenkkiä, puistoilua, kävelyä, kukkapenkin kupsutusta, takapihalla istuskelua. Aavikolla mopoilua ja nappula liigan jalkapallotreenit. Tarviiko enempää sanoa, Dubain säät suosii. Vaikka vähän meinas hiekkamyrskyä kehitellä ja saatiinpa taivaalta jo tämän talven ensimmäiset sadepisaratkin. Sade sai kyllä lapset hyppimään tasajalkaa ja huutamaan kurkut suorina ilosta sekaisin, että sataa vettä, sataa vettä, mutta sitä iloa kesti noin kaksi minuuttia ja sadepisaroita neliön pinta-alalle osui ehkä kymmenen kappaletta. Mutta pääseepä sanomaan, että satoi.



Aavikolla oli ihan lysti käydä. Vaikkakin ihan vaan pikku pikku dyyneillä. Max kaahaili ihan into piukassa ja itsellä teki tiukkaa osata edes laittaa koko menopeliä käyntiin. Edellisestä kerrasta on jo liki puoli vuotta, joten ihmekö tuo. Taidot oli niin ruosteessa, että melkein pelotti..

Torstaita!

Koko viikkon on Max ahkerana urakoinut merkkejä ruudukkoon. Siis mitä? Eli tehnyt pikku askareita, tehnyt kiltisti läksyjään ja ollut joka käänteessä reipas hymysuu. Palkaksi saa rastin ruutun. Kun ruudukon saa täyteen, tarkoitta se tilipäivää, tällä kertaa reissua Hamleysiin, maailman parhaaseen lelukauppaan. Jee! Pienten poikien Ben10 taivas.



Ja tämä uusi lelukauppa siis sijaitsee uudessa Dubai Mallissa. Ja tämä uusi ostari onkin sitten ihan omaa luokkaansa. Hervoton ostoshelvetti ja hurvittelu paikka. Voin suositella kovansarjan shppaholisteille, tai siis ainakin kuukauden parin päästä kun kaikki kaupat ovat auki.



10 miljoonan akvaario veti aika hiljaiseksi. Sinne pääsee sisällekin. Sukellusvehkeet niskaan ja haiden kanssa uimaan, sopii myös kävellä ilman märkäpukua akvaarion läpi tunnelia pitkin.



Lisäksi sieltä löytyi discovery centter missä pääsi ihastelemaan montaa lajia pinguista piranjoihin. Yhdessä altaassa sai ottaa eläviä simpukoita, koralleja ja meritähtiä kämmenelle. Koko kierros tietenkin päättyi ylihinnoiteltuun lahjatavarakauppaan. Tietenkin!

Lakko

Aika kauan se kesti. Reippaat huolettomat kouluaamut. Nyt ekaa kertaa kouluun lähdölle tuli stoppi jo heti kellon soidessa. Päähän sattui ja mahaa kipristi, eikä auttanut houkuttelut ei lohduttelut. Koska äitikin mielellään jakaisi uniaan aina kun vain mahdollisuus sille suodaan ja olo oli itsellänikin varsin huono niin päätettiin pysyä kotona. Jo kuitenkin ennen puoltapäivää tuli kouluun ikävä. On siis luettu huolella, tehty läksyjä ja pidetty tehokasta kotikoulupäivää ja järjestetty lelujakin. Yhdessä katsottu köyhille lapsille lähetettävää paketia kasaan ja hämmästelty kaikkea kadonneksi julistettua mitä löytyi laatikoiden takaa ja hyllyjen alta..

Jonkinlainen esioire kouluun kyllästymisestä tuli jo sunnntaina kun huomasin mitä poika oli kirjoittanut spelling bookiinsa. Tämä kirjoitusharjoitus kirja siis tuodaan kotiin aina sunnuntaisin ja siihen sitten pitkin viikkoa harjoitellaan koulussa sunnuntaina yhdessä kirjoitettuja sanoja. Marginaalissa luki: "I quit", eli Max oli "ottanut loparit". Välillä voi vähän väsyttää ja kyllästyttää..



Tämä kuva käy hyvin todisteena myös siitä, että Max ihan tosissaan kasvattaa pitkää tukkaa. Ihan tarkkaa suunnitelmaa hiuksilleen herra ei vielä ole tehtnyt, mutta kovin iloinen voi kuitenkin olla siitä, että otsahiukset venyttämällä ylttää jo silmään.

Hyvää Isänpäivää iskät ja papat!

Oikein ihanaa isänpäivää kaikille iseille, vaareille, papoille, isoiseille, ukeille ja ukoille!!!

Posti näyttää taas parhaita puoliaan, eikä meidän lähettelemät kortit kuulemma ole perille tulleet (kahdessa viikossa). Tulossa on kunhan ehtivät, jos ei jouluksi niin juhannukseksi.

Markkinatunnelmaa

Kun on kaukana Suomesta ja kaukana kotoa ja kaukana omista juuristaan ja omista perinteistään niin on aina kivaa kun suomalaiset kokoontuu yhteen. Tekemään perinteisiä asioita, juomaan kahvia, syömään pullaa ja heittämään kännykkää.



Eukonkantoa kovasti toivottiin ohjelmarepertuaariin, muttei ainakaan vielä toteutunut. Vauhdikkaita tilanteita saatiin kuitenkin isien potkulauta kiihdytyajoissa, pieneltä verenvuodoltakaan ei voinut vältyä. Oli siis perinteiset markkinat puistossa, paikalla satakunta suomalaista.
Ja ilo on päästä näiden järjestämiseen mukaan, talkoopullaa ja idearikkaita huvitoimikunnankokouksia.

Kommunikaatio-ongelmia

Miksi tehdä asiat toimivasti ja helposti jos ne vaan suinkaan on mahdollista tehdä hankalasti ja vaikeasti?

Kun on kolmena aamuna ja kolmena iltana odottanut tilattua huoltomiestä saapuvaksi niin neljäntenä aamuna ei enää jaksaisi. Neljäntenä aamuna kaupan kassalla soi puhelin, Jarkko soitti, että huoltomies soittaa, että ei pääse portista sisään, nyt heti mene niitä sinne vastaan ja sanomaan, että ne tulee meille. Käskystä! Kiireellä nakkelin ostokset kassiin, käryyn, autoon ja kaasuttelen portille. Portilta soitin Jarkolle töihin, ettei täällä ketään huoltomiestä ole noukittavissa. Jarkko soitti huoltomiehelle ja takaisin minulle, että ne on jo pihassa, mene avaamaan niille ovi. Puolivälissä portilta kotiin ne äijät tuli portille päin mua vastaan. Käännyn ympäri ja ajoin niiden perässä portille huitoen ja tööttäillen, saamatta asianomaisten huomiota. Portilla ukot pälyili eksyneen näköisinä ympärilleen ja menin selittämään ukoille tilanteen. kolmatta kertaa asiaa kertoessa joku kolmesta miehestä ehkä tajusi mitä tarkoitin, kuka olin ja että meillä oli kommunikaatio ongelma. Porttivahtia hymyilytti.

Oli meillä montakin ihan oikeaa ongelmallista työkaluja ja varaosia vaativaa teknistä vikaa ja painavaa kannettavaa yläkertaan huoltosetien varalle. Mutta oma henkilökohtainen suosikkini oli kuitenkin tilanne kun osoittamalla pistorasiaa kerroin, että tuo minkä nimeä en tiedä ei toimi. Yhden kerran se vaan poksahti ja sitten se onkin ollut ihan mykkä (melkein kaks kuukautta). Setä sanoo ahaa ja kysyy sulakekaappia. Avaa kaapin oven ja laittaa sen pistorasian sulakkeen takaisin "on" asentoon. Madam, nyt pitäisi toimia.

Hiio Hoi Sailor!

Olen työntänyt nokkani taas mukaan koululla taideprojektiin. Missiona koristella kakkosluokkalaisten eteishalli merimies maisemiin. Ykkös termin ajan koulussa on ollut teemana maailmankartta ja captain Cook. Tutkimusmatkailua ja hisoriaa. Oli hieman hämmentävää päätyä sivistämään itseään wikipediaan poikansa kehoituksesta, hän kun tiesi tämän kapteenin laivojen nimetkin ja puhui kovasti 1700-luvusta. "Ootko fiksumpi kuin koululainen?" tunnari soi päässä..

Eteishalli on nyt muuttanut ilmeensä paneloiduin seinin ja ruutitynnyrein varsin inspiroivaan tutkimusmatkailu ja merirosvoseikkailu tunnelmaan. Eilen haukoin henkeäni hämmästellen äitien panostusta ja kekseliäisyyttä kun yksi mamma kolleega esitteli tuotostaan. Tyyppi oli tehnyt halkasijaltaan puolitoista metriä olevan ruorin. Keskustana toimi muovinen jäätelöpurkki, puukeppeinä pahviset putket ja ympäryskehän oli tehnyt pahvista ja paperimassasta. Koko höskä oli vuorattu oikeaan muotoonsa sanomalehdillä ja maalattu marmori tekniikalla ruskeaksi ja se näytti ihan oikealta tiikki puiselta ruorilta. Minun luotto-hommani koko projektissa oli vetää "paneli seinään" mustalla tussilla lautojen viivoja, naulan jälkiä ja oksan reikiä. Mutta ei voi siis kuin hämmästellä kuinka hieno lopputuloksesta tuli ja lapset ovat tottakai onnesta soikeana.

Tänään kouluun lähti pieni merirosvo. Sain reklamaatioita silmälapun, koukkukäden ja miekan sekä muiden asiallisten waepons puuttumisesta, mutta eihän kukaan ole täydellinen. Hymy oli kuitenkin kaikesta huolimatta melkoisen leveä saadessaan vetää nuo mageet kuteet päälleen ja vielä kruunata ne crocseilla. Koulukengät toimii meillä lähinnä kirosanana ja se onkin Maxin mielestä ihan käsittämätöntä, että koulua pitää käydä mustat nahkakengät jalassa.

"Ei olis ihanaa!"

Työasiat ihmetyttää taas oikein urakalla. Tästä voisi kirjoittaa vaikka romaanin tai ainakin vitsikirjan vaan tyydynpä vaan sanomaan että voi yhden kerran sentään. Nämä oli alkusanat siihen, että seuraavaksi kerron keskustelleeni autossa töistä ja siitä, että minun pitää lopettaa kello kaksi työnteko, että ehdin hakemaan lapseni koulusta. Sanoin napakasti puhelimeen, että en siis mitenkään voi olla yli kahden ja kysyin vielä olisiko asia nyt selvä. Tietäen kuitenkin pikkuaivoissani samanaikaisesti ettei asia ollut vieläkään mitenkään mahdollisestikkaan ollenkaan selvä. Ei edes lähellä.

Puhelun lopetettuani koululainen vieressäni huokaa, että olisko äiti ihanaa jos sulla ei olis mua niin sun ei tarvis hakea mua koulusta ja voisit olla vaikka kymmeneen asti töissä.

Kamalaa! Ei olisi ihanaa! Kulutin ekstra paljon aikaa tämän asian hokemiseen koko illan ajan..

Ihan pimee tapaus

Haastemies Bangaloresta kävi kolkuttelemassa kommenttilaatikossa ja käski kertomaan viisi kummallista tapaani. Tämä on tullut vastaan monessa blogissa ja on ollut hauskaa luettavaa. Tätä pohtiessani huomasin, että tämä haaste on ehkä hauskaa luettavaa, muta aika vaikeaa ja noloa kirjoitettavaa. Enhän minä kuitenkaan muita huonommaksi jää enkä jätä haasteeseen tarttumatta, en. Pakko kuitenkin mainita, että tässä meinasi iskeä valinnan vaikeus, nimittäin osoittauduin aika kummalliseksi ihmiseksi tätä pohtiessani. Helpotus kumminkin, että melko moni kummallisista tavoistani ei ollut millään muotoa julkaisukelpoinen. Tässä siis tiukan karsinnan ja harkinna jälkeen viisi kummalisinta tapaani:

1. Valonkatkaisijan keskipisteen etsiminen. Tapahtuu niin, että otetaan hellä etusormiote valonkatkaisijasta ja napsautetaan valo päälle. Tämän jälkeen hiljaa hivuttautuen painetaan valonkatkaisijaa sulki-asentoon tarkoituksena saada valo värisemään ja rätisemään ja nappula pidettyä siinä asennossa.

2. Paukkumuovin paukuttaminen. Aivan taivaallista saada siivu paukkumuovia käsiinsä ja yksi kupla kerrallaan räjäytellä koko pala. Toivoa saattaa ettei pala ole turhan suuri, tätä ei nimittäin yksinkertaisesti pysty jättämään kesken jolloin vaarana on sormenpäiden ja ranteen rasitusvammat.

3. Mikroaaltouunin taajuudella hyräileminen. Lämmitäessä tai sulatellessa mitä tahansa odottavan aika on paljon lyhyempi kun koittaa tuottaa hyräily-ääntä mikä olisi juuri samalla korkeudella ja voimakkuudella kuin mikron pitämä hyrinä. Puolen kilon kanapaketin sulattamiseen tosin menee noin 5min minkä aikana on vaarana hyräilijän sinertävyys ja mahdollinen pyörtyminen, suosittelen vain alle minuutin juttuihin. Henkeä saa vetää välissä lisää jos on tarve.

4. Nyppiminen. Jo pelkästään henkisellä tasolla olen aika etevä tässä, moni asia nyppii, hyvinkin helposti. Mutta konkreettisesti nyppiminen on ihan must. Jos ei kynsiä tai kaksihaaraisia niin maton hapsujen suorimista, silmäripisä, roskia pöytäliinalta tai nukkaa torkkupeitosta. Samaan kastiin voidaan lukea se, että jos saan käsiini irtonaisen hiuksen tai langan pätkän on se pakko, siis ihan pakko pyörittää sormensa ympärille. No, monesti kyllä pyörittelen ihan päässä kiinnikin olevia hiuksia...

5. Laitan hajuvettä nukkumaan mennessäni nähdäkseni kauniimpia unia ja käytän huulipunaa vain kun harmittaa, jotta tulisin iloisemmaksi koska punatuilla huulilla on helpompi hymyillä. Nyt paljastui syy siihen miksi minulla on huulipunaa aniharvoin.

Ihan pimee koko eukko, kummjainen, outolintu! Sentäs nämä kummat tapani sijoittuvat pääasialisesti kotiin neljän seinän sisälle...

Ohjeet kaikessa yksikertaisuudessaan:
"Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Haastan mukaan Nannan, Pupucen, 3xikuisuuden, Jospan ja Tompan sekä yhden salasanan takana piileskelevän mainion bloginpitäjän. Oikein paljon onnea haasteen voittajille!

Happy Halloween!

Karkki tai kepponen! Itse olisin tykännyt noista kepposista enempi, mutta Maxille irtosi korillinen karkkia naapuruston ovilta. Lyöttäydyttiin naapurin merirosvojen ja spidermanien ja kummitusten ja noitien sekä haudankaivajien völjyyn ja käytiin vähän virpomassa.

Max oli ihan into piukassa, eikö Halloween vois olla ens viikollakin. Tähän asti tätä on päästy viittaamaan kintaalla, vaan enpä usko että onnistuu enää ikinä milloinkaan.

Vai myönnettävähän se on, ettei iltakävely normi arki-iltana olisi ollenkaan noin mielenkiintoinen ja iloisissa tunnelmissa. Itse kuitenkin viettäisin pyhäinmiestenpäivän sytyttämällä kynttilän ja muistamalla poisnukkuneita tirauttamalla muutaman kyyneleen. No, molempi parempi. Perjantaina hulluttelua, lauantaina perinteistä synkistelyä kynttilänvalossa.