Recovery

Eläköön tekniikka. Kadonneet kuvat sai kuin saikin kortilta ulos (kaikkien 30 000 muun kuvan kanssa..). Liekö vika kortissa, kannattaako sitä enää käyttää??

Metsälampi oli siis jäässä ja siinä riitti ihmeteltävää. Kovasti teki sinne mieli mopolla sladittelemaan vaan eipä se vielä hetkeen kanna.



Ja vauhdinhurmaa riitti juniorilla siinä määrin, että äitiä hirvitti. Paskaringin teko sujuu kiitettävästi ja samoin kaikki muu driftailu. Puuha on kuulemma hurjasti jännempää täällä kuin aavikolla, puita ja kaikkee.. Hurjasti paljon kylmempää se ainakin on.

Nöf

Marraskuu. Käsittämätöntä miten nopeaan aika kuluu. Aika on todellakin suhteellinen käsite ja sen kulumiseen vaikutta moni tekijä. Pääsin siirtämään kelloja talviaikaan, konkretisoi talven alkua, pimeyttä, aikaa. Joulu on ihan just.

Tänä vuonna ei ole bb ollut kertaakaan mainittuna tässä osoitteessa. Sitä on kuitenkin seurattu aktiivisesti ja tänä vuonna siihen on myös koukkuuntunut myös Jarkko ja valitettavasti myös Max aikana ennen kouluaamuja. Toisaalta niin taattoman tylsä ja turha keksintö, mutta kuitenkin niin herttaisen mielenkiintoinen psykologinen koe, kuka nyt ei tahtoisi olla kärpäsenä katossa. Ja näinpähän muuten viimevuoden Juuuhanin koskarissa urheilukaupassa. Enkä rohjennut pyytämään nimmaria....

Ärsytykseen asti on mietityttänyt koulsta kotiin tullut lappu missä pyydetään lupaa lapsen rokoittamiseen sikainfluenssaa vastaan. Possulenssu, sikis, sikanuha, nöffis... kirosanoja kaikki! Poika pelkää muuttuvansa porsaaksi jos ei rokoitetta saa ja kuunneltuaan hysteerisen äitinsä skitsoilua pelkää luultavasti muuttuvansa possuksi myös siinä tapauksessa jos ottaa rokoitteen. Ei ihan istu meikäläisen ajatuksiin ottaa lapselleen rokoite, mitä ei ole tutkittu läheskään tarpeeksi ja josta asiantuntijat itse kieltäytyy.... What to do..

Tässä kohtaa on kuva jäätyneestä metsälammesta, kimmeltelevästä lumisesta kuusen oksasta ja karusta kalliosta, sekä puiden seassa sladittelevasta mopo-pojasta. Oli muuten hyviä kuvia, mutta kamera söi ne. Miten pelastettiin muistikortilta kadonneet kuvat???

Merkintä kalenterissa 26.10.2009 klo 16.03

Olen ollut Suomessa 47 päivää. On lokakuun loppu. Sataa vettä kun lähden töistä. työpaikan ovella hätkähdys ja ajatus iskee salaman lailla. Yäk mikä harmaus! Märkää kalseaa, koleaa ja harmaata. kaikki on harmaata. blääh... Töihin mennessä on hämärää ja töistä tullessa on hämärää. Kuukauden päästä pimeää. Päivän valoa lauantaisin ja sunnuntaisin. Suorastaan dramaattista miten leiskuvan värikkäästä punaisesta ja keltaisesta tuli yhtäkkiä tasaisen harmaata. Ja märkää. Tätäkö se oli se "kamala koiran ilma"? Tai älkää vastatko, tiedän tiedän, se pahenee vaan... (oikeesti olen totaalisesti unohtanut)

Pakko nyt kuitenkin kertoa tuon ajatuksen perään, että hämärän hinnalla on saatu myös paljon hyvää. Suku ja perhe lähellä, siskontyttö ja veljenpoika miltein naapurissa. Ne neljä vuodenaikaa ja raitista ilmaa. Terveemmät elämänarvot jo oikeampi aidompi elämä sen vauhtisokeuden tilalle. Paluu juurilleen ja karjalanpiirakat ja pakastepullat lähikauppaan, samoin jokapäiväinen ruisleipä.

Elämään saa olla aika tyytyväinen juuri nyt. Harmaudesta huolimaata.

Hulabaloooo...

Teetä lempi mukista, sohvan kulmassa, aamutakissa. Pyykkikone, vesilasi, sänky ja oma tyyny. Huokaus. Eloa matkalaukusta kesti seitsemän viikkoa ja viisi päivää, jotenkin siihenkin kerkesi tottumaan ja nyt pitää itseään onnekkaana kun saa ottaa sukkansa lipastosta ja syödä istuen tuolilla pöydän ääressä ja vieläpä oikeista astioista. Paperilautaset on lerppoja.



Aika hulabaloo sanoisin. Rekka oli myöhässä ja löytäessään perille se yllätti meidät ollessaan perävaunullinen. Siis odottelin pikkukottia ja olin rekkafirmaan kertonut pihan olevan "ihan tilava". Peruutettuaan toista tuntia meidän pihaan kuski oli tukevasti eri mieltä, mutta vemputus palkittiin ja liki puolentoista tunnin peruutus urakan jälkeen kontti nökötti ovenpielessä. Puolitoista tuntia lisää ja talkoovoimin kontti oli tyhjä. Siihen vielä puolitoista tuntinen päälle ja kaikki tavarat oli kannettu ja hissitetty neljänteen kerrokseen. Siihen vielä viikko lisää ja laatikoita on edelleen purkamatta. Villi veikkaus, että voidaan lisätät tähän vielä kuukausi tai kaksi ja niitä on edelleen purkamatta. Sormi meni suuhun useampaan otteeseen kun lattiatila alkoi loppumaan ja pihalla oli vielä mööpeliä ja laatikkoa jonossa, mutta kaikki mahtui ja uskomatonta kyllä, jokaiselle huonekalulle on löytynyt paikka. Kodinkoneiden valkoiset muoviosat on mystisesti kellastuneet. Onko näin ollut muillakin ja mikä avuksi? Mönkijöiden renkaat oli turvallisesti kiinnnitetty lautaiseen laatikkoon naulapyssyllä ja yhden taulun lasi on rikki. Kadoksissa on vielä vessan roskis ja avainnaulakko. Mutta kyllä tämä tästä sitten...

Ensilumi yllätti autoilijan

Joka vuosi siitä puhutaan. Lumi yllätti autoilijat. On saanut laskea itsensä tästä joukosta pois viimeiset kuusi vuotta, lumi ei yllättänyt ikikesässä kertaakaan. Vaan niin liukasteltiin kesärenkailla mummulaan jäisiä metsäteitä pitkin kesärenkailla. Hyvä me! Ja siis lähinnä oli hauskaa ja takapenkiltä kuuluui riemunkiljuntaa että tee isi lisää drifting!!!


Maistiaiset ensi lumesta on siis saatu vaan ei sitä ole satanut edes lumipalloon asti. odotellaan.

Luvassa on huomiseksi hulabaloo. Viimehetken vinkit (ja talkoo ilmoittautumiset) otetaan ilolla vastaan. Tiiviiseen keskustan kerrostalo pihaan pärähtää huomen aamulla rekka, kyydissään meidän koti. Leirielämä vaihtunee siis kaaokseen. Oikeesti tuntuu ihan käsittämättömältä saada sänky tai sohva, tai tietokone pöytä, lattialla nukkumisen ja istumisen tilalle. Jipppiiii!!
Sirkus on siis organisoitu minuutilleen ja sovin lintsaavani töistä. Olenhan kuitenkin jo vanha kunnon työntekijä, takana kuusi kokonaista päivää.



Illat alkaa olla pimeitä ja kylmiä, syksy ihan parhaimmillaan.



Saa siis valokuvaaja-miitulainen harjoitela hämäräolosuhteissa onnistumistaan kokolailla paljon niinkuin kuvasta näkyy.. Oikeesti enää ei juuri koskaan ole otollinen aika hyvän valoiselle otokselle. hmm...

Viluttaa..

Pohjois-Suomi sai ensilumensa ja samoin Etelä-Suomi, meitä pidetään jännityksessä. Sentään on saatu hetkellinen raekuuro ja räntää minuutin verran nimeksi asti, syysmyrsky sentään on ollut ihan kunnollinen. Aamu pakkanen on kylmimmillään ollut kolme astetta ja sillä pärjää jo palella iltaan asti. Tuntuukohan vaan vai onkohan seuraavasta puolivuotisesta tulossa hieman viluinen? Kerrospukeutuminenkin alkaa jo tiettyjen kerrosmäärien ylityttyä olla tukala ja kankea toteutettavaksi päivittäin. hmmmm...

Takana kolme työpäivää. Tai siis, olen vähän ulalla, eksyksissä, oppipoika, mutta töissä. Sain oman työpisteen, koneen, numerot ja sähköpostit, nimeni listoille, olo on tosi tärkeä (ja epätodellinen). Työkaveriporukka on varsin rempseä (nuori) ja juttu lentää (ylihilseen) ja olenkin jo päätynyt toistamiseen nyökyttämään ja hymyilemään sutkautuksille, joita en ymmärtänyt (olen joko tosi vanha tai suomenkieli on oikeasti tosi puutteellinen). Samaan aikaan kotona on tapahtunut vallanvaihto, iskä viihdyttää, siivoaa, tekee ruokaostokset ja kokkaa (!). Ruokaa on tehty anopin ja äidin puhelinkonsultaation turvin. Varautukaa sukulaiset, lounasaikaan saattaa soida puhelimet.

Kyselyikä, kaiken ikää. "Kuka se on se jumala? Missä se on? Minkä näköinen se jumala on?" Ja niinkuin aina, äidillä oli tietysti hyvät vastaukset valmiina, tarinaa taivaanisästä ja pitkistä parroista. Illalla huomasin, että joku oli guugeloinut hakusanalla "Yumalan kuva".... Tiedonjanoinen tapaus, omatoiminen etsijä, näppärä konemies.

Muistutuksia minulta minulle

Nyt on Miitulainen vaihtanut maisemansa Manseen myös blogissaan. Oikein päätelty. Pahoittelen jo etukäteen, tästä saattaa tulla vähän oodi Tampereelle aiheinen osoite..

Koululainen on oikein reipas. Kulkee puolivälistä matkaa itse, kohta kotoa asti, avaimet kaulassa. Tässä kohtaa hämmästelinkin seuraavaa. Miten saadaan yhteys luokkalaisten vanhempiin? Itse en käy käytävällä ollenkaan, niinkuin ei kukaan muukaan vanhempi. Poika muistaa hädintuskin kavereidensa nimen saatikä heidän äitien puhelin numerot. Koitin valjastaa Maxin kysymään uusilta kavereilta, että asuvatko liki vai kulkevatko kenties bussilla tai autolla kouluun. Taka-ajatuksena siis löytää kaveri naapurustosta. Mutta "en mä muistanu" on vaki vastaus joka koulupäivän jälkeen. Tämä tällainen toissaan tuntuu kummalliselta vietettyäni neljä vuotta vanhan koulun käytävällä joka iltapäivä, ystävystyttäni ihanien ihmisten kanssa, playdeittailtuani Maxin kavereiden äitien kanssa... hmm.. Jotakin vanhempainiltaa odotellessa.

Tämä kuulostaa kertakaikkiaan fantastiselta, uskomattoman ihanalta, käsittämättömältä, ihan helmi. Lukekaa kaikki ulkosuomalaiset ja kadehtikaa itsenne vihreiksi: "Mentäiskö viikonloppuna mummulaan?" Maxkin jäi hämmästelemään, että niin, sehän on ihan lähellä, sinne voikin mennä ihan äkkiä ja usein.. Nii-in. No joo, varjopuolensa tälläkin. Mukaan lähtee matkalaukullinen likapyykkiä. Mukaanlukien kokonainen vaatekerta mutaisia vaatteita juniorion pyrähdettyä selälleen, kyljellee sekä mahalleen kuralätäkköön..
Omaa pyykkikonetta odotellessa.

Se on ens viikolla sitten syysloma. Isi jää kotiin poikansa kanssa äiskän lähtiessä töihin. Hah, roolinvaihto, siitäs sait! :)

Kotona Taas

Olemme kerrostalosisäänajossa. Emme todellakaan taida olla kerrostalokelpoinen porukka, hmm.. Käytävässä raikaa ja alakerrassa tippuu varmaan laastit katosta.

Matkalaukkuelämä jatkuu. Hämärässä, ilman lamppuja, laina patjoilla ja kattiloilla, ilman pyykkikonetta ja mikroaaltouunia. Leirihenkinen retkeilymeininki.

Max aloitti uudessa koulussa. Ensi kommentit: "Oli ihan tosi monta välituntia, ainakin kymmenen (siis neljän tunnin kuoulupäivässä) ja siellä sai ruokaa, makaroonia ja riisiä (tarkemmin kyseltynä osoittautui mitä ilmeisemmin makaroonilaatikoksi) ja se oli pahaa mutta oli pakko syödä kaikki." Kuin kala vedessä sanoisin. Ilon aiheita poika sai myös siitä, että siellä puhutaan myös suomea. Opetus on siis edelleen englanniksi, mutta kuulemma suomea on puhuttu paljon. Kymmenen pisteen koulunalitus suoritus! Vaikka mummulan kiertopalkinto fillarista irrtosikin satula koulumatkalla....

Itse olen ihan hullaantunut, rakastunut ja hurmaantunut kaupunkiin. Autio kaikuisa kotimme on ihan paraatipaikalla Mansen sydämmessä kaiken lähellä. Lauantaisella aamupuistoiilu lenkillä eksyimme markkinoille, ihastelimme maalaisromattisia myyjäisiä, ja sirkusviihdettä, siemailimme kupposen kahvia ja koukkasimme makuunin ja kirpparin kautta takaisin kotiin. Tätä tällaista tamperelaisuutta on ollut niin ikävä!

Flash Back

Tuli ikävä carrefuuraa. Ja flash back siihen aikaan reilun kuuden vuoden taakse kun muutettiin aavikolle. Seisoin epätiedon vallassa peuainehyllyn edessä kaupassa tietämättömänä, mikä on hyvää, mikä tuoksuu hyvältä, mikä toimii, mitä ostaa? Niin seisoin nytkin marketin siivoushyllyllä, pupillit laajentuneina, mitä nää on? Tai missä on ne carrefuuran rätit tai millä hitolla parketti pestään? Eikä pyykkipulvereistakaan löydy tuoksua nimeltä arabian jasmiini.. No, pari kassillista tuli ostettua tököttiä ja riepua ja moppia koeajoon ja ens viikolla päästään testaamaan kun saadaan uuden kodin avaimet :)

Vanha tavara löytää meidät. Maasta pois muuttaessa tuli annettua tavaraa vähän sinne ja tänne. Nyt on kuka tarjoamassa telkkaria, kattolamppua, fillaria... talvitakkeja löytyy vähän kaikkien kaapeista. Ja voi sitä riemua kun sukulais pojilta saatiin parit kassilliset talvivaatteita lumileikkeihin! Joko äiti huomenna sataa lunta?

Koti seilaa tinapurkissa Maltalla. Musta tuntuu, että meillä tulee erittäin mielenkiintoiset ja haastavat muutamat viikot uudessa kodissa ilman mitään huonekaluja tai astioita tai verhoja tai.... Matkalaukku elämää!

Etsivä Löytää

Miltä sysky tuoksuu? Miltä haisee märkä maa? Milta tuntuu pohjoistuuli, syksyinen viima? Kylmä tihkusade? Miten pukeudutaan riittävän lämpimästi? Miten ihania ovat pipot, tumput ja kaulaliinat? Miten haravoidaan? Mennäänkö sienimetsään? Säilötäänkö punajuuria? Voi tätä ihmettä ja kummaa. Max odottaa lumen tuloa.....

Ei ihan lomailusta ole käynyt tämä kotimaahan paluu. Aloitettiin paperisotiminen kelassa, ollaan ihan pakolaisia ja olo oli kerrassaan tyrmäävä. Vastaanotto oli vähän viileähkö, vähän kuin oltaisi jotain pahaa tehty kun palattiin Suomeen, b-luokan kansalaisia. Jäimme odottamaan lausuntoa, jännittävää, kelvataankohan me enää suomalaisiksi ja sosiaaliturvanpiiriin, hmm...

Koulupaikka onnistui järjestää niin iloisesti, että ihan ihmetytti. Kansainvälisten koulujen reksien vastaanotto oli kerrassaan ihailtavan reipasta ja koulupaikka järjestyi puhelimessa. Maanantaina haettiin repullinen koulukirjoja jo kotitehtäviä, tavattiin ope ja luokka ja kierrettiin koulu ympäri. Olemme kaikki ihastuneita! Max totesi homman käyneen aika helpoksi, suomalaiset ekaluokkalaiset tuntuvat käyvän samoja asioita läpi kuin Max kolme vuotta sitten eskarissa. Kukaan ei vielä kirjoita, ei lue, ei laske. Taitaa tulla Maxista apuope. Koulupäivätkin lyhenee puolella.

Työpaikkaa on etsiskelty ja tärpännytkin on. Kerrassaan mieltäylentävää kun melkein kahdeksan vuoden kotona olon jälkeen kuulee, että me otettaisiin juuri sinut tlöihin, oikein mielellään. Millon voit aloittaa? Sain kiinni kolme työpaikkaa ja valitsin mielekäimmän ja vielä peruin yhden haastattelun... Maltan tuskin odottaa että pääsen töihin, toimistoon, saan työkoneen ja työtehtävät! Minä! No muutama viikko vielä..

Kotia on metsästetty. Todettu olevamme ihan ulkohommissa. Vuokravälitys systeemit on muuttuneet, vuokrat nousseet ja jostain syystä meidän etsimää ei tuntunut juurikaan olevan tarjolla. Missään. Paitsi Hervannassa. Mutta etsivä löytää ja hyvät sopparit tuli tehtyä koulua liki. Uusi koti ens kuun alusta. Kontti seilaa jossakin, olisiko kahden viikon päästä Hampurissa ja ehkä reilu kolme viikkonen menee, että se saadaan Tampereelle. Sitä odetellessa. Kontin roudaus ja tullaus systeemit on sovittuna, puuttuuu enää talkoo väki, vink, vink :)

Elämä asettuu. Olo on edelleen epärealistinen, ei voi todeksi uskoa.
Joku kysyi jatkuuko bloggaus. Tarkoitus olisi. Tähän iskee ehkä joku katkeran paluumuuttajan kulttuurishokki näkökulma, pitäisi varmaan uusia tuota profiilia jotenkin. Miten?

Mitä tapahtui?

Kalareissu tosissaan vähän venähti. Ei joudutu kuitenkaan myrskynsilmään eikä merirosvojen kaappaamiksi, vaan meillä oli oikein oikein ihana Suomi-loma, irtiotto ja hermolepo.

Vaan kaikkeen on oikein oiva selitys. Tietämättömyyden ja epävarmuuden sekava tila. Kun tietää että iso soppa on muhimassa vaan ei tiedä millon se on valmis tarjottavaksi niin ei tee mieli puhua sopasta eikä juuri leivästäkään. No, nyt on soppa valmis ja tarjolla, maukkaan leivän kanssa.

Paluu hiekkalaatikolle oli tänä vuonna vähän erilainen. Matkalaukkua ei tullut purettua ihan perusteellisesti vaan pysyi se lähtövalmiudessa muiden tavaroiden lennellessä laatikoihin. Alkoi romujen ja käyttötavaroiden erottelu, jälkeen jäävien ja mukaan tulevien lajittelu, konttiin työnnettävien ja myyntiin menevien harkitseminen. Muuttofirmaa, kaupantekoa, paperisotaa, arabin metsästystä ja vaikka mitä hulluutta. Katkeria hyvästejä ja mukavia muisteluja. Kuusi vuotta hiekkalaatikolla, aika palata kuusimetsiin. Hämmästyneitä vastauksia riitti niihin viesteihin mitä viikon kotona olon jälkeen lähettelin Suomeen, "tullaan ens viikolla takaisin, pysyvästi!" Ei kai ole ihme jos näissä käänteissä ei pysy perässä, nopeat liikkeet on kuitenkin näyttäviä.



Koti on paketissa, seilaa jossakin kohti pohjoista, perillä joskus kuukauden päästä. Ollaan käytännössä kodittomia, työttömiä, kouluttomia maahanmuuttajia. Pelilauta on tyhjä, asiat ratkeaa hiljalleen ja loksahtelee paikoilleen, ihana kutkuttavan odotteleva tunnelma.

Gone Fishing

Pakattiin laukut ja karattiin. Ilmestyttiin mummulaan ja todettiin että yllätyshyökkäys oli vaihteen vuoksi oikein oiva sisääntulo. Venähtäneitä naamoja ja hämmästyneitä kommentteja....

Oi ihana Suomen suvi!

Aika aktiivista

Tätä vähän joka päivä. Kyllä, kyllästymiseen asti.


Ja tätä vähän siihen väliin. Merivesi on kerrankin myös minun mentävää, siis vilukissoille sopivaa, reilusti ruumiinlämpöä lämpimämpää. Ihana kylpyamme tuo persianlahti tähän aikaan vuodesta.

Toki vaihtelun vuoksi on ehditty myös pulkkamäkeen. Ski Dubain ovesta aukeaa talvi vuodenajasta riippumatta. Hyvin luisti rinkilät :)

Viikko kesälomaa

Kesäloman ensimmäisenä päivänä:
"Hahhahaaa, mulla ei oo nukkumaikaa ollenkaan. Mä saan kukkua niin kauan kun mun silmät pysyy auki ja sit mä saan nukkuu niin pitkään kun mua nukuttaa koska mulla on koko kesän pitunen viikonloppu eikä koulua ollenkaan." (Silmät ei enää pynyt auki yhdeksän jälkeen ja aamulla oli kiva herätä puoli seiskalta..) Kaikki oli koko päivän aika ihanaa, erikoista, vapautusta arkirutiineista, rentoa oloa. Ajatuksena tehdään mitä tykätään.

Kesäloman toisena päivänä:
Aamulla herätään taas ennen seitsemää. Aamupalaa, uikkarit, räpsyt, uimalasit, pyyhkeet, vettä, aurinkorasvaa ja hyvä kirja. Reilu parituntinen altaalla. Puolilta päiviltä, alkaa pieni vihjailu, että kotona on tylsää. "Ei oo mitää tekemistä, mennään johki"... Nautitaan nyt kesälomasta kotona!?

Kesäloman kolmantena päivänä:
Aamulla nukutaan jo puoli kasiin. Puoli minuttia silmien aukeamisen jälkeen ilmoitetaan, etta "Ääääitiiii, ei oo mitääää tekemistäää!" No, tee paperi lentokone, autoleikit, piiretään, askarrellaan... "Ei oo mitää kivaa tekemistä!" Pakataan aamupalan jälkeen uimakassi ja lillutaan altaassa reilu pari tuntia. Altaan reunalta lähtee muutama tekstari peräänkuuluttaen leikkikaveria ja kahvitteluseuraa.. Iltapäivällä pleikkarin nappulat käy kuumana. Ulkona ei voi olla enää pimeälläkään.

Kesäloman neljäntenä päivänä:
Puoli kahdeksan herätys, uimakassin pakkaus, aamupäivä altaalla. Maxin naama on ihan pisamilla, äiti ei pisamoidu vaan punoittaa, huolimatta aurinkorasvata ja varjossa pysymisestä.. Iltapäivällä kavereita, kahvipannu kuumana ja kaikilla on oikeasti kivaa. Meillä on tekemistä! Illalla ajetaan koulun ohi ja takapenkiltä kuullu, että "Onpa mun ikävä kouluun!"

Kesäloman viidentenä päivänä:
Olinkohan vielä edes herännyt kun kuulin, ettei lomalaisella ole mitään tekemistä. Aamupalaa, uimaleluja ja uimakassit, altaalla reilu kolme tuntia. Luulin pyörtyväni matakalla takaisin kotiin puoleltapäivältä. "Ei ole mitään tekemistä!" Äiti ei osaa leikkiä poikien leikkejä ja on kehno pelikaveri. Äiti roikkuu netissä, siivoo, kokkaa, leipoo, pyykkää, poika pelaa ja katsoo telkaa..

Kesäloman kuudentena päivänä:
Leikkitreffit on sovittuna iltapäiväksi klo 15. Aamulla herätään ennen kasia ja kysytään, että "joko mennään. Koska mennään. joko, nytkö?!" Lillutaan aamupäivä altaalla, syödään siivotaan ja pelataan. "joko mennään, koska, joko, joko nyt?" Tiputan pojan kaverille ja suuntaan ostariin. Puhallan pitkään, kellään ei ole tekemisen puute. Nautin omasta olosta, oma rauha, laatuaikaa itsensä kanssa. Lapsella on ollut kaverin luona kivaa, kaikkien akut on ladattu. Illalla ei tarvi vinkua.

Kesäloman seitsemäntenä päivänä:
Nukutaan puoli kymmeneen! Muuten aivan taivaan lahja mutta sovittuna oli leikkitreffit puoli kymmeneksi. Lentävä lähtö ja soitto että tulossa ollaan. Puolituntia myöhässä kaverin luo, hyvää seuraa, leikkikavereita, poikien juttuja, juoruja ja kuppi kuumaa.. Ruokakaupan kautta kotiin ja viikonloppu.

Je m'appelle miitulainen

Koulusta keksittiin aktivoida äidit liki jokaiselle päivälle viimeisellä viikolla. Oli juhlaa, esitystä, lahjojen ojentamista, kiitospuheita ja info tilaisuutta. Mutta tämä se vasta oli jotakin. Tuli kirje ranskan opelta, että tervetuloa lapsesi ranskan tunnille mukaan. Siellä sitten äiteetkin kiltisti tervehti opettajaa "bonjour mrs Harrison" ja saimme esitellä itsemme, näppärimmät kertoivat kuulumisensakin (minä en) ja lapsilla oli lystiä. Lapset lauloi ranskaksi pää olkapää polvet varpaat ja vastailivat opettajan esittämiin kysymyksiin. Lopuksi saivat vielä pelata interaktiivista peliä, huipputekniikkaa... ei ennen vanhaan vaan.. Hieman kuitenkin hämmästelin miksi minun lapseni joko söi kravaattiaan tai paini kavereiden kanssa matolla puolet tunnista... kröhm!
Samalla voisin ihmetellä miten äärimmäisen huonoa englantia opettaja puhui. Järkyttävällä ranskan aksentilla ja tyhmiä kielioppivirheitä tehden ja "hmmmm" sanaa tunkien joka toisen sanan väliin.




Aksentista puheenollen voisin seuraavaksi ihmetellä, että lapseni tykkää puhua englantia intialaisittain. Johtunee intialaisesta kimppakyytijärjestelystä. Teki mieli vajota maan rakoon kun Max huikkasi kotiin tullessaan tälle kaverilleen ja poikia kuskanneelle isälle "See you tomorrow!" kuulostaen ehdalta Mumbain Kumarilta...

Todistuskin tuli kotiin. Siitäkin oli pientä tunnilla painimista havaittavissa. Hyvin on kuitenkin Max suoriutunut kakkosluokastaan ja edistynyt hurjasti vaikka vähän tahmeaa onkin ollut. Syksyllä kolmosluokalle entistä isommalla innolla ja panostuksella!

Lehdessä peloteltiin, että koulu saattaa alkaa vasta ramadanin ja eidin jälkeen syys-lokakuun taitteessa. Siis että tulisi sellainen kolme viikkoa ilmoitettua pidempi kesis. No, tämä menee ihan paikalliselle tyylille uskollisesti. Kaikki on huhuja, jossittelua ja ilmoitus tästä tulee joskus kun on tullakseen, ehkä paria päivää ennen nyt ilmoitettua koulun alkamis päivää. Tai parhaassa tapauksessa ne ilmoittaa, että seuratkaa sanomalehtien otsikoita ja olkaa ajantasalla. Mietitään sitä sitten, mutta nyt on loma!

Riehuminen kielletty

Potilas voi hyvin ja omaa asiasta varsin nasevia kommentteja.
-Varpaan pää ei kiristä kun kuori on pois.
-Ei se ole verta se on uusi punainen kuori.
-Vai onko se rupi, saako sen nyppiä?
Aamulla selvittelin asiaa opettajalle ja esitin nolona pyyntöni pitää silmällä ettei se poika ihan kamalasti riehuisi. Mitäs niistä 24:stä muusta mukulasta, mutta kunhan mun lastani katsot. Opettaja oli sitten aamun aluksi leiponut Maxista vähintäänkin kansallisankarin ja kertonut koko luokalle, miten rohkea Max on ollut ja miten kipeää on tehnyt ja miten tärkeää on nyt varoa Maxin varvasta, kukaan ei saa astua päälle ja Max ei saa riehua. Ja jo toimi, erikoishuomio oli ollut kovinkin mieluista, aiheesta oli annettu tarkkoja selvityksiä ja haastatteluita pitkin päivää. Muikeeta!

Synttäri kimara jatkuu. Koko luokka plus omat kansalliskaverit ja sisarukset oli kutsuttu juhlimaan päivänsankaria Palmusaaren Atlantis hotelliin. Lasten riehuessa (mikä oli siis edelleen minun juniorini osalta kielletty) äidit siemailivat virvokkeita terassilla samalla ihastellen miten mahtavan suuri oranssi auringon möllyskä laski persianlahteen. Onneksi unohdin kameran kotiin, mutta aika hulppeat puitteet, lapsilla ja äideillä. Max on vahvasti sitä mieltä, että hänen seuraavat synttäri kekkerit pitäisi pitää samassa osoitteessa. Toivotaan muistin menetystä.

KAIKKI lentää maasta ja lomailee, paitsi me..

Ssssattttuuuuu!!!!

Lääkäri on kutsunut kahdesti rantareissun jälkeen. Max on venyttänyt kipukynnystään ja verytellyt huutojänteitään, molempia kiitettävästi. Raukka. Nyt on ongelma ratkaistu ja odotellaan enää pikaista paranemista, edelleen huutojänteet viritettyinä. Jos se on edes puoliksi yhtä kipeä miltä näyttää niin huutaisin minäkin.



Sisään kasvanut pottuvarpaan kynsi korjataan siis poistamalla puolet kynnestä. No nyt on tilaa kasvaa.. Autz!

Perinteitä kunnioittaen

Se päivä sitten tuli kun poika taipui parturiin leluhimoissaan. Voi sitä kamaluutta ja vääryyttä! Sinne jäi niska kiharat ja rasavillin pojan olemus. Tilalle saatiin tasan leikattu polkkatukka, mallia keittokulho päässä. Ei paljoa naurattanut. Tilannetta mentiin paikkailemaan vähän tasokkaampaan tukkatohtoriin ja saatiinhan siihen vihdoin jotain muotoa (voisin tosin vieläkin vähän itse "parannella"..). Tuolissa tosin istui hyvinkin totinen ja surullisen näköinen poika. Katkeraa.. Seuraava asiakas meidän jälkeen parturissa oli 2 viikkoinen tyttö-vauva, kuka tuli sheivaamaan päänsä kaljuksi.


Max käväisi naapurin pojan synttäreillä. Tätä oli odotettu jo aikalailla kauan ja tästä riitti puhetta ennen ja jälkeen. Synttärit nimittäin alkoi tyylikkäästi limusiiniajelulla. Poijjaat ajeli kaupungilla reilun tunnin limulla, piipahtivat mm. palmusaarella. Ajelu päättyi naapuruston altaalle ja siinä sitten vietettiin mukava ilta.


Ja juhannus. Tuo suorituspaineita aiheuttava keskikesän juhla. Paitsi että nämä tällaiset pyhät ja traditiot aina tunnetusti lisäävät "koti-ikävää" niin niiden alla tulee aina sellainen olo, että tarttis tehdä jotain perinteistä. Tarttis todistaa olevansa suomalainen ja noudattaa kaavaa. Tästä otettiin pitkän kaavan suunnittelu neuvottelut, tehtiin minuuttiaikataulut moneen kertaan uusiksi, kehitettiin, ideoitiin ja tulosta syntyi. Saunottiin juhannus sauna loivissa löylyissä n.+35° ulkona auringossa, kosteus oli saunamaisesti kohdillaan, uitiin maidonlämpimässä merivedessä (tosin vaan nilkkaan asti), syötiin perinteisiä juhannus tradition mukaisia herkkuja (burger kingistä) viltin päällä piknikillä rannalla. Max taisi tehdä jonkin laisen juhannustaian taskuravun saksella ja ihmeparanti toisen kahdesta märkivästä haavastaan. Tai sitten kaikki pöpöt päätti keskittyä yhteen kohteeseen, toinen mätii nimitäin entistäkin enemmän. Lääkäri kutsuu. Illan hämärtyessä (juhannuksenahan tosin aurinko ei laske(?)) rakennettiin varsin perinteikkäinen kokko. Koska meillä ei ollut polttopuita tai lahonneitat veneen kappaleita ja itseasiassa tulen tekeminenkin oli kielletty, kokkorakennettiin ensin hiekasta metrin korkeutteen, päälle kaivettiin tulipesä ja sinne tuikattiin tuleen paperipussi ja pahvimuki. Komea oli keskikesän tuli! Mutta summa summaarum, juhannus on ohitettu ja sujui varsin mukavasti, ei vaivaa muistinmenetys, ei darra, kukaan ei hukkunut, ei puukkotapellut, ei sytyttänyt tulta telttaan. Ollaan me vaan rauhallisia ja sivistyneitä suomalaisiksi :)

Ihana printeinen jussi!

Hyvää Vappua!

...Vai juhannusko se oli...???

Lähtee tekemään taikoja kukkaniityille, katsomaan kaivoon ja panemaan rehuja tyynynsä alle ja sitä ennen koittaa välttää hyttysen puremia ja hukkumista samalla laulaen juomalauluja. Aurinkokin laski jo ja pihalla on pilkkopimiää, ei tietoa yöttömästä yöstä, keskisestä kesästä kylläkin..

Lievää lämpöä, liekö matkakuumetta...

Karhun poika sairastaa. Ihan vaan vähän. Juuri sopivan rasittavan vähän. Riittävän pipi jäädäkseen pois koulusta, mutta kuitenkin niin vähän, että päivän pystyy riehumaan, olemaan energinen, kysymään miljoona kertaa mitä tehtäis, mennäänkö uimaan, pihalle, puistoon, kauppaa, kaverille kylään. Miks mä oon kotona kun mä en oo kipee...??

Tekemistä on siis kehitelty jo pari päivää, kaikella mielikuvituksella. Rakennettu majaa, vaan se ei ollut hyvä kun se ei ollut riittävän iso linnaksi ja olisi tarvinut olla. Tehty paperilentokoneita kollin verran, vaan ei niiden lentodynamiikka ole riittävää, äiti sä et kyllä osaa. Leikitty techdeckeillä, bakuganeilla, transformereilla, tehty tarroja, ajettu kilpaa pikkuautoilla ja aina vastaus on äiti sä et osaa, etsä ymmärrä, kato nyt näin... Siis mulla on jo seitsemän vuoden ajokokemus pikkuautokilpailuistakin, enkä muka osaa! mitäh?!

Ollaan myös luettu yhdessä. Luettiin yhdessä valittuja paloja (?) ja Max tutki suurella kiinnostuksella Fazerin mainosta. Siitä seurasi syvällistä pohdintaa.
-Nämä siniset suklaat on kyllä niin hyviä. Niin hyviä! Jos me oltas Suomessa ja mulla olis karkkipäivä niin mä kyllä söisin vaan näitä sinisiä. Ja paljon! Ja sitten mä haluaisin illalla mennä helsinkiin ja ostaa kotipizzaa. Se on niin hyvää! Ei pizza hut ole ollenkaan niin hyvää. Ja mun lempiruoka olis kuitenkin papan saalistama kala ja pottu. Ja mäkin voisin joskus saalistaa sen kalan. Se olis dinosauruskala. Ja se on niin hyvää ruokaa!
Tätä odotellessa. Pientä Suomi-kaipuuta ilmassa..

Kop Kop

Koputus takapihan oveen.
-Äitii, parturi tuli!
-Mitä?
-Parturi koputtaa.
-Miten niin, missä? häh!?
-No, meidän pihassa seisoo parturi, se kysyy sua ja sun tarvii tulla nyt. Sillä on toi juttu mukana, millä se katkasee meidän grass. Äkkiä!

Joo, siis puuarhuri, ruohonleikkurin kanssa, kävi niittohommissa. Pyörähti pihassa 10 minuutin verran ja muutti meidän viheriään ylikasvaneen niityn ruskeaksi sängeksi. Ihanaa! Kyllä se siitä.

No en!

Päätoimiseksi naiseksi älä rupea,
se on silkkaa kuukautiskiertoa
pillereitä ja kierukoita, meikkiohjeita
joista ei tolkkua saa,
omin käsin leivottua pullaa ja lattioita
joissa ei rikkaa näy, tarjouksesta tarjoukseen.
Elämistä kuulopuheiden ja satunnaisuuksien varassa.
Sinun on oltava aina
joku tukipylväs, odotettava almanakka kourassa
mikä tulee ja miksei jo tule.
Siivouskykyinen rintarauhaspari.
Valkopyykki on kohtalo.
Huolto pelaa, mutta miten on kirjavien laita?

Arja Tiainen: Päätoimiseksi naiseksi älä rupea

Voisko enää oikeammassa olla!
...miksi ei kukaan tästäkään varoitanut...

"Ukko!"

Muiden kärsiessä syysmasennuksesta, minuun iskee esikesämasennus. Joka vuosi. Plaah. Kaikki ärsyttää, koko kaupunki ärsyttää, kuumuus, kosteus, kaikki tälle paikalle tyypilliset käden vääntämiset, kesälomasta ei ole mitään käsitystä ja se vasta ärsyttääkin. Plaah. Saako vaan vetää peiton korviin ja jäädä sinne piiloon, olla ihan hiljaa ja kadota lakanoiden väliin, jooko?

Aloitettiin kolukyydin jakaminen iltapäivisin tuossa liki asuvan naapurin kanssa. Sujui ihan hyvin kaksi ensimmäistä päivää ja sitten kolmantena poika tärähti pihaan kaksipaikkaisella urheiluautolla, istuen naapurin pojan kanssa etupenkillä ilman turvavyötä. Hmmmm. Kohteliaita huomautus tyylejä otetaan vastaan.. Ajattelin nyt tulevalla viikolla itse ajaessani kahta poikaa kotiin aivopestä naapurin pojan ja kertoa, ettei auto liiku ilman turvavöitä ja muutoinkin pelotella piloille miten paha juttu on ajaa ilman turvavyötä.

Koulua jäljellä kolme viikkoa.

Meidän siltahärdelli saa kuulemma syyskuussa viimeisetkin kaistansa auki, samaan hengen vetoon kerrottiin jotakin epämääräistä sillan jälkeisten liikenneympyröiden sulkemisesta. Huokaus. Toivottavasti jotakin perätöntä, olisi nimittäin hieman harmillista alkaa tekemään jossakin 20km päässä ukareita päästäkseen kotiin..
Metro päivitystä. 9.9. pitäisi aueta ensimmäinen linja. Asemat nousevat kovaa tahtia radan ympärille ja näyttävät varsin futuristisilta. Parkkitaloja ja ylikulku siltoja viimeistellään ja junat ajaa testiä vissiin päivittäin. Maltan tuskin odottaa!


Ja jos ei jaksa odottaa, voi käydä ajamassa Palmun vartta pitkin junalla. Se on jo auki ja kukaan sillä ei juuri aja. Edestakainen matka kustantaa 25 hörhöä per nassu. Max on kyllä varma, että sillä pääsee Kuopioon, siihen nähdenhän lipun hinta on varsin kohtuullinen. No, ei olla uskallettu kokeilla.


Ja sitten vielä viimeisin päivitys kaupungilta. Summer Surprises on alkanut, eli alennusmyynnit myös. Tämä ei sinäänsä yllätä sillä ostosfestivaalien loppumista on tskin huomannut alennusmyyntien jatkuessa koko kevään vähän siellä ja täällä. "Ukot" on siis vallanneet koko kaupungin ja niillä voi pelata jokaisella automatkalla ja laskea niitä ja huutaa kuka näkee ensimmäisen. Hurjan kivaa!


Ja vielä tukankasvatusprojektinpäivitys.

Se on oikea tuulitukka. Se menee kiharaan! Se on aina takussa ja tahmea! Ja takuu varmasti se on aina silmillä. Vaan on se aika suloinen. Tosin joudun myöntämään pari kertaa katsoneeni jotakuta tyttöä, että siinähän se Max olikin. Jarkolla on käynnissä väsytys/lahjontataktiikka parturireissusta. Vastaus on ehdoton ei toistaiseksi. Ukko menettää varmaan kohta jo yöunensa murehtiessaan poikansa ulkonäköä ja peikkomaista olemusta, äitiä asia vaan jaksaa hymyilyttää, kai se sen joskus suostuu leikkaamaan ja jos ei niin mitä sitten.

Tähän aikaan vuodesta

Kouluvuosi aina jostain syystä kiihdyttää vauhtiaan ennen kesälomaa. Käynnissä on ollut kokeet, millä mitataan oppilaiden taso ja tällä vissiin koko koulun keskiarvo. Max on ollut näistä aika tohkeissaan, kehuskellut menestyksellään ja ollut ylpeä kun osasi laskea 100+100, sehän on 102. On vissiin äidin matikkapää. Sopivan rennosti koko asiaan suhtaudutaan koulussa, neuvotaan ettei lapsia saa stressata asialla eikä kannata asiasta edes mainita. Koeviikon jälkeen neuvottiin tekemään jotain erityisen lystikästä viikonloppuna. Siihen kohtaan heitettiin vesipuistokeikka. Mutta sitten koulun retket ja dressup dayt. Tarviiko ne kaikki työntää viimeiseen kuukauteen.. Tosi kiva että retkeilevät ja tekevät kaikkea hauskaa normi koulurutiineista poikkeavaa. Näkisin kuitenkin, että olisi kivempi, että näitä olisi tasaisin välein eikä puolia olisi säästetty viimeisen kuukauden iloksi. Nyt ovat j piipahtaneet tutkimusmatkalla moskeijassa, pojalta irtoaa kiinnostavaa nippelitietoa islamin uskosta ja rukoulurituaaleista, on jopa oppinut rukoilemaan kuin muslimi(?) ja haluaakin, että meidän perhe viosi olla muslimeita ja mennä joka rukoushuudolla lähimpään moskiin suorittamaan tätä "tosi kivaa jumppaa". Uskokooon ken haluaa, että kaikki maailman moskeijat on rakennettu Saudi-Arabiassa.. Retkelle ollaan menossa vielä rannalle, pizza expressiin leipomaan ja johonkin hotellin tanssi saliin tanssiaisiin. Siellä tarkoituksena on opetella muutamat ballroom dancing steps eli jotkut tanssikuviot, lapset tietenkin pukeutuva asiaankuuluvasti smokkeihin ja iltapukuihin. Ihanaa! Ja ei mun kyläkoulussani vaan tällästä....

Toinen kouluvuosi saatiin päätökseen ja SK:ssa lurautettiin jo joutui armas aika. Kerhotädillä oli vähän haikea olo, mutta onneksi homma jatkuu taas syyskuussa uusilla kujeilla.

Yksi sesonki tuote on synttärit. Kesäkuussa pidetään alta pois kaikki kesän merkkipäivät. Olisiko kuitenkin lama iskenyt tähänkin habitukseen, eikä enää onneksi kemuihin kutsuta koko luokkaa.

Äiti meni hukkaan

-Äitii, missä oot?
-Makuuhuoneessa.
-Missä?
-Makuuhuoneessa!
-Mitä, missä sä olet?!?
-Makuuhuoneessa!!!
-MISSÄ!!??!!
-MAKUUHUONEESSA!
-No mutta kun mä en tiedä mikä on makuuhuone!!!!!!
-I am in bedroom.
-okei!

Musikaalista

Oh wau! Ja ihastus. Tätä lisää! Dubain kamarikuoron ja Arabiemiraattien filharmoonikot musisoi Mozartin Requiem. Kaunista. Kiitos vaan vinkistä!

Tuossa konsertin alkua odotellessa kerkesi pienessä päässä käymään monta ajatusta. 12 viulistin näkeminen aiheutti pienoisia väristyksiä ja lapsuuden viulun opettaja muistui mieleen. Lempi harastukseni kunnes sain jousesta näpeilleni opettajalta kun en osannut soittoläksyjäni. Okei ehkä oli huono, tai jopa tosi huono, mutta se into loppui siihen kuin seinään. Sello osastosta mieleen tuli paljon parempia muistoja. Viulusta erottuani monguin, vinguin ja kinusin itselleni selloa. Rakastin miltä se kuulostaa ja mielestäni sen soittajat olivat ihan uskomattoman taitavia ja jostain syystä aina niin kauniita. Meidän pikkukylällä ei kuitenkaan ollut mahdollista saada sellotunteja ja muitenkin kotiväki oli huojentunut päästessään eroon viulun vingutuksesta, eikä sitä tahdottu korvata sellon metelillä. Eikä saksofonin, eikä edes poikkihuilun, enkä kyllä saanut sitä toivomaani poniakaan. Olin siis varsin musikaalinen lapsi, ainakin omasta mielestäni ja mielikuvituksissani. Kanteleen sain ja soitinkin sen aika puhki, kunnes koira söi sen. Ja pääsinhän koulun kuoroon toteuttamaan itseäni.

Tänään pitäisi olla ihan jossain muualla. (tänäänkin) Tahtoisin olla ihan jossain muualla. Tällaiset päivät saavat mielen haikeaksi ja koti-ikävän pintaan. Sielä olisi suvut koossa ja lakkiaiset vietettävänä, molemmissa suvuissa. Kaikki kaivatut. Ikävä teitä! Oikein paljon onnea kaikille kouluvuotensa päättäneille ja valmistuville!!!

Oh, Sweet Heaven!

Expatti elämä on käynyt vuosi vuodelta helpommaksi, mutkattomammaksi ja kepeämmäksi. Siitä nauttii toisinaan rikollilsen liikaa, toisinaa taas ei juurikaan ollenkaan. Elämä on. Mutta nämä expattia helpottavat valonpilkahdukset ovat vuosi vuodelta käyneet kirkkaammiksi ja samalla tärkeimmiksi. Pientä pyöreää näkkkäriä ja hapankorppua täältä sai jo heti kättelyssä, samoin suomalaisia koivuklapeja ja jätkänkynttilöitä. Purkkiruokaa pikku piltille metsästettiin yhdestä tietystä kaupasta toiselta puolelta kaupunkia, nyt asian ollessa ei ollenkaan ajankohtainen minulle, voin ilokseni todeta, että hyviä pöperöitä löytyy niitä tarvitseville mistä vaan. Salmiakin ja puolukkahillon perään ajettiin toiseen kaupunkiin, fazeria retkeiltiin lentokentältä. No, jälkimmäistä kyllä tehdään vieläkin, tunnustan. Mutta että choitramit myy mun mielestä parasta karkkiipussia koko maailmassa, pandan lakuja. Tältä näyttää makeannälän tyydytys, extremeherkku, telluksen paras namipussi. Ja tätä on kannettu Suomesta matkalaukuissa, nyt sen voi vaivattomasti ostaa pikku marketeista, yhtä tuoreena, yhtä kotoisen makuiena, yhtä ihanana. Tältä näyttää vatsanpurut ja sokerihumala. I am in love!

Vähänkö laiska....?

Olenkohan vähän laiska blogiemäntä? Olisikohan niin..?? Pitäisiköhän pistää bloginsa kokonaan hyllylle, tämä on vähän väkinäistä. Tämän sijaan voisin suunnitella sellaisen täysin anonyymin blogin mihin voisi kaataa kaikki murheensa ja huolensa, niitä nyt riittäisi. Myrsky maitolasissa. Viivan alla sensuroitu osuus
----------------------------
=(%="€)("?=%`?!#=€?)&=?&(?=€)%?)€=?`=`=!!!!!!?????

Tapahtunutkin on reilussa viikossa vaikka mitä. Ajatella, siinä ajassa olen jo mopannut lattiatkin kahteen kertaan :) Kotiäidin askareita. Kotiäiti on etsiskellyt tylsyyden huippuhetkinä jopa töitä itselleen ja jopa lähetellyt cvtään. Siellä sille nyt varmaan kahvihuoneessa naureskellaan, että mikähän vitsi tämä on.

Yökylävierailu on maksettu takaisin. Tästä seurasi sellaista monkunaa, että lapsen pitäisi kuulemma ihan väkisin saada itselleen pikkusisko ja mielellään samanikäinen veli. "Nyt heti eikä ole ollenkaan reilua, ettei mulloo yhtään veljee eikä siskoo, byää!"

Koulua on jäljellä reilu kuukausi ja keli kuumenee joka päivä. Tänään olin pyörtyä parkkipaikalle, auton ollessa kahden kilometrin päässä ja mittarin lukiessa 46 asteen hellelukemia. Tuli samalla reissulla, sattuneesta syystä sovittua naapurin isännän kanssa kimppakyytiä jälkikasvuillemme. Matkalla kotiin sitten otettiin aiheeseen sopien kiihdytyskilpailut liikennevaloissa. Molemmat meistä voi nyt tietää poikansa olevan turvallisessa ralliautoilijan koulukyydissä, hmmmm...

Eikä kotiäidin elämä nyt pelkkää koulukyytiä, moppia, puutarhaa, autonpesua ja makaroonilaatikkoa ole. On tässä jouduttu jännittäviin tilanteisiin, tultu uhkailluksi poliisilla, pelästyttykin ihan kunnolla, kuultu kummia, aloitettu uutta ja lopeteltu valmiita, ajeltu limusiinilla skumppamuki käpälässä ja tanssittu aamuun asti.
sivumennen sanoen, poliisit ja skumpat ei sitten liity mitenkään toisiinsa.

Reipasta ja ei niin reipasta

Kellon ollessa varttia vaille neljä iltapäivällä tahtoo Max mennä uimaan. Äidin vastaus on, että ei ihan vielä, on liian kuuma.
-Millon sitten?
-Mennään puoli viideltä, ei ole pitkä aika.
-Missä pitää olla viisarit?
-No tämä pitkä viisari tästä yhdeksän kohdalta kun menee tänne alas kuutosen kohdalle niin sitten voidaan mennä.
-Eeei, eeei, se kestää kauan! Mä en jaksa oottaa niin kauaa!!!
-Ei se kauaa kestä usko pois.
-Eikäyeikäyeikäyeikäy!!! Mä haluun, että kun toi pikkunen viisari menee vitoseen niin sitten jo mennään.
-Sovitaan sitten niin.
Ja äiti sai puolituntia lisää aikaa ja vähän vähemmän hellettä.

Hellettä on jo. Kiitos riittävästi. Iltapäivän koulusta haku on aika tuska ja siitä saa miltein joka päivä päänsäryn. Koulua on vielä jäljellä reilu kuus viikkoa ja jokaisena päivänä sitä kuumuutta on pikkuisen eilistä enempi. Kesä!

Meillä haastetaan tätänykyä mitä uskomattomimmista asioista riitaa, testataan rajoja ja etsitään sitä pistettä kun mennään yli. Kokeillaan ja otetaan mittaa. Poikani heittämiin haasteisin vastaan toki täydellä mitalla, tarjoten hyvän vastuksen. Säännöt ja rajat pysyy paikallaan, niitä ei saa huutamalla muuttumaan ja tämäkös ketuttaa. Uudesta kodista on löytynyt toimivaksi osoittautunut jäähypaikka mihin pääsee tekosiaan ja sanomisian miettimään. Usein sieltä jäähyltä astelee ihan eri poika kun sinne meni, hermot on levänneet ja voidaan alkaa odottelemaan uutta matsia. Tunteiden kuohua. Eilen kuitenkin jäähyllä istuessaan Max potki lattiaa samalla jupisten, että "I quit! I quit the whole family!" Teki siis mieli ottaa loparit koko perheestä...

Vaan osaa seitsemän vuotias olla reipaskin ja fiksu. Ihan tavalliseen arkiseen jutteluun on vilahtanut mukaan muutamia superkohteliaita sanoja kuten would you be so kind, i beg your pardon ja anteeksi rakas kun en kuullut kun kutsuit... Ja sivumennen sanoen, miten voikaan seitsemän vuoden hokemisen jälkeen tulla tyytyväinen olo kun oma lapsi ymmärtää sanoa pyytämättä kiitos ja anteeksi. Reipas kun on niin Max pakkasi reppunsa jä lähti yökylään parhaan kaverinsa luo. Ekaa kertaa ikinä. Suunnatonta ylpeyttä siitä kuinka iso ja reipas minä olenkaan. Kaikki meni hyvin. Äiti ja isä pääsi elokuviin ja eli hetken ihan villiä lapsetonta elämää :)

Tehokasta

Tämä on ollut niin tehokas männäviikolla, jotta itteäänkin ihmetyttää. Olen muun muassa saanut itse ihan yksin viritettyä verhot ikkunoihin, pestyä ikkunat, istutettua pari kukkasta ja hoidettua muutaman ompeluhommankin. Istunut palverissa koululla, vetässyt sk:hon liittyviä suunnitelmia paperille ja tehnyt talkootöitä koululla. Kaiken tekemisen lisäksi on taas kuntoilu kärpänenkin puraissut ja aamulenkki tai uinti on ihan välttämätöntä joka (arki)aamulle heräämisen kannalta. Miksei aina voisi olla näin tehokas? miksei...

Yllä kuvattu toiminta vaikuttaa väistämättä kameran pysymiseen kassissa. Olemme ihan vieraantuneet toisista, eikä sitä juurikaan ole ollut edes ikävä. Olen ehkä saanut jonkinasteisen yliannostuksen siitä. Tarvisi ehkä tehdä jotain kodin ja koulun ulkopuolella, että saisi jotakin kuvattavaa. Tarttis jotain inspiraatiota siihen, ettei ihan kaikki taidot ruostu..

Imuroinnissa on Lostin vitos kauden viimeinen tuplajakso. Siis viimeinen. Luvassa lienee lisää vieroitusoireita...

Ihmettelyä

Säät puhututtaa. Täällä on ollut varsin kummallinen kevät. Sadekausi on pidentynyt ja sademäärät moninkertaistuneet muutamassa vuodessa. Nyt sitten saadaan ilmeisesti odotella polttavaa kuumuutta ja huumaavaa kosteutta aikaisempia vuosia pidempään. Toukokuu ja ulkona voi edelleen olla kunhan vähän karttaa kuuminta keskipäivän aikaa, kosteutta ei ole juuri nimeksikään. Mienelkiintoista nähdä miten tämä tästä kesäksi muuttuu ja minkälainen kesä saadaan. Ilmastonmuutos.

Lehdessä oli tässä muutama aika sitten opettavainen tarina siitä miten maassa olisi syytä olla maan tavalla. Paikallinen oli ajellut moottoritiellä nopeinta kaistaa rajoitusten mukaan. Takana oli tullut nopeampi aussimies ja tahtonut ohi, vilkuttanut valoja ja kun paikallinen ei väistänyt oli ohittanut oikealta ja meneessään näyttänyt keskisormea. Paikallinen oli seurannut tätä kotiin, pyytänyt selvitystä odottanut turhaan anteeksipyyntöä ja saanut lisää haistattelua. Jutusta tuli poliisijuttu, oikeudenkäynti, kuukausi putkaa, sakot ja maastakarkoitus. Paikallinen kertoi lehdessä olevansa kyllästynyt expattien käyttäytymiseen, epäkunnioittavaan asenteeseen ja siihen ettei he osaa elää "maassa maan tavalla", ja tahtoi vain opettaa opetuksen. Kurjaa, että expatit yleistetään, mutta opetus meni ainakin varmaan jutun lukeneille perille.

Laatikoita purkaessa ja hyllyjä järjestellessä olen selannut kaikki valokuva albumit. Max on nauranut rintaruokinnassa olevalle äidilleen ja niin nuorelle mummulleen ja muille sukulaisilleen. Ihmetellyt miksi äiti on alasti juo koiranvesikupista, etkö tiedä että se on likaista. Kummastellut että missä laatikossa istut ja mitä sulla oikein on päällä kun pikku-Miia on toppavaatteissaan hervottoman kokoisissa vaunuissaan. Hieman nolostellen on kysytty miksi Max on vauvana verinen ja miksi äiti on noin kamalan näköinen, äänessä melkein anteeksipyynnön sävy. Itse on tullut ihmeteltyä miltä sitä itse on näyttänyt ja miten kaikki ovat vanhentuneet, miten pieniä ja suloisia pikkupoikia albumeiden sivuilla vilisee. Ihania muistoja, rakastan valokuvia ja samaan lauseesen totean olevani liki kaksi vuotta jäljessä kuvien kehittämisestä.. Auts.

Raportti pahvilaatikon takaa

Muuttaminen on ihanaa! Kamalaa, mutta ihanaa. Etenkin kun on tarpeeksi viisas ottaakseen muuttofirman jelppiin ja hoitamaan homman. Apua tuli pakkaukseen, kantamiseen, purkamiseen ja kokoamiseen koko päiväksi ja itse kerkesi käymään rauhassa lounaalla kesken koko härdellin. Toisaalta sitten taas vastapainona plus pisteille saattaa löytää keittiön roskiksen roskineen samasta laatikosta lautasten ja lasien kanssa. Meidän muuttokuormassa muutti siis myös eiliset ruoantähteet. Vessaharjoista olin erikseen maininnut kaikille seitsemälle miehelle, että ne sitten jätetään tänne. Viime muuton yhteydessä ne oli pakattu matkaan mukaan hammasharjojen kanssa samaan laatikkoon.

Muutenkin olin tällä kertaa viisaampi. Pakkasin matkalaukun kuin matkalle lähtöä varten. Mukaan kaikki tarpeellinen. Lakanat, pesuvehkeet, vaihtovaatteita jne jne. Oltiinkin sitten pari ensimmäistä yötä kuin hotellissa viettämässä matkalaukku elämää laatikoiden odotellessa, että joku ehtii purkamaan. Hotellissa ei ollut minkään tason palveluita, sähköä ja vettä lukuunottamatta, se oli tosi sotkuinen eikä akkunassa ollut edes verhoja. Eikä ole edelleenkään.

Hässäkkää. Tavarat hakee paikkaansa ja minä tavaroita. Pari koskematonta laatikkoa nimikkeellä "varasto". Varasto on kokolailla täynnä, joten odotelkoot.. Ovella pimpottaa, vuorotellen asunnon vuokraajia, puutarhureita, siivoojia, asentajia ja naapurin muksuja. Mitähän se madame tahtoo??

Maxilla ainakin on ollut mukava viikko tutustuessaan uusiin kavereihinsa. Melko vaivatonta tuo tuntuu olevan. Ovesta ulos, pyöräilykypärä päähän ja pyöränselkään ja sitten sanotaan moi ja ollaan kavereita ja touhutaan loppu iltapäivä yhdessä. Nimimuisti on äitinsä kanssa tosin ihan samalla tasolla, puhutaan siis yleisestiottaen kavereista.

Tadaaaa!

I love internet!!!!

*tuplavoltti*

Uudessa kodissa, kodinjärjestelykärpäsen puremana.
palaan asiaan....

Kaaosta ja muuttolaatikoita

Olen kyllä aina tiennyt, etten ole kovin sisäsiisti ihminen. Tietyissä asioissa tip top, mutta sellaiset yleis siisteyteen tulevat laajat käsitteet ei oikein kosketa. Nyt se tulee todistettua pahemman kerran. Tunnustan, hävettää. Enkä vielä edes ole nähnyt mitä on jääkaapin takana, pelottaa. Siis kuka on syönyt kaikki kymmenet burkeri kunkun ja mäkkärin tarjoamat ateriat mistä nämä lukemattomat turhaakin turhemmat pimputtimet on saatu??? Ja mitä varten niitä pitää säilytellä? Miksi rikkinäiset autotalot ja -radat kuljeskelee seitsemässä kaapissa sekalaisina osina ja palasina, tarvitaanko niitä vielä johonkin? Miten mun vaatekaapin sisällöstäkin puolet joutaa pois? Tai miten monta tussia lapsi tarvii? Täysinäinen miesten kenkien kenkälaatikko ei tunnu vielä riittävän kun lisää pitäisi saada. Onko muuten turhempaa kuin testata tussien toimivuutta kun koko talo on täynnä kaaosta ja muuttolaatikoita? Mutta kun aloitin, en voinut lopettaa, tulipahan tehtyä. Että olkoot vaan kuinka sotku, tussit on testattu, järjestetty ja pakattu.

Aloittanen siis nettipimennon huomenissa puoleen päivään mennessä muutomiesten pakatessa tietokoneen ja siirtäessä sen uuteen kotiin, jonne teknikko ehtii kytkemään nettipiuhaa kun ehtii, viimeistään maanantaina. Ehkä ihan tervettä irtautua hetkeksi tietokoneesta, katkaisuhoitoa. Toivottavasti vieroitusoireet jää kiireen ja kaaoksen alle. Maltan tuskin odottaa!

Taputusta olalle

Kiva olla itseensä vaihteeksi eri tyytyväinen. Toimeton kotiäiti ei näitä menestyksen tähtihetkiä koe turhan usein, mutta nyt itseoikeutetusti saa taputtaa itseään olalle ja sanoa, että hyvin tehty. Lämmittää.

Kodin metsästys on viehelletty poikki juuri sen oikean löydyttyä. Tai voiko sitä vieläkään ihan varmaksi sanoa, lihat ja prujut on kuitenkin edelleen vanhassa osoitteessa, vaikka papereihin on kirjoiteltu jo nimiää ja rahakin on liikkunut. Silti ihan vieläkään en jaksa uskoa, tää on nähty turhan monta kertaa. Mutta, ehkä, ehkä...

Vaihteeksi on taas nettiradiot toimineet kiitettävästi. Olen siis pysynyt kivuliaan tietoisena siitä miten ihana kevät Suomessa on meneillään. Vähän riipaisee ja koti-ikävä kasvaa tasaiseen tahtiin. Mutta yhtenä päivänä siellä kuitenkin juteltiin varsin kiinnostavasta aiheesta. Oli otettu mittää Suomen parhaimmasta vittuilijasta. Vittuilun SM-kisat. Sana "vittuilu" toistui kerta toisensa jälkeen miltein niin monta kertaa että meinasi jo korvia punottaa. Voiko oikeasti tuollaista sanaa huudella radiossa? Itse kilpailut sen sijaan kuulosti juuri sellaiselta mihin olisi varsin mielenkiintoista päästä mukaan, voisin melkein jopa ottaa osaa mittelöihin. Korkeanpaikanleirin sijaan treenausta voisi suorittaa härskinpaikanleirillä ja niitähän riittää... Toimittaja toivoi tuoreelta Suomenmestarilta vittuilu-näytettä vaan eipä mestari suostunut, kummallista.

Palautetta polvet koukussa

Istuin tänään puolituntisen pienessä pulpetissa polvet koukussa kuuntelemassa opettajan arviointia siitä missä mennään ja miten pyyhkii. Sain kuulla, että lapseni on patalaiska ja osaa luovia tiensä lahjakkaasti ulos työtävaativista tilanteista. Onkin siis saanut luokan apuopen peräänsä ihan rutiininomaisesti vain muistuttamaan, että hommat hoituisi loppuun asti. Kehitys on huimaa, englanninkieli on ottanut aimoharppauksen kohti "kansallista tavoitetasoa", mikä on siis kerrassaan hienoa. Lapseni osaa myös uppoutua omiin ajatuksiinsa ja joskus jopa nukkua silmät auki. Hän on erittäin kohtelias ja ystävällinen, helposti vedettävissä mukaan kaikkeen hullutukseen ja niitähän kyllä riittää. Hän on hämmästyttävän kiinnostunut taiteesta ja taidetunnit, askartelut, muovaamiset ja maalaamiset on kaikki kovin mieluisia, samoin musiikkitunnit. Tekee kovasti töitä, yrittää parhaansa, on ylpeä edistymisestään ja on saanut kuluvan lukuvuoden aikana itsevarmuutta tuplana lisää. He is such a sweetheart! No, niin onkii, oikee kullanmuru!

Saman otsikon alle voin kertoa miettineeni, että en enää tiedä kumpi kieli on vahvempi. Englantia tulee niin kokonaisvaltaisesti ja samaan aikaan suomenkieliset keskustelut on aika suppeita. Molemmissa kielissä alkaa kuulua joku itsekehitelty aksentti ja itsekeksittyjä sanoja. Samaan aikaan englannissa kuuluu sanontoja ja hienoja ilmaisuja, mitä meikäläinen voi ihaillen kuunnella osaamatta niitä itse käyttää. Unissaan puhutaan englanniksi ja kun ajatuksissaan juttelee huomaamattaan ääneen niin kieli on lontoo... Melkoinen soppa, mitähän tästä vielä kehittyy..

Saalistusta, tyhjin käsin

Oho, huomasin juuri, että eilinen posti olikin ihan historiallinen. Paitsi, että sen tekeminen oli pitkään niin vaikeaa, niin se oli tämän osoitteen neljässadas posti. Onpas mulla ollut asiaa (?).

Mikä on hyvä ja miksi kaikissa hyvissä on jotakin huonoa? Miksi iso on liian iso ja pieni on lliian pieni? Entä jos kuitenkin tai jos ei sittenkään, mutta kun ja toisaalta taas, ehkä, tai ei ollenkaan... Niin, kävin vähän saalistamassa tänään taas, uutta kotia ajattelin löytää vaan en löytänyt ja huomasin samalla, etten enää tiennytkään mitä tahtoisin. Yksi kiperä tilannekin tuli kun välittäjä herra alkoi tarjoamaan kyytiä, eikä sopinut, että olisin perässä seurannut vaan olisi samaan autoon pitänyt mennä. Paljon helpompaa näin, kuulemma. Kun sitten vastustelin tarpeeksi tanakasti, niin herra kysyi, että kenelle tätä taloa nyt oikein edes etsit. Kun kerroin, että omalle perheelleni niin totesi, että niin sinä ja äitisi ja isäsikö? Oikaisin kertomalla, että ei vaan mies ja lapsi ja minä. Seurasi imartelevaa erheellistä veikkausta allekirjoittaneen iästä, totuutta paljastamatta.

Kerronpa, kun tiedän ainakin yhden (huiskautus) ketä kiinnostaa meidän lähikaupan kuulumiset. Siellä on paranneltu ensin elektroniikka osasto, sen jälkeen kukkapuoti, mutta nyt leipä osasto. Paikalle on saapunut kaksi ranskalaista komeaa herraa, jotka molemmat flirttaavat (myös ransakankielellä) niin, ettei mitään rajaa. Kaikkien kanssa. Leipäkioski onkin ihan pullollaan silmiään räpyttäviä naisia, leivänhimoissaan. Leivät näyttävät ja tuoksuvat taivaallisen hyviltä, pullista puhumattakaan. Sapettaa ihan vietävästi, että itse olen leivänsyöntikiellossa, sentään saan ostaa sieltä sitä leipää perheelle...

Back in business

Nyt kyllä!
En ole kirjautunut bloggeriin liki pitäen kahteen viikkoon ja salasanojen muistamisen kanssa oli melko täpärä tilanne. Onneksi mun muistiin voi kuitenkin luottaa, jos se ei toimi se yleensä palailee pätkittäin...

Bloggauslakko johtuu monesta tekijästä ja niiden summasta. Sen enempää erittelemättä, ilmoitan olevani taas back in business. Tätähän olikin jo taas ihan ikävä.

Nyt olisi sitten mielen päällä niin monta asiaa, että en tiedä mistä aloittaa. Onneksi ei ole tarvetta olla järjestelmällinen, looginen eikä edes välttämättä selkokielinen.

Tärkeimmät ensin. Sain blogiini jonkun pokaalin, palkinnon, kunniamaininnan, stipendin, muikkarin tai sakkoko se oli. Se on jo kadonnut jonnekin kauaksi ja etsimään en jaksa alkaa, mutta lämmin kiitos :)

Synttärit on vietetty. Ihan hävettää tunnustaa, mutta lapsen seitsemän vuotis synttärit ohitettiin halauksella ja onnitteluilla, sivulauseessa luvaten jotkut kivat synttäribilehärpäkät sitten vähän ajan päästä, kunhan kuviot ensin vähän rauhoittuu ja tilanteet sallii äidin aivopuoliskon juhlien suunnitteluun ja organisointiin. Kaikkien yllätykseksi tämä kelpasi ilman nutinoita ja juhlien suunnitteluun käytettiin arvokasta ajatustyötä myös Maxin päässä. Toiveita lenteli hiihto synttäreistä, carting synttäreihin, pomppulinnoihin, huvipuistoihin ja jopa laaserammunta synttäreihin. Kaikkia mietittiin hetki ja odotettiin sitä, että äiti saa jotakin aikaiseksi. Huomatkaa millä kärsivällisyydellä, itse merkkipäivä meni jo pari viikkoa sitten ja näistä alettiin puhumaan jo pari viikkoa ennen sitä. No, kun oikein kovasti tahtoo lapselleen tarjota maailman parhaat synttärit ja samaanaikaan päästä itse mahdollisimman helpolla ja mielellään vielä melko eduullisesti niin pienessä päässä voi syntyä suorastaan tähtitieteellisen hyviä ajatuksia. Etenkin kun näitä päitä osuu paikalle kaksi ja molemmilla on sama tavoite. Parhaan kaverin kanssa yhteiset synttärit, toinen kutsuu toisen ja toinen toisen ja molemmat yhdessä toisen pikkusiskon. Jee! Synttärt vietettiin elokuvissa, limpparin ja popparin kera ja sen päälle pääsi ostamaan itselleen lahjan lelukaupasta. Koko synttäribile päivän sai viettää maailman parhaan kaverin kanssa ja juhlia molempien synttäreitä yhtäaikaa ja vielä tehdä tollasen isojen poikien jutun kuten mennä leffaan ja itse ostoksille. "This was the best birthdayparty ever!!!"

Kodinmetsästysuralla on ollut monta villiä käännettä. Jännitystä elämään ja odotuksen tietämätön tila. Vasta yksi hyvä on laskettu menetetyksi ja nyt juuri tällä hetkellä kirveeni on kaivossa ja odotan jotakin ihmettä tapahtuvaksi. Aikaa on vielä vaikka kuinka! Kai tän homman joku hoitaa jotenkin... joskus.... ehkä...

Kesäloma. Eräillä (enenevissä määrin) on jo päivämääriä, konkreettisia lentolippuja ja lomasuunnitelmia. En voi käsittää! Mitenkähän hyvältä tollanen mahtaa tuntua..?? Meille se on edelleen kesä 2009 ja siihen on vielä monta monta viikkoa ja se kertaa seitsemän päivää aikaa. Tähän tulee jonkinlainen varmuus varmaan paria päivää ennen lähtöä ja se on ehkä joskus kesällä. Elekää kysykö...

Siellä, täällä, tuolla ja välillä tässäkin

Koulu on lomalla, kellot siiretty virka-ajasta hulluille päiville, lapsi asuu naapuruston puistossa. Äiti puhuu puhelimessa tai naputtaa tietokonetta. Kädet on täynnä töitä, stressikupla jatkaa kasvuaan ja kotitaludenpidon laiminlyönnistä on tullut jokapäiväinen juttu. Aika on käymässä vähiin, niin siinä, tässä, kuin tuossakin ja ajan vähetessä, v-käyrä kasvaa samassa suhteessa.

Kuka on perehtynyt täkäläisiin vuokramarkkinoihin tetää, että meno on ollut hullua. Hullua se on vieläkin vaan vähän erilailla. Vuosi sitten hinnat oli pilvissä, kaikki tahtoi vuoden vuokrat kerralla, ottajia enemmän kuin kivoja taloja. Nyt vuokrat tippuu joka viikko, tyhjiä taloja on ihan pilvin pimein, maksaa saa jo kuukausittain ja hinnoista saa tinkiä. Toistan, hinnoista saa tinkiä. Koska mielestäni on erittäin tyhmää maksaa liikaa, ja koska kaikki tietävät, että hinnat putoo kokoajan niin olen ajatellut että nyt sitten perkkele tingataan. Pari välittäjää olen jo suututtanut, paria naurattanut ja juuri jätin poskettoman hullun tarjouksen yhdestä kivasta ja ajattelin pois ajaessani, että kuolen vitutukseen kun ei saada sitäkään sen takia kun pitää olla näin pihi. Mietitty on kuumeisesti myös sitä, että onko liian pieni liian pieni vaan vain tottumus- ja asennoitumiskysymys ja tultu siihen tulokseen, että liian iso on ainakin liian iso ja sopiva olisi kyllä kiva. Etsinnät ovat kaventuneet kaksien aitojen sisälle, kulman taakse ja puhelahjat ja puhelinlasku on kovassa kasvussa. Eikä kiire ole vielä ollenkaan.

p.s. yksi välittäjä puhui suomea, oli käynyt avantouimassa ja tykkäsi Tampereesta, oli sitä mieltä että nimeni on eri kaunis ja sanoi puhelun päätteeksi hauskasti murtaen "citos päljjon".

Vessarauhaa

Tottahan se on, että pöntöllä syntyy mahtavia ajatuksia. Pyyyyhkimään-kutsua varrotessani, notkuin nurkan takana ja salakuuntelin. Ensin suomenkielinen keskustelu crocsien mainiosta jukosukyvystä ja heikosta kivikossa kävely miellyttävyydestä. Siitä keskustelu itsensä kanssa siirtyi sujuvasti koulussa syötyihin eväisiin, "ja aina se pistää sinne omenan, mä EN tykkää omenasta." Hetken hiljaisuuden jälkeen tämä soolopuhelu siirtyi englannikieleen. "How much is 10 + 100?" hmm, hiljaisuus. "You are smart kid, you figure it out yourself!" Sitten alkoi laskenta, edelleen englanniksi 1,2,3,4,....18,19 it is 20!"
"Äiti, Pyyyyhkimään!!!"

Turistina taas

Tässähän tätä, vaikka mitä, kiireestä kantapäähän, hoppua on ollunna.
Olen sujauttanut majatalonemännän ja turistioppaan kruunun päähäni ja viilettänyt tukkaputekella mitä parahimmassa seurassa.



Kiitokset aurinkomatkojen äkkilähtöosastolle, vaikka eihän täällä aurinko juurikaan ole paistanut. Meillä on rytissyt ukkonen, salamoinut, roiskinut vettä ja rakeita ja hiekkamyrskykin on nähty useana päivänä. Että säät kohdillaan. Vaan ei menoa haittaa. On turisteltu, tingattu, pällistelty, retkeilty aavikolla, kaahattu mopolla, ihasteltu ja ihmtelty.



Ollaan oltu ulkomailla, eksoottista!



On osallistuttu Earth hour tempaukseen, käyty elokuvissa, koulun esityksessä ja myyjäisissä, uimassa, uimassa, uimassa.. Ja yksi korvakin on puhjennut ja kuumettakin pidellyt.



Yhden turistin liihotellessa pohjolaan toinen saapui iloksemme. Aloitamme siis saman turistelun toisella kierroksella. Ja napa paukkuu ruikkarii, salmiakkii, karkkii ja suklaata. Slurps ja auts!

Omassa kalenterissa alkaa olemaan liioiteltuun ylimitoitettuun ja ahdistusta aiheuttavaan stressiin viittaavia merkkejä. Se aika vuodesta kun se sopimusten sopimus umpeutuu ja mistään ei ota selkoa, eikä mistään ole mitään tietoa ja oletamme olevamme kohta muuttohommissa jonnekin, jossain kohdin. Ehkä. Tai en tiedä. Toinen omassa kalenterissa paistatteleva merkintä aiheuttaa pientä paniikinomaista sydämen tykytystä ja kämmenten hikoilua. Kunhan pääsen vauhtiin niin näytän kyllä mistä kana pissii. Kunhan!

Taipuu

Ihana suomenkieli! Jotenkin on itse valveutunut ajatukseen, että pitäisi puhua laajemmalla sanavarastolla, kikkailla enemmän suomenkielellä ja olla hyvänä suomenkilentarjoajana, kuitenkin minähän se olen aika pääroolissa. Olen tehokkaasti kaivellut mieleni tutkimattomista ja käyttämättömistä lokeroista erilaisia sanontoja ja yrittänyt ilmaista itseäni hyvin, paremmin, monipuolisemmin. Sitten kuitenkin huomasin hyvinkin pian joutuvani selittämään pitkällä kaavalla mikä on jukupätkä ja vitsinpuju ja miten niin, ja "mikset vaan sanoisi voi hitto?". Kun tuumaa ostarin ovella, että onpas täällä väkeä ja selvittää sen jälkeen kymmenen minuuttia, että mitä tarkoittaa väkeä ja ketä ihmisiä ne väkeä ihmiset ovat ja mistä ne on tänne tullu intiasta vai, niin siinä tulee kyllä mietittyä myös sitä miksei vaan sanonut alunperin, että onpas täällä paljon ihmisiä.

Sanojen taivuttaminen monikon genetiiviin (anteeksi jo valmiiksi, tämä termi on most likely ihan itsekeksimä, eikä olemassa ollenkaan) on aika hankalaa. Kun siihen on keksitty hyvä kaava niin siitä on vaikea päästä pois, vaikea huomata että se menee väärin ja vielä vaikeampi yrittää saada se oikein. Tytöt - tytöitten, autot - autoitten, naapurit - naapurieitten. Lista on pitkä ja monimuotoinen. Tänä aamuna siihen saatiin uusi lisä. Kolusta on opittu miten pienillä metallikuulilla pelataan välkkärillä jotakin hauskan kuuloista hauskaa peliä kavereidden kanssa. Kouluun piti siis saada pikkuinen pussillinen pikkuisia kuulia. Kuka on keksinyt sanan kuula?
"Me leikitään kuulieilla. Missä on näitten kuulieitten pussi? Missä on mun kullit!?"

Töllötystä

Olen netti tv:n ja tv-kaistan vannoutunut fani. Kosketuksissa suomalaisuuteen salkkarien välityksellä ja kiinni kotosuomea puhuttavissa asioissa 45 minuutin välityksellä. Herkuttelen metsoloiden uusintakierroksella ja säästän äidin videonauhuria katsomalla kotikadun kuulumiset viikoitain. Eläköön nykytekniikka! Otsikot revitteli jo etukäteen uuden tyyppistä ohjelmaa Mikkosten perheestä, joten sitähän ei voinut olla katsomatta. Jälkipyykki onkin sitten ollut kerrassaan herkullista älämölöä. Itse jäin vaan ihmettelemään että mihin tällaista ohjelmaa tarvitaan. Suututtamaan, vihastuttamaan ja herättäään uutta keskustelua, julkinen kissan nosto pöydälle. Vaan pakko se on myöntää, että vaikka en ihan tarkoitusta ymmärrä niin varsin kärkäästi ja nasevasti asoista puhuivat. Ihan parasjuttu ikinä ettäkö feministeillä olisi g-piste ja aivot vaihtaneet paikaa, hih.

Eekotähdet on kunnon asiaohjelma, ihanaa ympäristövalistusta ja silmät avaavia lukuja. Masennus iski välittömästi kun kuulin, että meidän pikku piltin vaippavuori on kuormittanut tellusta 1500kg ja kuinka sankariäidit toimivat minua paljon fiksummin vaippailemalla vihreämmin. Etteikö yksikään kertakäyttövaippa ole maailmassa vielä maatunut? Vihreä hiustupsu nousee jälleenkerran ohimoille. Tämän maan kulutus- ja kertakäyttökulttuuri aiheuttaa hyvinkin pian vatsahaavan kun tästä intootuu liiaksi asti. Tosin kierrätän jo nyt olosuhteisiin nähden varsin tehokkaasti. Vielä kun saisin kompostin...
Mistähän sellasen saisi tohon nurkalle ja olisiko se kohta täynnä jotakin aavikkorottia ja kamelikärpäsiä???

Ahaa, eläinkunnan pikkuisista puheenollen. Myrkyillä häädetty matoperhe muutti takaisin. Eikä siinä vielä kaikki. Niiden mukana tuli ihan pikkiriikkisiä pyöreitä koppakuoriaisen oloisia öttiäisiä ja niitä löytyy nyt kuolleena pitkin poikin. Ja vielä bonuksena on siunaantunut jotakin lentäviä surriaisia. Pieniä lentomuurahaisia? Varsin suloisia ja harmittomia. Ja ihan niinkuin tässä ei olisi vielä tarpeeksi niin rappukäytävän seinässä kellottelee joka ilta lihava gekko jonka oli joutuu kävelemään ja autotallin seinässä on 10cm pitkä yökkönen.

Se aika vuodesta..

Köh. Meikäläiset sairastaa enenmmän kuin omiksi tarpeiksi. Lääkäriä on nähty ja koodia otettu sinne ja tänne ja vaikka mitä. Valoa tunnelin päässä, pilkahdus.
Ilman lämmetessä ja ilmastointien surahtaessa käyntiin saavutetaan flunssasesonki, helpostikin, vähintään joka toisessa taludessa.

Vuokrasopimuksen loppu häämöttää uhkaavasti. Pitäisi tietää mitä tahtoo. Olis kiva jäädä, kuitenkin on tykätty tästä ja tässä on hyvä, mutta olis kiva muuttaa, vaihtaa vähän maisemaa, tehdä suursiivous, saada uudet seinät ja katto. Levotonta. Nyt on vuokramarkkinatkin siinä jamassa, että mieluista löytäisi varmaan suh helposti, ja kukkaroakaan se ei riipaisisi niin törkeästi hintojen tullessa kohinalla alas. Kunhan taas tietäis mitä tahtoo..

Joustavuus on täällä päin maailmaa ihan huipussaan. Se tuli taas todistettua profeetan synttäripäivänä, tai niillä main. Siitä siis pompsahtaa pyhäpäivä, eli siis ylimääräinen vapaapäivä. Koska täällä pidetään vikkonloppua edelleen vähän miten sattuu, yleisesti ottaen kunnon kansalaisilla on pe ja la viikonloppua, kuitenkin joillain vain perjantai ja joilain to ja pe. Nyt sitten synttärin kunniaksi sai vapaata lauantaiksi jos se olisi muutoin työpäivä tai sitten jos lauantai olisi vapaapäivä pyhän sai sunnuntaikis. Ja niinkuin aina, kotiäidit jäi ilman vapaata.

We are in love!!!

Koirahoitolan kuulumiset. ME HALUTAAN KOIRA!!!
Kerrankin ollaan kolmesta asiasta kaikki kolme samaa mieltä.

Ensiksikin meidän hoitolainen on aivan hurmaavan mykistyttävän ihana. Miten koirasta voi olla noin paljon iloa. Ja kyllä, sitä on jo ulkoilutettu vesisateessa, hiekkamyrskyssä, liian kuumassa ja liian väsyneenä ja silti se on ihana. Tosin räntäsade puuttuu vielä..

Toisekseen me kaikki kolme haluttaan koira, pieni ja pörröinen, syötävän suloinen, kiltti ja iloinen, uusi perheen jäsen.

Kolmanneksi kaikki meistä tietää ettei sitä koiraa voida hankkia vaikka kuinka tahdotaan. Sen hoito kesän aikana olisi ongelma, lentoliput kalliita, hoitolat hirveitä ja kotiapulainen puuttuu. No, nämäkin pysytyisin vielä jotenkin ratkaisemaan jos oikein kovasti tahtoisin ja tahtoisinkin, mutta sitä ei kai muuksi muuta, että näinkin isossa talossa noinkin pieni koira saa Maxille näppylöitä. Eli siis pojan Suomi-allergia on täten vahvistettu koira-allergiaksi. Allergia lääkkeet on kehissä ja homma hanskassa, ei syytä huoleen. Pientä näppylää vaan ja lievää kutinaa, Maxin mielestä ei juuri mitään eikä haittaa ollenkaan. Koiran pussaaminen on kuitenkin kielletty.

Seuraavaksi tarvisi saada kissa hoitoon, että voitaisiin tulkita mahdollinen kissa-allergia ja hylätä sekin toive toivelistalta. Anyone???



Tää on ihan malli tämä koira. Herra nukkuu mun kotistudiossani ihan pyytämättäkin ja pyytämällä osaa jopa poseerata. Emäntänsä toivoi sivuprofiili kuvaa seisoviltaan, siis koirastaan, mutta siihen me ei olla vielä koiran kanssa kyetty. Sivumennen sanoen mäyräkoira on juuri oikea koirarotu harjoitella syvyysterävyyttä ja leikkiä laajakuvalinssillä. Koiralla on varmaan kohta kamera-allergia..

p.s. Olkaa rauhassa lomalla, ei mitään kiirettä kotiin!!!

L A I S K A

Tapahtunut on vaikka mitä ja kuitenkaan ei yhtään mitään. Jos jokin niin se on varmaa, että tätä nykyä olen aika laiska kirjoittaja. Tai sivumennen sanoen aika laiska kuvaajakin. Lupasinkos tälle viikolle suurin elkein ja isoin sanoin iskeä eetteriin vesi aiheisen kuvan joka päivälle.. Vastahan on torstai ja johan siellä on yksi, kyllä tämä tästä, sunnuntaihin on pitkä matka. Tai totta puhuen tuo laiska sana sopii ihan jokaiseen tekemiseen tai paremminkin tekemättä jättämiseen.

Meidän kotipuhelimen numero löytyy varmaankin jostakin lentokentän puhelinkioskin seinästä. Siinä saatta lukea vieressä jotakin suuria lupauksia, houkutuksia, takuu varmaa tuottoa, avun tajouksia, henkiparannusta tai ties mitä. Meillä on nimittäin puhelinlangat olleet aika mukavan kuumina. Meinaa vähän jo proput ja käämitkin ottaa lämpöä. Pari päivää sitten se alkoi ja varmaan liki 200 kertaa se on soinut. Numero on sama, samoin keskustelun kulku:
-Haloo?
-aaaa...
-haloo?
-haaa-a
-yes?
-aaa-a-aa?
-jooo, ei, kyllä, niin, lopetatko soittamasta kiitos.
Numero on lentokentän vaihteen numero, sieltä ei apua irtoa, sanovat että se voi ola ihan mikävaan kentän alanumeroista, eikä sitä voi mitenkän selvittää. Kolmatta päivää, pitkin päivää, pitkin yötä.. Pelkästään koulusta haku reissulla luuri vilkuttaa 38 missed callia.

Tähän kohtaan olisi niin hyvä kuva, jos saisin sen Maxin kamerasta ulos. Dubaissa on nimittäin ollut aika media haloo Doctor Whon kuvauksista. Kävivät täällä tekemässä jotakin erikoisjaksoa, toivat tohtorin bussin mukanaan ja satamassa sen päälle onnistuttiin tiputtamaan kontti ja bussi meni pahasti lyttyyn. Tarina kirjoitettiin pika pikaa uusiksi ja laitettiin aikamatkaajat ja dalekit ja mitkä lie hyökkäämään bussin kimppuun että se sen takia tuhoutui. Nyt sitä odottaa romuttamo, mutta ennen sitä se tuotiin yhden koulun pihaan doctor whon fun clubin näytille. Siinä se oli muutaman päivän parkissa ja toki kovanluokan fani vietiin sitä pällistelemään. Aika täpinät päästä bussin rattiin ja sisälle ja tietää että juuri tämä bussi on nähty lemppari ohjelmassa ja juuri tässä penkissä on itse aikamatkaajien isä istunut. Oh wau! Vieläkun Ben 10 tulisi kylään niin se se vasta olisi.

Suomi kommuunillakin on olut vilskettä. Tämä emäntä teki oman osansa ja keitti liki 20 litra rokkaa ja toivoi oikein kovasti sankkaa lumisadetta laskiaisriehaa varten. Toinen onnistui huomattavasti toista paremmin. Hauska päivä oli kuitenkin, vaikkei pulkkamäkeen päästy. Pitkiä pellavia!

Työntekoakin olen päässyt leikkimään. Olipa kivaa ja takuu varmasti pyydetään takaisin, sotkin nimittäin paperit niin ettei niistä kukaan muu enää ota tolkkua..

Ja tänään aukeaa mun koirahoitolani. Ollaan kaikki ihan innoissaan. Max odottaa malttamattomana, että se "makkarakoira tulee meille huoltoon..."

"Are you from Finland?"

Minkälaista mielihyvää saakaan siitä että saa aikaiseksi tehdä jotakin mitä on luvannut tehdä, siirtänyt tekosyillä, jättänyt väliin, jännittänyt ja epäillyt. Tehty! Ja vielä kun lopputulokseen voi olla ihan tyytyväinen, tosin toisen osapuolen kommentti on vielä kuulematta, mutta luottavaisin mielin sitäkin odottelen. Hyvä minä!

Max on keksinyt uuden leikin. Mitään selittelemättä tuli minulta kysymään kesken touhujen sujuvalla lontoon kielellä, että
-Oletkos koskaan pelannut golffia?
Hieman yllättävää kysymysyä hämmästellen vastasin, ette enpä usko, että olen koskaan ainakaan kunnolla sitä pelannut.
Seurasi virallisella äänellä esitetty lisäkysymys, edelleen eglanniksi:
-Ahaa, oletko kotoisin Suomesta?
Tässä vaiheessa äiti on pihalla kuin lintulauta, mitä tämä nyt on.
-Miten niin, tiedät kyllä että olen..
Poika jatkaa englanninkielistä virallista rooliaan kysymällä:
-Really? Are you sure?
-Daaah, ihan varma!
Äiti ei tiedä mistä on kysymys, onko tämä jotakin vakavaa. Mikä minun poikaani on mennyt, puhuu lontoota virasto-äänellä ja esittää ihan hulluja kysymyksiä..
Seurasi hetken hiljaisuus ja tilanteen tarkastelua jonka päätteksi Max jatkaa samalla äänen sävyllä kummallisia kysymyksiään:
-Osaatko uida?
-Siis mitä tämä nyt on, miten niin???
-Osaatko uida?
-Tottakai, tiedät kyllä?
-Onko sinun nimesi Miia?
-Kyllä!
Vastaukseni jälken poika hyppii tasajalkaa ja huutaa iloisena, että you are looser, you are looser.. Hävisit, hävisit!! Mää voitin..
Seison keittiössä pölmistyneen näköisenä tajuamatta mitä juuri tapahtui. Minä hävisin?
-Etsä tajuu, äiti!? Me pelattiin yes-or-no-peliä ja sä hävisit, sä sanoit kyllä.
-aahhaaaaaa...

Talven ensimmäinen tomaattisato on kypsynyt, mahdottoman hyviä..

Kuvia

Vieras mies teki minut erittäin iloiseksi. Kuulostaakohan tämä nyt jotenkin huolestuttavalta ottaen huomioon kuinka paljon on viime aikoina tullut valiteltua elämän tylsyyttä.. Viikonloppuna rannalla. Perus settiä. Isä ja poika rakentaa ja äiti ampuu sarjatulta kamerallaan. Ja siihen se vieras mies sitten tuli. Kertoi ottaneensa kuvia meistä ja minusta kameran kanssa, kysyi lupaa käyttää niitä omiin juttuihinsa ja tarjosi korttiaan. Sanoi lähetävänsä kuvat minulle jos vain lähetän hänelle osoitteen. Postilaatikkoon kilahti kymmenen kuvaa. Paljon puhuvia, ennen näkemättömiä. Tämä on niin meidän normaalia menoa, eikä tätä ole kukaan koskaan ikuistanut, tai ainakaan minulta ei tälläistä kuvaa vielä löytynyt. Tässä me, perjantaita:



Koulusta ollaan pitkällä viikonlopulla, puolta termiä viettämässä. Tarkoittaa kahta ylimääräistä vapaapäivää viikonlopun päätteeksi, 3-4 tunnin uniaikataulun automaattista myöhästymistä. Ihanaa joutenoloa ja lorvimista.

Maanittelu, jaarittelu, lahjominen, kiristäminen ja pienet uhkavaatimukset tuottivat taas toivottua tulosta. Sain poikani istumaan kameran eteen. Hymyä ei irronnut, ihan hevillä. Ei muistelemalla noloja tilanteita, pieruja eikä lipsahduksia, ei kertomalla vitsejä eikä lupaamalla suklaata. Fine. Ollaan sitten totisia. Näillä kahdella kuvalla voi samalla selvittää edelleen jatkuvaa tukan-kasvatus-projektia, silmillä se on jos ei sitä sivuun pyyhkäise. Parturiin ei suostuta.





Hymy lohkesi kertomalla, että pikkuauto on täten ansaittu, nyt riitti..

Ihanaa Ystävänpäivää!

Kaikille ystäville lähellä ja kaukana.

Kotiäidin kauhunhetkiä

Kun tavaroita lattialta keräillessään huomaa jotakin kummaa murenta siellä tavaroiden seassa, ei siihen välttämättä kiinnitä sen kummempaa huomiota. Onhan ne kuitenkin suttuisen lapsen suttuisia kyniä ja terottimia, suttuisessa nurkkauksessa mitä siinä parasta aikaa keräillään.

Kun sitten oikein tarkasti silmiään siristäessään on huomaavinaan, että ihan kuin ne kummat murenet vähän niinkuin liikkuisi. Ja niitähän on tuolla kulman takanakin ja hyllyn reunassakin ja nehän tosiaan liikkuu. Tilannettahan pitää tarkastella lähemmin ja ihan virittäytyä lähietäisyydelle. Kun siellä lattialla ollaan polvillaan kumartuneena nenä kohti lattianrajaa ja tilannetta tutkitaan jännityneenä niin huomataan, että kyllä ne totta vie elää ja liikkuu ja näyttää ihan pieniltä kärpässentoukilta. Puistatusta ja pakenemista. Valmiiksi huono olo muuttuu huonommaksi. Tilannetta punnitaessa pieni mieli päättää, että pakko ne on myrkyttää hengiltä, iljetykset, loiset. Pif paffia toiseen käteen ja toiseen raidia, yhteiskoktaililla kokeilutulosten faktatiedolla kuolee pahemmatkin möröt. Spreijataan ja suihkutetaan, puistattaa, matoset lentelee sprayn mukana iloisesti, palakin siinä jo tahtoo kurkkuun nousta. Ei enää liikettä, toukat ovat vaipuneet toukkien taivaaseen. Mieleen tulee kurkata maton alle. Silmissä pimenee, pakko päästä karkuun, pakokauhua, NE SYÖ MUT! Maton alla kuhisee pikkuisia toukkia, vaaleita matosia. Maton kulmaa kädessä pidettäessä huomataan, että osa toukista on kiinni matossa ja koittaa paeta ylämäkeen. Matto pamautetaan pakokauhun vallassa lattiaan niin, että lattialla olleet sekä kuolleet että elävät luikertelijat sinkoilevat sinne ja tänne. Nyt jos poltettaisiin tupakkaa käytäisiin vetäisemässä hermosauhut, vaikka koko kartonki. Tupakoimattomat tyytykööt soittamaan miehelleen töihin ja kiljumaan sinne vaikka mitä sekavaa, mm. että "määää kuolen, mä en voi koskee niihin! Mitä, ei niitä voi sinne jättää, ei voi! Määää pyörryn!!" Kun tilanne rauhoittuu, hiivitään tapahtumapaikalle pif paf ja raid kädet valmiustilassa ja suihkutetaan, vaikka koko pullot. Kun kaikki liike lakkaa, istutaan alas ja laitetaan pää polvien väliin. Pulssin tasaannuttua haetaan imuri, imuroidaan kaikki kolot, siirellään kaikki huonekalut, rullataan matto, kannetaan ulos ja lopuksi vielä tuhotaan pölypussi, mielellään polttamalla, tässä tapauksessa viemällä naapurin roskikseen. Ja miksi lopettaa siihen? Kun kerran pihassa on painepesuri niin samalla sen maton voi pestä entistä ehommaksi ja kun siinä nyt samalla kastui auto niin äkkiäkö senkin siitä pesee. Tarinan sankaritar sai kahteen kertaan vastata kysymykseen, että oletko madam kunnossa. Siis koska naisethan täällä ei autojaan itse pese, ei. Saatoi se sankaritar toki vaikuttaa hieman sekavalta ja pelästyneeltäkin. Ymmärrettävästi.

Päivän teemaan sopien, Max tuli koulusta muurahaisen munan kanssa. Ylpeänä esitteli kaverilta saatua valkoista pientä palloa, noin millin halkaisijaltaan. Kaveri oli kertonut, että se on ihan oikea muurahaisen munima ihan oikea muna. Se oli löytynyt koulun leikkipaikalta, muurahaisen lähettyviltä. Sen jos laittaa vesilasiin niin siitä syntyy murkku. Muna on likoontumassa, tuloksia odotellessa.

Hiekkaa varpaiden välissä

On saattanut jäädä mainitsematta, mutta aamuinen rantalenkkeily on ollut taas ajankohtaista. Vaatii kerrospukeutumista, aamut ovat viileät, mutta ilma sitäkin raikkaampaa ja virkistävämpää. Niin ihana tapa aloittaa aamunsa! Voin suositella.

Eikä kai rannasta, merestä eikä meren loputtomasta kohinasta voi tarpeekseen saada. Etenkin kun siellä on kaupunkia ravisutelleen viemärijupakan tähden vierailtu aika harvakseltaan. Sinne sopii siis mennä vapaapäivänä koko päiväksi. Ajelemaan pikkuautoilla, leipomaan hiekkakakkuja, rakentamaan hiekkalinnaa ja lukemaan naistenlehtiä. Uimahousut ja sukelluslasit jätettiin suosiolla kotiin, mutta meneehän tämä näinkin. Ihana rantapäivä.

Matemaattinenyhtälö

Autoa ajaessa, kesken tuikitavallisen päivärutiinin, kesken päässä muhivan ruokaostoslistan laatimisen, radion huutaessa ja tuulen tuivertaessa avonaisessa ikkunassa se iski. Se iski lujaa, laskin monta kertaa, eri kaavalla, uudelleen ja uudelleen ja niin se on. Oikeasti! Tajunnan räjäyttävä havainto, matemaattinen yhtälö, tämä kirjaimellisesti muuttaa koko käsityksen elämästä ja identiteetistä. Tähän en ollut varautunut, en edes harkinnut tätä mahdollisuutta, koskaan en ollut edes ajatellut että tämä on vääjäämättä edessä: Tällä päivämäärällä, olen virallisesti ollut ainakin neljä päivää enemmän hiekkalaatikkolainen kuin manselainen. Pitänyt leirini kauemmin Dubaissa kuin Tampereella. Identiteettikriisi, terapiaistunto, hätäpuhelu!!

Samaan aikaan ajatukset siirtyvät lähestyvään kesään. Vaarallinen yhdistelmä. Kesäkuun kuudenteen on tasan neljä kuukautta, heinäkuun kuudenteen tasan viisi kuukautta, seitsemän kuukauden kuluttua kesäloma on jo ohi. Suunnitellahan aina voi, Suomen kesästä tulee kuitenkin aina samanlainen. Sinne alkaa olla keskivertoa kovempi ikävä, eikä nämä päässä pakonomaisesti pyörivät ajatukset helpota sitä yhtään. Onneksi olen tunnetusti hyvä malttamaan mieleni..

On kuitenkin yksi suunnitelma jo lyöty lukkoon, alustava päivämääräkin jo sovittu, kohteestakin oltiin samaa mieltä. It is a date! Tähän täytyy kuitenkin ehkä jättää jonkinlainen kelivaraus ja varaus myös sille, että olen saanut lentoni Suomeen järjestymään tähän mennessä, lisäksi tarvitsen lapsenvahdin ja menopelin. Eikö kuulostakin hyvältä? Ja vedenpitävältä suunnitelmalta? Suunnitelmana on ajaa polkupyörällä hiekkatiellä niin, että kesämekko hulmuaa ja hiekka pöllyää. That's the plan! Siinä on tähän asti saavutetut kesäsuunnitelmat.

Äiskän laulu

Ei kaipaa selityksiä, tämä täti vei sanat suustani...

Tätä on odotettu..

Vihdoin!!!!
Tunnustan kateellisena katselleeni eräiden blogeissa keikkuneita bräniköitä mitä satelee joka tuutista. Milloin ihastellaan, milloin rakastetaan ja millon mitäkin. Ei mulle vaan kukaan koskaan sellaista....

Kahden ja puolen vuoden ja kolmensadankahdeksankymmenenviiden rääpystyksen jälkeen olen vihdoin tänä ilonpäivänä ansainnut ihka ensimmäisen tunnustukseni:



Lämpimät kiitokset entiselle expat kanssasisarelle!

Sisältyyhän tähän toki porkkana, tahtoo kuulla minun viisi riippuvuuttani tästä hyvästä.

Tärkeysjärjestyksessä:
Uni,
Netti,
Sisävessa,
Puhelin ja
Auto.

Tästä listasta saisi kyllä kieltämättä melko pitkän ja aika nolon..

Niitä Näitä, Skorppioonin Päitä

Viimeisimmän postin jälkeen, olen saanut itsestäni niskaperse otteen ja pakottanut itseni ylös siitä montusta mitä odottamattomimpiin tekoihin. Tätä ei kukaan uskoisi jos sen kertoisin, jätän siis mainitsematta. hah. Kiitos kuitenkin heränneestä keskustelusta ja kannustuksesta, ihana kun jotkut jaksaa työntää tiukassakin ylämäessä, thanks!

Hiekka valuu taas taskuista ja korvistakin. Kameraakin on alkanut jo käymään sääliksi, raukka alkaa olla aika hiekkapölyinen ja hiekänjyvät toisinaan rahisee nappuloiden välissä. Nyt alkoi rajoitettu aavikko kuvaaminen ja mopohyppyfilmaaminen. Onneksi kuitenkin vielä tänä viikonloppuna kamera oli matkassa, nimittäin vastaan tuli jotakin mitä ei ennen ole mun silmät nähneet. Vilistipä nimittäin mitä ilmeisemmin keltaskorppiooni jalkojeni juuresta. Minä kiljuen karkuun, tajusin kuitenkin hiipiä takaisin ottamaan kuvan.


Ja olihan tuo auringonlaskun punainen taivaskin taas aika kuvauksellinen aavikon laitamilla. Kyllästyyköhän siihen koskaan? Korvissa humisee erämaan hiljaisuus (sillon kun mopot ovat parkissa), mieli palaa kotiin maaseudun rauhaan.. Koti-ikäväkin alkaa vaivata, kesä lähestyy.

Kuudennen Kansion Kuudes

Haastemies Bangaloresta koputteli kommenttilaatikkoa eikä tätä tohdi ohittaakkaan.

Postaa Kuudennesta kansiosta kuudes kuva. Selitä, linkitä ja laita jakoon.



Työpöydän kuudennen kansion kuudes kuva on näin hieno. Lapsi on lahjottu noin vuoden päivät sitten istumaan valkoisen kankaan päälle kun äitiä vähän leikitytti. Enää en muista mitä tuo mahtoi palkaksi saada, mutta minulle jäi käteen parisataa kuvaa ja huima määrä kliinisissä olosuhteissa saavutettuja testaustuloksia. Tämän testivedoksen kohdalla en osaa edelleenkään päättää onko tämä pilalla vai hieno. Loppuhuomautuksena voidaan sanoa, että aika usein huomaan miettiväni samaa...


Laitan haasteen eteen päin maailmalle Nannalle, Jonnalle
ja Sadulle

Olo Omenainen, Madonsyömä ja Vähän Mätä

Alamäki, syöksykierre, huonot uutiset, stressi ja ahdistus. Ukkosta, sadetta, myrskyä, matalapainetta ja vähintäänkin puolipilvistä. Ohimenevää.

Eikä mitään mitä ei kunnon hymyhoito ja nauruterapia parantaisi. Pelastakaa!

Kaikkien näiden "joutenolo" vuosien aikana ainakin stressinsieto kyky on heikentynyt samassa suhteessa kuin tikusta asian tekemisen taito ja organisointikyvyt ovat kasvaneet. Masennus ja turhaannus kasvaa huippuunsa kun koittaa kirjoittaa itselleen cv:tä, ainakin jos koittaa olla ihan tosi tosi rehellinen. Eli että kun kaikki kirjoitettu näyttää todellisuutta muutaman sata kertaa paremmalta niin totuuden mukainen parin lauseen mittainen cv sitten näyttääkin ennenkaikkea säälittävältä. Eläköön kotiäidit! Nautitaanhan kaikki tästä olosta!

Eniten tässä tympääntymisessä ehkä harmittaakin juuri se, ettei tästä kyllä osaa nauttia yhtään.

Ja ettenkö kuitenkin olisi jo ehtinyt puhumaan itseäni kirjaston maalamisprojektiin mukaan. Kohta pääsen purkamaan agressioni koulun kirjaston seinään. Ja kiikarissa toki on muutama muukin toteuttamista odottava tempaus, jos vaan tästä kuopasta pääsisi nyt ylös ja liikkeelle.

Tai ehkä tämä sopii mulle. Tänään nimittäin koululla verkkareissa ja villapaidassa, tukka harjaamatta ja silmät maalaamatta, v-käyrän hivellessä pilviä, sain kommentin kanssasisarelta, että kuinka minä näytänkään hyvältä, What is your secret for the good looks. No, ehkä muutkin osaa piilovittuilla.

Mimmoslainen?

Harjoitelkaamme adjektiiveja.

Monisteeseen on printattuna erilaisia ihmisiä, on iloisia, surullisia, monenlaista ilmettä ja montaa eri kokoista. Tehtävänä on kirjoittaa kaikki adjektiivit, vastata kysymykseen millainen. Sujuu hyvin, homma hanskassa.

Seuraava tehtävä on kirjoittaa lauseet perheenjäsenistäsi. Max antoi sympatiansa viisilapsisen perheen pienimmälle pojalle ja totesi itse joutuvansa kirjoittamaan vain kolme lausetta. ja ne kuului näin:

"I am happy."
"My mum is tall."
"My dad is old."

Naapurin poijjaat

Maxin naapuri-kaverit ovat vähän vähissä. Ihan yks kaks yllättäen ensin toinen ja viikon päästä perässä toinen perhe pakkasivat elämänsä konttiin ja lähtivät kotia kohti. Harmillista, nimittäin pojilla oli aika muavasti yhteiset touhut. Milloin heilä, milloin meillä autoleikit ja melkein joka iltapäivä lähipuistoon pyöräilyretki. Ehdin jo ajatella, että onpas aika normaalin oloista, että lapsensa voi antaa mennä ulos ilman että itse tarvitsee/joutuu roikkumaan peesissä. Takapihan takana on oikein oiva paikka ollut harjoitella tätä, meikäläisen roikkuessa silmä kovana ikkunassa.

Lapset kuitenkin "tekee kavereita" (niinkuin Max sanoisi) ihan tuosta noin vaan vaivattomasti. Herran omien sanojen mukaan kuitenkaan kukaan uusista kavereista ei vedä vertoja pois muuttaneille. Harmi. Muttei kuitenkaan olla ihan vielä epätoivoon vajottu, toisin on toisaalla, nimittäin lähikaupan ilmoitustaululla etsittiin ystävää. Sporttinen, peleistä ja autoista kiinnostunut 7-vuotias poika etsi ystävää pyöräilemään, puistoilemaan ja pelailemaan kanssaan. Kiinnostuneita pyydettiin soittamaan isän kännykkänumeroon. Niin sinisilmäinen kuin olenkin niin tämä nyt jo vähän vaikutti kummalliselta, ehkäpä epäilyttävältä, ainakin vähän epätoivoiselta.

Villasukka kelit jatkuu jo vielä ja taas. Ei ole satanut muutamaan päivään, mutta pilvistä ja viluista. hyrrr... Tosin joidenkin mielestä 23 astetta lämmintä on kyllä ihan riittävän lämmin...

Vastaus haasteeseen

Mua on heitetty haasteella. Haasteet on tosi kiva juttu, niihin on ihan hauska tarttua ja yleensä niistä ei aiheudu minkäänlaista päänvaivaa. Tämän haasten tällä kertaa tarjosi Ninni ja tarkoitus olisi kertoa itsestäni kuusi sattumanvaraista asiaa itsestänsä.

Niin monisärmäinen ja pohjattoman mielenkiintoinen ja uskomattoman idearikas ihminen kuin olenkin niin tämä ei kyllä irtoa ihan helposti.

Sattumanvaraista...

Olen ollut villasukistani riippuvainen joulukuun 1. päivästä asti, eikä niitä ole sen jälkeen pesty kuin kaksi kertaa.

Puren kynsiäni, nytkin.

Nypin kaikkea mahdollista aina kun mahdolista, nytkin.

Olen hajamielinen.

Erityisen lahjakas hukkaamaan.

Teksi mieli kutoa raidallinen kaulaliina.

----

Haasteiden jakamisen jätän väliin, jatkaa kuka huolii..

Nimenmuutos

Taskut on taas täyttynyt viikonlopun aikana aavikon hiekasta, kuinkas muutenkaan. Olisi ihan kiva tietää kuinka monta litraa sitä hiekkaa meidän talous on sieltä jo kantanut kotiinsa vuosien aikana. Harmi etten ole tullut mitanneeksi.



Vierashuone on saanut asukkaan. Ruisleivän ja salmiakin tuoksuisen. Voi tätä ulkosuomalaisen onnea! Samalla meidän kilpikonnien nimet vaihtuivat siten, että Jarkko ja Max pysyivät ennallaan, mutta Miia ei kuulemma enää ole kiva kun se on tyttö, joten siitä tehtiinkin Mikko. Aika julmaa, Miia parka..

Miten tämä menee joka vuosi näin, että kun joulun pyhistä pääsee niin alkaa auttamatta suunnittelemaan kesää. Siihen on puoli vuotta, mutta silti ajatukset karkaa sinne. Eikä auta kysyä, siitä ei ole mitään tietoa. Ja vaikka sitä kuinka nyt jo suunnittelee, laskelmoi, järkeilee ja ennakoi niin lähtöhän selviää vasta muutam päivä ennen kuin se on ja kaikki siihen liittyvä oheistoiminta tapahtuu sitä edeltävänä päivänä. Olisiko se touko-, kesä- vai heinäkuussa?

No, kesähän se on kaiken aikaa, todistusaineistona mun tomaattini kukkii takapihalla. Nou hätä!

Tahtoo jotakin järkevää tekemistä

Joskus on vähän tylsää. Välillä tylsää on aina. Kun moni juttu loppuu samaan aikaan niin on vähän kummallinen olo, tilalle tarvisi saada jotakin, mutta mitä. Jotakin. Olen vetänyt päähän mietintämyssyä, keksinytkin yhtä ja toista, toinen toistaan hullumpia ideoita. Kai välillä saa olla vähän hukassa ja yhtenä kysymysmerkkinä...

Sitten juuri suu vaahdossa esitelmöidessäni hyviä ideoitani ja teorioitani, työnuuvuttaman flunssaa potevan miehen kysyessä, että et kai ole tosissasi soi puhelin. Tuntematon paikallinen numero.
-Haloo.
Luurista kuuluu iloinen englanninkielinen tervehdys ja how are you.
-Kiitos hyvin. Kuka siellä on?
-Tämä on yksi teidän asiakkaista.
-Öööö, ei minulla ole asiakkaita.
(Onko minulla asiakkaita? Onko???)
-On sinulla, varaisin uuden ajan hierontaan.
-Öööö...
-Onko vapaata ensi viikolla?
-Ei kun kyllä sinulla nyt on väärä numero.
-Oikeastikko, oletko varma? Eikö sinulla ole hieronta bisnestä?
-Juu olen kyllä ihan varma, ettei minulla ole tämän alan bisnestä. Ihan varma.

Merkkejä taivaasta. Melko hyvä ajoitus.
"Oliko tämäkin yksi niistä hyvistä ideoistasi?"

Äiti todistaa

Kahden pojan keskustelu puistossa:

-Kuinka vanha sä olet?
-Mä oon 6?
-6?
-Niin, mä olen 6 vuotta?
-No, etkä ole!
-Olen mä. Kyllä mä olen 6.
-No way! Ei ole mahdollista, että sä olet 6!

Kuusi vuotias seisoo montussa, toinen poika tulee viereen seisomaan. Siinä ne seisovat nenät vastakkain, lyhyempi laittaa kätensä päänsä päälle ja osuu pidempää poikaa silmien väliin.

-No way! 6 vuotta?
-Äiti, tule sanomaan tolle, että mä oon 6! Odota, mun äiti tulee todistamaan.

Äiti käy todistamassa, että poikansa on oikeasti kyllä 6 vuotta, kolmen kuukauden päästä 7 vuotta.

-Miten sä oot niin iso ja vasta 6? Mä olen paljon pienempi ja mä oon jo 9, kohta 10 vuotta.

Pienempi, siis vanhempi poika juoksee 6-vuotiaan pojan äidin perään ja kysyy:
-Mitä se on syöny kun siitä on kasvanu noin iso???


-----------

Iltasadun jälkeen peiton alta kuuluu unenpöpperöinen ääni:
Äiti, olenko mä aika iso poika jo???

Pyöreitä Lukemia

Enkä malta olla mainitsematta, että tänään henkilö x Etelä-Suomesta Helsingistä, Elisan laajakaista nettipiuhan päässä teki tähän osoitteeseen laskurin mukaan neljännenkymmenennentuhannen käynnin. Aika hyvin, kun tuon sivupalkin mukaan tätä ei kuitenkaan lue kuin 5 henilöä..

Otsikoissa

Maailma on ihan hullu paikka. Aamulehteä ei enää voi lukea aamukahvin kanssa tai voi pahoin koko päivän. Tai siis eihän sitä ole voinut pitkään aikaan lukea voimatta pahoin, mutta enää sitä ei voi lukea itkemättä. Kuvia Gazasta, Miehiä kantamassa kuolleita lapsiaan, hysteerisen itkun ilme naamallaan. Lapset 1v, 2v ja 3v rivissä maton päällä, päät veressä, lasittuneet kuolleet silmät katsovat tyhjyyteen ja äiti ja isä ja puoli sukua ulvoo ympärillä. Pitkä rivi likaisiin lakanoihin, peittoihin, mattoihin käärittyjä kuolleita ihmisiä vierivieressä. Lukuja uhreista, ohjuksista, panssarivaunuista ja lentokoneista. Lohdutonta luettavaa.

Ja sitten talouskriisi. Irtisanottuja, konkursseja, laput luukulla, rahat loppu. Puhutaan eurioista, dollareista, punnista ja dirhameista, miljoonista ja miljardeista. Luetellaan satoja ja tuhansia kenen työpaikka lakkasi olemasta ja elämä meni uusiksi. Villit huhut kertovat lentokentän parkkipaikka ongelmasta. Siellä kun on pankin autoja avaimet virtalukossa odottamassa, että joku korjaisi pois kun ihmiset ovat karanneet maasta menetettyään bisneksensä ja työnsä.

Pientä ihmistä ahdistaa..

Enpäs tiennytkään

Satuin lukemaan sakasalaisten kaverien englanninkielistä matkailuopasta. Painettun sanaanhan voi luottaa ja sen mukaan Dubai on erittäin puhdas ja vihreä kaupunki. Koko kaupunki on kuulemma vihreän nurmen ja värikkäiden kukkien peittämä, hmm.. Vieläpä maailman turvallisin paikka ja graffititonkin.

Liikuntarajoitteiset on huomioitu eri hyvin. Sanotaan, että ostareissa on hissit ja liukuovet. Joku on mennyt tulkitsemaan väärin, ne on kyllä vaan ajatelleet laiskoja ihmisiä niitä suunnitellessaan, täällähän vessatkin vetää itse itsensä. Hyvä tietty että hissiin mahtuu pyörätuoli. Mutta jo lasten rattaiden kanssa on pelkästään korkean rotvallin ylittäminen melko vaivalloista, koittaa vaan rullatuolilla perässä..

Lähdevesi on öljyä kalliimpaa. Oikeesti?

Useimmat länsimaalaiset ostavat useita asuntoja, ne ovat niin halpoja ja erinomainen sijoitus. No ei me vaan, ja ehkä vähän muutenkin vanhaa tietoa.

"Dubai" kirjoitetaan monissa sanomalehdissä "Doebai". Tämänkin olen onnistunut olemaan huomaamatta.

Ja sama lehti väittää, että Dragon Mart on tosi hyvä ja suosittu ostospaikka, suurin kiinalaisen tavaran kauppa Kiinan ulkopuolella.

Viikonloppu pärinää

Korvissa humisee. Ollaan oltu ihan pihalla, radalla, pilttuussa, täällä koko viikonloppu. Tai oikeastaan jo tiistaista asti. Melkonen sirkus siellä pyörii, toinen toistaan komeimmilla vermeillä. Tunnelma katossa. "Omassa" pilttuussa onnetar ei ihan ollut myötä ja ropleemaa ropleeman jälkeen korjatessa homma eteni kunnes tyssäsi. 24 tunnin ajo jäi kesken 20. tunnin kohdilla, kolmannen korjausyritelmän osoittautuessa epätoivoiseksi. Aina ei voi voittaa.

Vaan hauskaa oli silti. Max on päättänyt isona alkaa varikkopojaksi tai ehkä kilpa-autoilijaksi.

Yllätysmomentti

Voi tätä jännittävää kotiäidin elämää, yllätyksiä täynnä! jo perjantaina arvuuteltiin, että aukeaakohan koulu sunnuntaina niinkuin oli tarkoitus vai jatkuukohan loma. Lehdessä nimittäin luki, että perjantaina kuolleen naapuri pitäjän sheikin muistoksi on julistettu valtion virastot sulki ja koko maahan suruaika suruliputuksineen viikoksi. Vanhojen merkkien mukaan myös koulut ovat näinä "valtion virastopäivinä" kiinni, mutta lauantai aamuna koululta tuli viesti, että koulu aukeaa normaalisti sunnuntaina. Siispä aikaisin nukkumaan, eväät valmiiksi, kouluvaatteet asemiin ja reppu varusteineen lähtövalmiuteen. Nukkumaan mennessä yhdentoista jälkeen huomaan puhelimessa uuden puoli kymmenen maissa lähetetyn viestin, että koulu oli saanut kahdeksalta illalla uutta virallista tietoa, eikä voikkaan avata oviaan huomenna, nähdään maanantaina. Aamulla sängystään heräsi pommiinnukkuneen ja hieman hätääntyneen oloinen poika ihmettelemään, että miks ei kello soi jo. Hetken uskottelun jälkeen meni läpi, ettei kouluun ihan oikeasti ole tänään asiaa.. Eikä se kauaa jaksanut harmittaa kun pääsi naapurin pojan kanssa puistoon ja pyöräilemään ja vielä iltapäiväksi toiseen puistoon Suomi-kaveri-treffeille.

Eka kertaa ikinä täällä ollessa saatiin postia kotiovelle. Yleensä se siis toimitetaan toimistoon työpöydälle. Postin saapuminen kotiin asti on vielä toistaiseksi mysteeri, ehkä tonttu toi, paketissa oli nimittäin joululauluja. Niillä mennään huhtikuuhun asti.

Remonttia

Vauhtisokeudesta ei liiemmin viimeaikoina ole ollut ongelmaa, on sen verran verkkaista tämä tahti ollut, mutta nyt iski eri paha värisokeus. Mitä räiskyvämpi sen parempi. Kummasti tämä pakkomielle taas vetää maalipönttöjä ja teloja kohti, mutta aloitan blogin tapettiremontilla. Sinappi?

Remontista puheen ollen.. Viisi ja puolikasta vuotta kun on Dubaissa ajanut autoa on moneen kertaan ihmetellyt, että miten on mahdollista, että on välttynyt kolarilta. Liikenne on kuitenkin.. melkoista ja säännöt selvästi vain suuntaa antavia ja tehty rikottaviksi. Ja vaikka jokaisen em. ajatuksen perään on puuta koputettu niin nyt on auto varikolla. Se kaikkein pienin ja mieluisin auto vaan lipsahti yhden linja-auton alle, nokkaan saatiin noin 25000 dirren remppahintalappu ja poliisi asemalta punainen lappu. Eli siis linja-auto saa pysähtyä keskelle kaistaa ilman hätävilkkuja ja kolmioita ja ilmeisesti ilman syytäkin, vika on kuitenkin peräänajajan. Ja ihan pakko vielä mainita, että se en ollu minä kuka sen auton sinne linja-auton alle parkkeerasi. Ja se kuka sen sinne parkkasi nyrjäytti vain hermonsa, ei sen suurempia vaurioita. Ilmeisesti minua pidetään isonluokan materialistina, nimittäin olen toistuvasti useammaltakin taholta saanut kommentin, missä viitataan siihen, että otin varmaan pultit, vedin herneet nenuun ja huusinkohan ääneni käheäksi ja joutuikohan ukko ulkoruokintaan muotoiltuaan uudelleen "äidin taxin" ja "et varmaan ikinä enää anna sen ajaa sillä". Huh! Kuulemma siellä linja-auton kanssa lähikontaktissa ollessaan oli itse rakas aviomieskin nähnyt silmissään kuvan minusta huutamassa kaulin kädessään. Pah, pois se minusta! Se on vaan peltiä, sattuuhan sitä. Onni onnettomuudessa.

Lapsille ei saa antaa rahaa! Eräässä perheessä tapahtui niin, jotta isi tuuppasi pojalleen rapiat 10 euroa kouraan ostarin ovella ja sanoi, että kun olet ollut niin kiltti ja reipas ja lääkärissäkin puukotettavana niin olehyvä, saat käyttää tämän rahan ihan mihin ikinä sen tahdot. Ja niin tämän perheen akvaarioon muutti kolme kilpikonnaa, jotka saivat nimekseen Max, Jarkko ja Miia. (Miia pelkäsi kameraa, eikä suostunut kuviin..)



Toki asiasta oli keskusteltu (vinguttu) jo pitkän aikaa, ja toki niiden hoitamisesta tehtiin sopimuksia (ja uhkavaatimuksia) ja vannottiin kautta kiven ja kannon. Ja toki tiedämme ostavamme jotakin yli tuhat litraista akvaariota ajan kuluessa ja konnien kasvaessa pääni kokoisiksi.
Myönnän, on ne aika suloisia..

Vuoden vaihdetta

Nyt on lorvittu oikein olan takaa. Nautittu kiireettömyydestä, luettu ja leffateltu, mutta ennen kaikkea nukuttu. Ja toisaalta taas valvottu myöhään. Toisinsanoen, sunnuntaihin mennessä pitäisi saada koululaisen kello siirtymään melkein viidellä tunnilla.

Joulun paljon puhuttu tunnelma jäi saavuttamattattomiin. Joulun tunnisti kuitenkin siitä, että joulupukki tuli taloon ja siitä, että kotiin tuli kamala ikävä. Kauheita katumuksen pistoksia siitä, miksi ei ostanut lippuja ja pakannut laukkuja ja lähtenyt sinne minne ikävä on.

Joulupäivänä pukki ajoi punaisissa shortseissa meidän kotikadulla harrikalla, lahjasäkki selässään. Aika eksoottista.

Joulun alla tuli muutamilta ystäviltä joulukirjeitä sähköpostiin. Niissä kokosivat kuluneen vuoden yhteen, muistelivat mitä oli tapahtunut ja missä oltiin oltu ja missä vuosi tulee vaihtumaan. Tilinpäätös vuodelle 2008. Tältähän ei voi välttyä, pakkohan se on itsekin punnita koko vuoden tulot ja menot, olot ja teot. Miettiä mitä uuteen vuoteen toivoo ja mitä tavoittelee. Keksiä vastauksia siihen ettei olisi tuuliajolla eikä telakalla yhtäpaljon kuin aikaisempina vuosina ja toivoa, että uusi vuosi toisi mukanaan onnea ja iloa. Tehdä hyviä lupauksia, mitkä rikotaan perinteisesti tammikuun loppuun mennessä ja päätöksiä mitkä yleensä ei pidä edes puoliväliin tammikuuta.

Tokihan joulun jälkee otettiin kauheat suorituspaineet siitä mitä ja missä tehdään vuoden vaihtuessa. Päädyttiin pysymään kotona, keskenään, ilman sen kummempia seremonioita ja tinanvalamisia. Enkä keittänyt edes nakkeja! Tämähän osoittautuikin sitten aivan kelpo päätökseksi kun Sheikki itte edellisen päivän iltana kielti kaiken uuden vuoden juhlinnan. Julisti juhlakiellon ja hiljaisen vuoden vaihteen Gazan kriisin uhrien muistolle. Täällä kaikki on mahdollista, myös uuden vuoden peruminen. No, mielestäni kerrassaan asiallinen veto, vaikka kauheat turpakäräjät tästäkin saatiin.

Eikähän se ole loma eikä mikään ilman jonkinlaista tapaturmaa ja lääkärikäyntiä. Nuoriherra otti ja kaatui piikkiseen kukkapuskaan. Jaloista nypittiin piikkejä irti ainakin viisi, ranteessa oli kipeä reikä, mutta piikiä ei näkynyt. Koko käsi yltyi niin kipeäksi, ettei sitä kärsinyt kääntää tai sormia suoristaa. Piipahdettiin tohtoriin ja sitä siellä sitten ronkittiin puudutuksen voimin. Piikkiä ei kuitenkaan edelleenkään löytynyt ja nyt odotellaan tilanteen ratkeamisa ja ranteen mätimistä. Plaah. Invaliidi ei saa housuja jalkaan, auton ovea auki, ei voi ajaa pyörää, ei piirtää, pleikkariakaan ei voi pelata, eikä kirjaa lukea selällään. Jopa autoleikit on kuulemma ihan tyhmiä kun ei voi ajaa kun yhdellä kädellä. Vaan kyllä se siitä, onneksi lääkäri määräsi kipu ja kuume lääkettä sekä antibiotit....

Kaikille tutuille ja tuntemattomille oikein hyvää Uutta Vuotta!!!

Jouluaaton aattona

"Kylmä pohjoistuuli, pakkasta nollasta viiteen ja pohjoisemmassa viidestä viiteentoista. Tienpinnat ovat jäisiä, lunta satelee paikoittain, iltapäiväksi selkenee."

Näin radio novan aamuradiossa tänään.

Meidän säätiedotus on vähän vähäsanaisempi, "Aurinkoista, selkeä taivas, lämmintä 22° - 25°"

No onkos tullut joulu, nyt kesän keskelle????

Täällä on edelleen jatkettu epätoivoista yritystä virittäytyä oikealle taajuudelle. Tonttujen varastamaksi luultu kuusen tynkä on löytynyt, peitetty koristeilla jouluradion tahdittamana, piparin ja joulutorttujen tuoksussa. Iltahämärissä suomalaisten joululauluyhteislaulu ilta, "näin sydämeeni joulun teen". Aamulla herätys ruohonleikkurin ääneen ja linnunlauluun. Joko saa luovuttaa joulutunnelman metsästämisen?



Huolimatta kadonneesta joulumielestä, Miitulainen toivottaa kaikille oikein ihanan mukavaa, tunnelmallista, rauhallista, valkoista ja makeaa juhannusta, eikun siis tarkoitan joulua!!!

Blaaaaaah

Yleensä kun tämä blogi on päivittynyt harvakseltaan on joko jumalaton kiire ja hulabaloo tai vastapainoisesti niin tylsää, ettei tapahdu mitään mainitsemisen arvoista tai edes keksi mitään sanottavaa. No, nyt en voi vetää näistä korteista esiin kumpaakaan. Kiire ei ole minnekään ja tapahtunutkin on yhtä ja toista, mutta en vaan viitsi enkä jaksa. Vuoden loppua kohti kirjoitus innostus on tasaista tahtia laantunut, hiippuu, hiipuu, kunhan ei sammuisi kokonaan.

Tässä olisi jo kerrottu monta lystikästä tarinaa kadonneesta joulumielestä tai siitä kun yksi bloginpitäjä liikuttui koulunkäytävällä kyyneliin kun kuuli lasten joululaulut. Ehkä olisin kertonut kuinka meidän talo sai ehjän ikkunan puolitoista vuotta rikkinäisenä olleen akkunan tilalle. Tai vaikka siitä, että ostin auton takakontillisen vihanneksia ja hedelmiä ja olen urakoinut niitä niin, että kasvissosekeittoa tulee jo korvista, mandariinin kuorten haju ja keltainen väri on jäänyt pysyvästi näppeihini ja kitalaki on palanut rikki sitrushedelmistä, kiiveistä ja tomaateista. Kurkkua tai porkkanaa kenellekkään?? No, mutta kun halvalla sain! Voin suositella hedelmä ja vihannes markettia kaikille!

Jos viitsisin kirjoittaa, niin kertoisin, että olen myös paistanut tämän joulun ekat tortut ja tilannut elämäni ensimmäisen kinkun(!). Jouluun on neljä päivää. Kunhan saan tuon possun kinkan kotiin niin teen myös omaa henkilökohtaista historiaa ja paistan pienelle perheelleni elämäni ensimmäistä kertaa joulukinkun. Toivottavasti ennen sitä saan aikaiseksi lukea jonkinlaisen ohjeistuksen. Liotusta? Kuorutusta? Neilikkaa? Vai kaneliako? Paistomittari, mistä niitä saa ja mitä sen pitää näyttää???? Tästä tulee ehkä jonkinlainen raportti jälkeenpäin, voisin kuvitella, että siitä tulee aika komediaa...

Siis... Jouluostoksia, joulukortteja, joululauluja, pipareita, torttuja ja vieläpä kinkku tilauksessa. Eikä kuitenkaan joulumieltä. Harkitsen jo sen kamalan tehtaalta haisevan muovikuusen esiin ottamista idiootti varmasta piilostaan. Tosin olen uskotellut jo marraskuun puolivälistä asti Maxille, (kun kuusta ei löydy mistään ja toinen sitä on vinkunut esille pantavaksi) että se oli niin ruma, että tontut on varmaan hakeneet sen pois pilaamasta toisten joulua. Ehkä ne voi palauttaa sen....

Lomalla kotona, jookos...

"Äiti, kun on christmas niin miks me oteta veikeisonia Suomeen?"

No, mehän voidaan olla lomalla kotona ja tehdä täällä kaikkea kivaa. Eikös meillä olekkin aina kivaa kun on loma?

"On, mutta se veikeisoni pitäs kyllä ottaa Suomeen kun me ollaan from Finland. Pitäis. Miks me ei oteta sitä veikeisonia Suomeen?"

Paluu Arkeen

Jo tuli arki kultainen!
Koulun oltua kiinni kaksi viikkoa, vierashuoneen oltua varattuna kolme viikkoa ja kaikkien ylimääräisten pyhäpäivien ja turistihurvittelun jälkeen sunnuntaina alkoi koulu. Max oli asiasta erittäin iloinen (kuin myös minä) ja silminnähden onnellinen päästessään kouluuun. Kavereita oli kiva nähdä. Kerrassaan juhlava kouluun paluu, pihalle oli rullattu punaista mattoa ja aula oli täynnä kukka-asetelmia. Siivoojat kiillottelivat ovinuppeja ja puunasivat lattialaattojen saumoja, henkilökuntakin vaikutti pukeutuneen parhaimpiinsa. Luokassa selvisi, että kouluun oli tulossa prinsessa vierailulle. Itse Princess Haya Bint Al Hussein saapuisi koululle aamupäivän kuluessa. Haya on siis Dubain hallitsijan His Highness Sheikh Mohammed Bin Rashid Al Maktoumin vaimo. Siitä minkä takia ja mitä tekemässä täti koululla kävi ei ollut mitään tietoa. Maxilta tietenkin kalastelin kaikki mahdollliset tiedot tapahtumasta ja saldo oli tässä:
"Meidän piti olla hiljaa ja heiluttaa lippua, kun ope antoi merkin sanottiin welcome to our school princess Haya. Prinsessalla ei ollut prinssiä mukana, eikä sillä ollut kruunua päässä, mutta sillä oli kyllä huulipunaa ja prinsessa kengät. Pihaan se kurvasi limusiinilla, prinsessat tykkää limusiineistä."
Siinä se vierailu pähkinänkuoressa.

Kiitos kaikille äänestykseen osallistuneille! Virallinen tulostenlaskenta osoittaa, että minun tulisi pistää uusi kuvablogi pystyyn ja keksiä jotain uutta sinne. Tätä odotellessa.

Vielä viimeiset turistitärpit. Jumeiran moskeijaan pääsee tutustumaan muutkin kuin muslimit. Tosi antoisa visiitti, pitävät siellä tunnin luennon islamin uskosta.


Souq al Bahar löytyy Burj Dubain juurelta. Itse souq on mahdottoman kaunis ja tunnelmallinen paikka, bonuksena saa vaikutelman siitä kuinka korkea oikeasti on maailman korkein talo.


Kakkavaroituksista huolimatta rannalle on päästävä. Mamzar puisto rantoineen tarjosi mukavan rantapäivän, pitkästä aikaa.


Eräällä puiston filtillä syntyi kerrassaan loistoajatus. Se lähti siitä, että aina ei tiedä mitä vieraat tahtoo ja mitä ei, eikä itse meinaa keksiä näytettävää ja tekemistä. Pulma ratkeaa kun jo kentältä vieraita noutaessa annat vieraillesi lomakkeen täytettäväksi. Lomakkeessa esitellään lähialueen kävelymatkan päässä olevat palvelut ja uima-altaat, kerrotaan mistä löytyy polkupyörän avain ja opastetaan jääkaapin ja pyykkikoneen käyttöön. Lisäksi siihen kirjataan kaikki majoituspalveluntarjoajalla tarjolla olevat retket, kiertoajelut ja ym. aktiviteetit. Näistä turisti saa valita vapaasti vaikka kaikki, lisäksi pyytää lisää informaatiota sekä ehdottaa jotakin mitä listalta ei löytynyt. Perille päästyään otetaan almanakka esille ja sovitaan retkiaikataulu. Näin toimittaessa ei mikään toivomuslistalla ollut juttu jää toteuttamatta ja mieluista tekemistä keksitään pienellä vaivalla. Samalla kaavalla voi helposti hoitaa kaikki talven vieraat, vaikka useammankin talven.

Terveisiä appillaan! Pahoitteluni peruuntuneista retkisuunnitelmista ja sateisesta säästä, toivottavasti loma kuitenkin lepuutti hermot, palautti rusketuksen ja oli kaikin puolen antoisa, ihanaa kun kävitte!!! (yrittäkääpä huviksenne kommentoida kommentilaatikkoon)

Lomalla ulkomailla

Täällä on satanut taas varmaan koko talven sadekiintiö täyteen kerralla. Tai siis ei kerralla vaan useampana päivänä. Sadetta on tahdittanut upeat ukkosmyrskyt ja salamoivat taivaat. Kerrassaan ihanaa! Ihan samaa mieltä kanssani eivät ole aurinkolomaa viettävät Suomen vieraat, onneksi kuitenkin aurinkoakin ovat saaneet. Mutta ei ole tämän sateen jälkeisen ilmanlaadun ja säätilan voittanutta. Kirkasta, raikasta, puhdasta. Paitsi autot. Kuralätäköt on tälle maalle uskollisesti niitä kaikkein suurimpia ja pienemmällä autolla niitä joutuu kiertämään, ettei vesi tule sisälle.

Pyhiinvaellus on käynnissä, Mekassa on ruuhkaa, täällä vietetään lomaa ja leikitään turistia. Ihan piristävää, että käy vieraita, muuten jäisi kokonaan käymättä näissä eksoottisissa paikoissa, eikä turistiajelua palmusaarellakaan tulisi ihan itekseen tehtyä. Ihan kun ois ulkomailla.



Tokihan turistit on keretty viemään aavikolle jo useampaan kertaan. Ekaa kertaa muuten meinasin jäädä kamelilauman alle. Ja ei, en ollut ollenkaan ahne mennessäni liian lähelle saadakseni parempia kuvia...

Kuvahaasteblogipulma

Käytänpä vielä hetken aikaa siihen, että päivittelen sitä, että vuosi on melkein lopuillaan. Että siitä on miltein vuosi kun lähdin mukaan ihan päättömään mutta mahtavaan haasteeseen ja avasin Vuosi Kuvina blogin. Ettäkö se kaukainen ajatus siitä, että samassa osoitteessa tulisi olemaan kuva jokaiselta vuoden 2008 päivältä olisi nyt ihan kohta sitten toteutunut. Tarkoitushan oli, että tämä on vúoden kestävä haaste ja samalla dokumentti vuodesta 2008. Mutta, mutta... Kuvahaaste on ollut kerrassaan kehittävä, innostava, inspiroiva, silmätavaava kokemus. Siinä on oppinut näkemään asioita uudessa valossa ja tekemään arkipäivästä taidetta, silmät näkee viikon teemoja siellä ja täällä ja rajaavat maisemaa valokuvan ruutuihin ihan tahtomattaankin. Kuvista saamani palaute on ollut paitsi kannustavaa ja ilahduttavaa niin myös kehittävää ja kriittistä. Nyt olen jo jonkin aikaa kohdannut asian suhteen lievää eroahdistuksen tunnetta. Miten sen osaa lopettaa, miten osaa olla ilman, mutta miten sitä jatkaakaan?? Sehän oli vuosi kuvina, eikä sen enempää..

Auttakaa!!

Laitoin tuonne oikeaan yläkulmaan kyselyn.Ole ystävällinen ja anna äänesi parhaalle vaihtoehdolle, klikkaa rasti ruutuun ja paina "vote" nappulaa. Kommenttilaatikkoon sopii jättää uusia mahtavia ideoita miten tässä tulisi toimia. Kuvahaasteeseen mahtuisi myös lisää porukkaa mukaan, kaikki sitä eivät lopeta kuitenkaan..

Joulukuu

Käsittämätön juttu, että alkoi joulukuu. Miten aika voi kulua näin nopeasti, kerrassaan pelottavaa.

Joulukuun alku aloitti samalla myös pikkujoulut. Suomenkielinen ehta pukki Korvatunturilta piipahti SK:n kemuissa. Suomalainen siirtokunta sai glögiä juodakseen ja piparit maistui.



Joulukuun alkaessa koulusta tuli postia kotiin missä toivotettiin hyvää kansallispäivää, hyvää eid lomaa, hyvää joulua ja hyvää uutta vuotta. Alkoi kahden viikon loma, aluksi siis kansallispäivää ja muslimien pyhiä. Max oli iloinen opettajan anamista läksyistä. Tehtävänanto oli kuulunut näin: "You need to relax and visit nice places." pitää siis rentoutua ja käydä kivoissa paikoissa. Aika huippu ope sanoisin.
Kahden viikon jälkeen koulu avaa ovensa viikoksi ja sitten se onkin taas reilut kaks viikkoa kiinni. Mahtaa olla melkoinen vajaa miehitys tuon viikon aikana..

Kotiläksyä käytiin suorittamassa toisella puolella maata, intian valtameren rannalla. Perinteisestä snorklaus paikasta oli kalat kadonneet kokonaan. Aika kumma juttu, vesi oli ihan kirkas, mutta fisut olivat muuttaneet muualle. Tosin allas baarissa oli päivän tarjouksena grillattua kalaa...



Kotimatkalla osuttiin keskelle kansallispäivän paraatikulkuetta. UAE täytti eilen siis 37 vuotta. Täällä tätä maata rakastetaan aika tosissaan ja se pitää näyttää liimaamalla lippuja ja sheikkien kuvia joka paikka pullolleen. Tuo autojen teippaaminen, maalaaminen ja koristeleminen on aika omaa luokkaansa. Siinä mekin sitten hetken aikaa köröteltiin ja liputettiin porukan mukana. Mikäs siinä, onhan tämä rakas maa meilekin ja koti jo kuudetta vuotta.

Aavikko kivaa

Nyt on kyllä päässyt puraisemaan oikea aavikko kärpänen. Tänne voisi mennä vaikka joka viikonloppu. Vakavaa?




Maxilla alkaa olla näppituntuma miten ja mistä kohdasta voi ajaa. kovassa etsinnässä on joka kerta ollut jonkun eläimen luut.


Eräät on innostunut hyppimään. Minä puolestaan olen hurahtanut näihin hyppykuviin. Tarkoitus onkin kyllästyttää molempien blogien lukijat näillä.

Yhdellä sanalla

Saara haastoi meemiin, haasteestahan ei sovi kieltäytyä...

The most difficult part of this meme is, that you can only answer the questions with
a single word.

1. Where is your cell phone? Lost
2. Where is your significant other? Office
3. Your hair color? Blonde
4. Your mother? Kind
5. Your father? Tall
6. Your favorite thing? Camera
7. Your dream last night? Sweet
8. Your dream/goal? Happy
9. The room you’re in? Livingroom
11. Your fear? Sickness
12. Where do you want to be in 6 years? :o
13. Where were you last night? Satwa
14. What you’re not? Bigsister
15. One of your wish-list items? Worldpeace
16. Where you grew up? Countryside
17. The last thing you did? Talked
18. What are you wearing? Jeans
19. Your TV? On
20. Your pet? Husband
21. Your computer? Mac
22. Your mood? Smiley
23. Missing someone? Allways
24. Your car? White
25. Something you’re not wearing? Socks
26. Favorite store? Promod
27. Your summer? Long
28. Love someone? Yes
29. Your favorite color? Green
30. When is the last time you laughed? Today
31. Last time you cried???

The other part of the challenge is to nominate five people to take up the challenge on their own blogs. Tässä kohdassa aion lintsata ja jättää tämän tähän vapaasti jatkettavaksi. Olkaahyvät.

Melko kansainvälistä

Jokavuotinen juttu. International day, kansainvälisyyden päivä. Tässä lajissahan on helppo loistaa vuosi toisensa jälkeen, jos siis sattuu olemaan kansainvälinen koulu. Jos taas sattuu olemaan suomalainen, homma ei käy ihan yhtä sutjakasti. Koko koulusta löytyi minun lisäksi 1,5 suomalaista äitiä ja heidänkin yhteystiedot olivat auttamatta kadonneet. Telepaattiset ajatukset tavoittivat muutamaa päivää ennen tätä päivää ja homma pykättiin kiireellä kasaan. Tätä hommaa helpotti huomattavasti se, että viime vuotiset kamat löytyi varastosta valmiina samassa pussissa missä ne sinne olin vuosi sitten roiskaissut.


Koko koulu aloitti päivänsä koulun urheilukentältä. Pukeutuneena lippunsa väreihin tai kansallispukuunsa. On meitä moneksi, kirjavaa sakkia, kulttuurien kirjoa..

Sisällä oli jokaisella maalla oma pikku pisteensä. Esillä oli kulttuuri, luonto, oman maan myyntiartikkelit ja perinneruoat. Tulipa syötyä ainakin jenkkilässä, thaimaassa, kiinassa, intiassa, pakistanissa, etelä-afrikassa, venäjällä ja ranskassa, muutamia mainitakseni.



Mukava päivä koululla, monikulttuurisuus on sitten ihana asia, eikä se lakkaa ihmetyttämästä varmaan koskaan.

Viivan alle sensuroitua jupinaa koskien hyviä suunnitelmia ja ihania yllätyksiä. Yllätäminen ei tästä lähtien virallisesti ole enää mun juttu, muut hoitakoot sen puolen.
------------------------------
"?%*?€€(#=(&?!€?!"%?!(€?!€&?)4?%10?=per**le!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!=!€(!=(€=(&%Å=#?!="#(%=

Listen, no runing, wait, get down from there!

Pidä aina yksi hätävalhe taskussa valmiina vedettäväksi tiukan paikan tullen. Opettele se niin hyvin että osaat vaikka tavata sen takaperin. Älä anna äkkitilanteiden ja vaativien anovien katseiden hämmentää sinua, opettele sanomaan ei. Älä myönnä, ettei sinulla ole huomiseksi suunnitelmia, ole olevasi menossa hammaslääkäriin, hautaustoimistoon, sairaalaan, kokoukseen, poliisiasemalle, terapeutille, ihan minne vaan. Älä ikinä myönnä kalenterisi olevan tyhjä. Opettele valehtelemaan, opettele sanomaan ei käy.

Hätääntynee näköinen äiti poukkoilee käytävässä koulupäivän päätteeksi käyden huomiotaherättävän lyhyitä keskusteluita vuorotellen kaikkien luokkalaisten äitien kanssa. Huomaan tilanteen, en kuule mistä on kyse ja sitten on minun vuoroni.
-Onko huomenna kiire?
-No ei mitään erikoista.
-Voi miten hyvä!
-Aha, miten niin, mikä nyt on sitten huomenna?
-Lupasin lähteä valvojaksi kouluretkelle, mutta en pääse ja minun pitää äkkiä löytää joku joka pääsee lähtemään. Pääsetkö huomenna valvojaksi luokan mukaan retkelle?
-No, mutta kun...
Piinaavan kysyvä, läpiporautuva katse silmissään hän tuijottaa ja odottaa vastausta.
-Pääsetkö?
-Niin no ei minulla ole muitakaan suunnitelmia..
-Hyvä juttu, bussi lähtee 9.30 ja tulee kahdelta takaisin. Kiitos Miia!

Muistiin palautuu kuvanauhalta viime kerta kun olin valvojana luokan mukana hevostallilla. Kuinka päätin, etten ikinä enää lähde kouluretkelle. Ei ikinä enää.

Bussi lähti tänään 9.30. Sitä ennen opettaja jakoi luokan ryhmiin, ja jokaiselle ryhmälle nimettiin valvoja. Jakaminen tapahtui niin, että Max sai valita itselleen neljä kaveria ja siitä ryhmästä tuli Mrs. Mian ryhmä. Voi kiitti! Sain siis luokan viisi villeintä poikaa, keiden korvaparit ei osoittautuneet kovinkaan vastaanottavaisiksi. Bussi pöristeli battuta ostariin tutkimaan tutkimusmatkailijoita ja siellä valvojille työnnettiin käteen kirjekuoret, missä oli tehtäviä ostarista etsittäväksi ja off you go. Pikkuisen stressin sain aikaiseksi kaitsiessani villiä viisikkoa, ettenkö hukkaisi yhtään ja ettäkö saataisiin vielä tehtävät tehdyksi. Pientä tuskaa tuotti myös se, etten ymmärtänyt ihan kaikkia lontoonkielisiä tehtävänantoja ja kysymyksiä. Harmittaa, etten laskenut kuinka monta kertaa mielessä kävi ajatus, että miksi mää oon tällä retkellä mukana, oi miksi ja että ikinä en enää...

tässä neljä iloista tutkimusmatkailijaa tutkii hassuja peilejä, yhden matkailijan ollessa jossakin "melkein hukassa", kuitenkin "jossakin ihan lähellä varmaan, ehkä.."

Koko spektaakkeli huipentui puistoon. Kolme luokallista kakkosluokkalaisia, eli 3x25 6-vuotiasta päästettiin kirmaamaan puiston leikkikentälle ja nurmelle. Siinä katosi viimeinenkin taju siitä missä ne rouva Mian ryhmäläiset pojat viilettää. Ketään en kuitenkaan hukannut ja oli siellä ihan kivaakin, hetkittäin ainakin ja viimeistään koko luokan raikuva etukäteen opeteltu yhteishuuto "thank you mrs Mia for coming with us, we had wonderful time!"
sai minut tuntemaan itseni ihan hyväksi valvojaksi.
(Ens kerralla on kyllä jonkun muun vuoro...)

Pikkujoulua!

Eilen oli tasan kuukausi jouluun vaan meilläpä oli kunnollinen varaslähtö tai ainakin pikkujoulu. Appiväki pelmahti paikalle tuliaiskassit tursuten herkkua ja ihania Suomi-tuliaisia. Pakastin on pullollaan ruista ja xylitoli varasto samoin, suklaa ja salmiakki ei kauaa pääse vanhenemaan. Oi ihanaa ja vatsanväänteet...

Kai se joulu ihan oikeasti tulee. Treffejä sovitaan hiihtämään ja luistelemaan, jouluaatostakin jo puhutaan, joulukortit on työn alla. Tunnelmaa revitään kaikin mahdollisin konstein vaan eipä se paljoa joululta tunnu, keskellä kesää. Max tahtoo laittaa "sen värikkään vilkkuvan joulupuun" esille, minulle kyllä sopisi, että se olisi rikki, hukkunut, kadonnut tai saanut jonkin käsittämättömän sähkövian. Itsellä on ollut jo muutaman vuoden sellainen virtapiirivika, ettei joulun tunnelmaan pääse sitten millään, ei vahingossakaan.

Neljä kouluaamua jäljellä ennen kahden viikon lomaa, minkä jälkeen on viisi kouluaamua ja taas parin viikon loma. Ihana joulukuu!

Punaista hiekkaa

Oi mikä onni on olla onnellinen pienistä asioista. Siitä kun ilma on raikas ja tuuli viileä. Että taivas on täynnä poutapilviä ja illan tullen tuhansia tähtiä. Olen ehkä syönyt liikaa sieniä ja vaipunut johonkin seesteisyyden kummalliseen olotilaan. Tää on niin ei mua, ei ollenkaan. Keksikää äkkiä jotakin valitettavaa! Joku monivivahteinen tunteiden vuoristorata, tai mitätön stresin aiheuttaja???

No, ei. Tyydyn olotilaani vahvasti uskoen siihen, ettei tämä kauaa kestä.



Viikonloppuna pyörähdettiin aavikolla. Ihan oikeilla isoilla punaisilla dyyneillä. Vitsi että se on taas pitkästä aikaa kivaa, siellä olis voinut olla vaikka kuinka kauan vaan aurinkopa laski ja taivas täyttyi tähdistä, pimeä ajoi possut kotiin. Jokatapauksessa sinne pitää mennä vähän useammin.



Vaikkakin siellä oli tosi paljon porukkaa, melkein ruuhkaksi asti. Meidän talouden autojen vetokoukuttomuus on ajanut mopokärryn vetämisen mahdollistamiseksi meidät ajelemaan yhdellä firman pikkupikku lava-autoista. Se on sellanen pienkerrostalonkokoinen ja olotilaltaan varsin letkeä jenkki-tyylinen landepaukku menopeli. Takaikkunalta puuttuu vaan haulikko. Hulluinta koko jutussa on se, että siitä tulee niin kotoinen olo. Se melkein haiseekin maaseudulta ja metsältä. Eikä kyllä varmasti ole kumpaakaan koskaan nähnyt.



Ja vierashuone saa aamulla asukkaat. Ihanaa!
Tai ainakin jossain vaiheessa huomenna, uskoisin. Sielä ne nyt ovat hesassa lumipyryn saartamina...

Mitäh!?

Olinko se minä kun ihmettelin yhdessä kahvipöydässä huuli pyöreänä aitoa hämmästystä tuntien kuulessani kuinka eräs kuusi vuotias oli tussilla piirtänyt juutalaistähden erään muslimi perheen ulko-oveen kyläily reissulla. Minäkö se olin kun ajattelin, että eihän kuusi vuotiaat tuollaista tee, että oliko se kuitenkin luullut sitä valkoista ovea tussitauluksi. Eihän ne viisaat kuusi vuotiaat tuollaista tee. Eihän?



Tässä on meidän olkkarin valonkatkaisijat. Ei liene epäselvää kuka siinä on tusseineen käynyt kun on nimmaritkin jätetty. Huomasi kuitenkin vissiin loppua kohden, että ei signeeraus ollutkaan kovin välkky idea kun yritti viimeistä kirjainta pyyhkiä pois. Aamusella tiedustelin, että mitä tässä on tapahtunut. Sain selitykseksi, että nyt kaikki tietävät, että oikean puoleisestä napista tulee valo oikealle kun siinä on nuoli ja vasemmasta vasemmalle.

Ja koska kuusi vuotiaathan ei tietenkään mitään tyhmää tusseillään tee ja osaavat olla jo mielestäni aika fiksuja niin kyllä, tämä on permanentti tussilla taiteiltu..
Tai niin kuin Max asian ilmaisee niin eihän hän kuusi vuotias ole, vaan " half past six".

Pikkuriikkisen vaan..

Oliko se niin, että jos jotain tehdään niin tehdään sitten kunnolla. Isosti. TAi, pitääkö paikkaansa, että kun Dubaissa tehdään niin pitää olla maailman komein, korkein, isoin, mahtavin, punaisin, äänekkäin tai mitä vaan superlatiivia, kunhan ei maailmasta toista löydy. Omaa luokkaansa on ollut alusta asti tämä palmun muotoisten saarien rakentaminen ja sinne Atlantis hotellin tekeminenkin. Nyt on tämä ihme valmis ja hotellikin ollut auki jo jonkin aikaa, avajaiset vain puuttui. Paikalle kutsua täräytettiin hollywoodin starat ja rullattiin punainen matto. Viriteltiin pikku pikku ilotulitus paukut ja ammuttiin taivaalle 2 miljoonan dirhamin tulitukset. Maailman hienoimmat ja suurimmat ilotulitukset tottakai. Lehdessä kerrottiin, että paukkuja oli kuusi kertaa enemmän kuin Pekingissä olympialaisten avajaisissa.



Koittaako ne polttaa tuon koko palmun?

Tällekkö rahalle ei olisi ollut parempaa käyttöä. Sillä olisi auttanut sairaita, köyhiä, orpoja ja pelastanut monta elämää. Olisi sillä voinut kehittää kaupungin tieratkaisujakin tai siivota meidän kakkaset rannat ja aavikot. Mä haluan lukea lehdestä jonkinlaisen raportin minkälainen ekologinen tappio tästäkin tuli. Kuinka paljon merta ja ilmaa saadaan saastutettua kun laitetaan 2 miljoonaa dirtsua roskana taivaalle?

Ihan pihalla

Vauhdikas ulkoilma painoitteinen viikonloppu. Aamulenkkiä, iltalenkkiä, puistoilua, kävelyä, kukkapenkin kupsutusta, takapihalla istuskelua. Aavikolla mopoilua ja nappula liigan jalkapallotreenit. Tarviiko enempää sanoa, Dubain säät suosii. Vaikka vähän meinas hiekkamyrskyä kehitellä ja saatiinpa taivaalta jo tämän talven ensimmäiset sadepisaratkin. Sade sai kyllä lapset hyppimään tasajalkaa ja huutamaan kurkut suorina ilosta sekaisin, että sataa vettä, sataa vettä, mutta sitä iloa kesti noin kaksi minuuttia ja sadepisaroita neliön pinta-alalle osui ehkä kymmenen kappaletta. Mutta pääseepä sanomaan, että satoi.



Aavikolla oli ihan lysti käydä. Vaikkakin ihan vaan pikku pikku dyyneillä. Max kaahaili ihan into piukassa ja itsellä teki tiukkaa osata edes laittaa koko menopeliä käyntiin. Edellisestä kerrasta on jo liki puoli vuotta, joten ihmekö tuo. Taidot oli niin ruosteessa, että melkein pelotti..

Torstaita!

Koko viikkon on Max ahkerana urakoinut merkkejä ruudukkoon. Siis mitä? Eli tehnyt pikku askareita, tehnyt kiltisti läksyjään ja ollut joka käänteessä reipas hymysuu. Palkaksi saa rastin ruutun. Kun ruudukon saa täyteen, tarkoitta se tilipäivää, tällä kertaa reissua Hamleysiin, maailman parhaaseen lelukauppaan. Jee! Pienten poikien Ben10 taivas.



Ja tämä uusi lelukauppa siis sijaitsee uudessa Dubai Mallissa. Ja tämä uusi ostari onkin sitten ihan omaa luokkaansa. Hervoton ostoshelvetti ja hurvittelu paikka. Voin suositella kovansarjan shppaholisteille, tai siis ainakin kuukauden parin päästä kun kaikki kaupat ovat auki.



10 miljoonan akvaario veti aika hiljaiseksi. Sinne pääsee sisällekin. Sukellusvehkeet niskaan ja haiden kanssa uimaan, sopii myös kävellä ilman märkäpukua akvaarion läpi tunnelia pitkin.



Lisäksi sieltä löytyi discovery centter missä pääsi ihastelemaan montaa lajia pinguista piranjoihin. Yhdessä altaassa sai ottaa eläviä simpukoita, koralleja ja meritähtiä kämmenelle. Koko kierros tietenkin päättyi ylihinnoiteltuun lahjatavarakauppaan. Tietenkin!

Lakko

Aika kauan se kesti. Reippaat huolettomat kouluaamut. Nyt ekaa kertaa kouluun lähdölle tuli stoppi jo heti kellon soidessa. Päähän sattui ja mahaa kipristi, eikä auttanut houkuttelut ei lohduttelut. Koska äitikin mielellään jakaisi uniaan aina kun vain mahdollisuus sille suodaan ja olo oli itsellänikin varsin huono niin päätettiin pysyä kotona. Jo kuitenkin ennen puoltapäivää tuli kouluun ikävä. On siis luettu huolella, tehty läksyjä ja pidetty tehokasta kotikoulupäivää ja järjestetty lelujakin. Yhdessä katsottu köyhille lapsille lähetettävää paketia kasaan ja hämmästelty kaikkea kadonneksi julistettua mitä löytyi laatikoiden takaa ja hyllyjen alta..

Jonkinlainen esioire kouluun kyllästymisestä tuli jo sunnntaina kun huomasin mitä poika oli kirjoittanut spelling bookiinsa. Tämä kirjoitusharjoitus kirja siis tuodaan kotiin aina sunnuntaisin ja siihen sitten pitkin viikkoa harjoitellaan koulussa sunnuntaina yhdessä kirjoitettuja sanoja. Marginaalissa luki: "I quit", eli Max oli "ottanut loparit". Välillä voi vähän väsyttää ja kyllästyttää..



Tämä kuva käy hyvin todisteena myös siitä, että Max ihan tosissaan kasvattaa pitkää tukkaa. Ihan tarkkaa suunnitelmaa hiuksilleen herra ei vielä ole tehtnyt, mutta kovin iloinen voi kuitenkin olla siitä, että otsahiukset venyttämällä ylttää jo silmään.

Hyvää Isänpäivää iskät ja papat!

Oikein ihanaa isänpäivää kaikille iseille, vaareille, papoille, isoiseille, ukeille ja ukoille!!!

Posti näyttää taas parhaita puoliaan, eikä meidän lähettelemät kortit kuulemma ole perille tulleet (kahdessa viikossa). Tulossa on kunhan ehtivät, jos ei jouluksi niin juhannukseksi.

Markkinatunnelmaa

Kun on kaukana Suomesta ja kaukana kotoa ja kaukana omista juuristaan ja omista perinteistään niin on aina kivaa kun suomalaiset kokoontuu yhteen. Tekemään perinteisiä asioita, juomaan kahvia, syömään pullaa ja heittämään kännykkää.



Eukonkantoa kovasti toivottiin ohjelmarepertuaariin, muttei ainakaan vielä toteutunut. Vauhdikkaita tilanteita saatiin kuitenkin isien potkulauta kiihdytyajoissa, pieneltä verenvuodoltakaan ei voinut vältyä. Oli siis perinteiset markkinat puistossa, paikalla satakunta suomalaista.
Ja ilo on päästä näiden järjestämiseen mukaan, talkoopullaa ja idearikkaita huvitoimikunnankokouksia.

Kommunikaatio-ongelmia

Miksi tehdä asiat toimivasti ja helposti jos ne vaan suinkaan on mahdollista tehdä hankalasti ja vaikeasti?

Kun on kolmena aamuna ja kolmena iltana odottanut tilattua huoltomiestä saapuvaksi niin neljäntenä aamuna ei enää jaksaisi. Neljäntenä aamuna kaupan kassalla soi puhelin, Jarkko soitti, että huoltomies soittaa, että ei pääse portista sisään, nyt heti mene niitä sinne vastaan ja sanomaan, että ne tulee meille. Käskystä! Kiireellä nakkelin ostokset kassiin, käryyn, autoon ja kaasuttelen portille. Portilta soitin Jarkolle töihin, ettei täällä ketään huoltomiestä ole noukittavissa. Jarkko soitti huoltomiehelle ja takaisin minulle, että ne on jo pihassa, mene avaamaan niille ovi. Puolivälissä portilta kotiin ne äijät tuli portille päin mua vastaan. Käännyn ympäri ja ajoin niiden perässä portille huitoen ja tööttäillen, saamatta asianomaisten huomiota. Portilla ukot pälyili eksyneen näköisinä ympärilleen ja menin selittämään ukoille tilanteen. kolmatta kertaa asiaa kertoessa joku kolmesta miehestä ehkä tajusi mitä tarkoitin, kuka olin ja että meillä oli kommunikaatio ongelma. Porttivahtia hymyilytti.

Oli meillä montakin ihan oikeaa ongelmallista työkaluja ja varaosia vaativaa teknistä vikaa ja painavaa kannettavaa yläkertaan huoltosetien varalle. Mutta oma henkilökohtainen suosikkini oli kuitenkin tilanne kun osoittamalla pistorasiaa kerroin, että tuo minkä nimeä en tiedä ei toimi. Yhden kerran se vaan poksahti ja sitten se onkin ollut ihan mykkä (melkein kaks kuukautta). Setä sanoo ahaa ja kysyy sulakekaappia. Avaa kaapin oven ja laittaa sen pistorasian sulakkeen takaisin "on" asentoon. Madam, nyt pitäisi toimia.

Hiio Hoi Sailor!

Olen työntänyt nokkani taas mukaan koululla taideprojektiin. Missiona koristella kakkosluokkalaisten eteishalli merimies maisemiin. Ykkös termin ajan koulussa on ollut teemana maailmankartta ja captain Cook. Tutkimusmatkailua ja hisoriaa. Oli hieman hämmentävää päätyä sivistämään itseään wikipediaan poikansa kehoituksesta, hän kun tiesi tämän kapteenin laivojen nimetkin ja puhui kovasti 1700-luvusta. "Ootko fiksumpi kuin koululainen?" tunnari soi päässä..

Eteishalli on nyt muuttanut ilmeensä paneloiduin seinin ja ruutitynnyrein varsin inspiroivaan tutkimusmatkailu ja merirosvoseikkailu tunnelmaan. Eilen haukoin henkeäni hämmästellen äitien panostusta ja kekseliäisyyttä kun yksi mamma kolleega esitteli tuotostaan. Tyyppi oli tehnyt halkasijaltaan puolitoista metriä olevan ruorin. Keskustana toimi muovinen jäätelöpurkki, puukeppeinä pahviset putket ja ympäryskehän oli tehnyt pahvista ja paperimassasta. Koko höskä oli vuorattu oikeaan muotoonsa sanomalehdillä ja maalattu marmori tekniikalla ruskeaksi ja se näytti ihan oikealta tiikki puiselta ruorilta. Minun luotto-hommani koko projektissa oli vetää "paneli seinään" mustalla tussilla lautojen viivoja, naulan jälkiä ja oksan reikiä. Mutta ei voi siis kuin hämmästellä kuinka hieno lopputuloksesta tuli ja lapset ovat tottakai onnesta soikeana.

Tänään kouluun lähti pieni merirosvo. Sain reklamaatioita silmälapun, koukkukäden ja miekan sekä muiden asiallisten waepons puuttumisesta, mutta eihän kukaan ole täydellinen. Hymy oli kuitenkin kaikesta huolimatta melkoisen leveä saadessaan vetää nuo mageet kuteet päälleen ja vielä kruunata ne crocseilla. Koulukengät toimii meillä lähinnä kirosanana ja se onkin Maxin mielestä ihan käsittämätöntä, että koulua pitää käydä mustat nahkakengät jalassa.

"Ei olis ihanaa!"

Työasiat ihmetyttää taas oikein urakalla. Tästä voisi kirjoittaa vaikka romaanin tai ainakin vitsikirjan vaan tyydynpä vaan sanomaan että voi yhden kerran sentään. Nämä oli alkusanat siihen, että seuraavaksi kerron keskustelleeni autossa töistä ja siitä, että minun pitää lopettaa kello kaksi työnteko, että ehdin hakemaan lapseni koulusta. Sanoin napakasti puhelimeen, että en siis mitenkään voi olla yli kahden ja kysyin vielä olisiko asia nyt selvä. Tietäen kuitenkin pikkuaivoissani samanaikaisesti ettei asia ollut vieläkään mitenkään mahdollisestikkaan ollenkaan selvä. Ei edes lähellä.

Puhelun lopetettuani koululainen vieressäni huokaa, että olisko äiti ihanaa jos sulla ei olis mua niin sun ei tarvis hakea mua koulusta ja voisit olla vaikka kymmeneen asti töissä.

Kamalaa! Ei olisi ihanaa! Kulutin ekstra paljon aikaa tämän asian hokemiseen koko illan ajan..

Ihan pimee tapaus

Haastemies Bangaloresta kävi kolkuttelemassa kommenttilaatikossa ja käski kertomaan viisi kummallista tapaani. Tämä on tullut vastaan monessa blogissa ja on ollut hauskaa luettavaa. Tätä pohtiessani huomasin, että tämä haaste on ehkä hauskaa luettavaa, muta aika vaikeaa ja noloa kirjoitettavaa. Enhän minä kuitenkaan muita huonommaksi jää enkä jätä haasteeseen tarttumatta, en. Pakko kuitenkin mainita, että tässä meinasi iskeä valinnan vaikeus, nimittäin osoittauduin aika kummalliseksi ihmiseksi tätä pohtiessani. Helpotus kumminkin, että melko moni kummallisista tavoistani ei ollut millään muotoa julkaisukelpoinen. Tässä siis tiukan karsinnan ja harkinna jälkeen viisi kummalisinta tapaani:

1. Valonkatkaisijan keskipisteen etsiminen. Tapahtuu niin, että otetaan hellä etusormiote valonkatkaisijasta ja napsautetaan valo päälle. Tämän jälkeen hiljaa hivuttautuen painetaan valonkatkaisijaa sulki-asentoon tarkoituksena saada valo värisemään ja rätisemään ja nappula pidettyä siinä asennossa.

2. Paukkumuovin paukuttaminen. Aivan taivaallista saada siivu paukkumuovia käsiinsä ja yksi kupla kerrallaan räjäytellä koko pala. Toivoa saattaa ettei pala ole turhan suuri, tätä ei nimittäin yksinkertaisesti pysty jättämään kesken jolloin vaarana on sormenpäiden ja ranteen rasitusvammat.

3. Mikroaaltouunin taajuudella hyräileminen. Lämmitäessä tai sulatellessa mitä tahansa odottavan aika on paljon lyhyempi kun koittaa tuottaa hyräily-ääntä mikä olisi juuri samalla korkeudella ja voimakkuudella kuin mikron pitämä hyrinä. Puolen kilon kanapaketin sulattamiseen tosin menee noin 5min minkä aikana on vaarana hyräilijän sinertävyys ja mahdollinen pyörtyminen, suosittelen vain alle minuutin juttuihin. Henkeä saa vetää välissä lisää jos on tarve.

4. Nyppiminen. Jo pelkästään henkisellä tasolla olen aika etevä tässä, moni asia nyppii, hyvinkin helposti. Mutta konkreettisesti nyppiminen on ihan must. Jos ei kynsiä tai kaksihaaraisia niin maton hapsujen suorimista, silmäripisä, roskia pöytäliinalta tai nukkaa torkkupeitosta. Samaan kastiin voidaan lukea se, että jos saan käsiini irtonaisen hiuksen tai langan pätkän on se pakko, siis ihan pakko pyörittää sormensa ympärille. No, monesti kyllä pyörittelen ihan päässä kiinnikin olevia hiuksia...

5. Laitan hajuvettä nukkumaan mennessäni nähdäkseni kauniimpia unia ja käytän huulipunaa vain kun harmittaa, jotta tulisin iloisemmaksi koska punatuilla huulilla on helpompi hymyillä. Nyt paljastui syy siihen miksi minulla on huulipunaa aniharvoin.

Ihan pimee koko eukko, kummjainen, outolintu! Sentäs nämä kummat tapani sijoittuvat pääasialisesti kotiin neljän seinän sisälle...

Ohjeet kaikessa yksikertaisuudessaan:
"Paljastan viisi omituista tapaani. Tämän jälkeen valitsen seuraavat viisi ihmistä, jotka haastan tekemään saman perästä. Heidän tulee myös kirjoittaa nämä säännöt merkintäänsä. Linkitän haastamani ihmiset tämän merkinnän loppuun ja käyn ilmoittamassa heidän kommenttilaatikkoihinsa haasteesta ja tästä merkinnästä."

Haastan mukaan Nannan, Pupucen, 3xikuisuuden, Jospan ja Tompan sekä yhden salasanan takana piileskelevän mainion bloginpitäjän. Oikein paljon onnea haasteen voittajille!

Happy Halloween!

Karkki tai kepponen! Itse olisin tykännyt noista kepposista enempi, mutta Maxille irtosi korillinen karkkia naapuruston ovilta. Lyöttäydyttiin naapurin merirosvojen ja spidermanien ja kummitusten ja noitien sekä haudankaivajien völjyyn ja käytiin vähän virpomassa.

Max oli ihan into piukassa, eikö Halloween vois olla ens viikollakin. Tähän asti tätä on päästy viittaamaan kintaalla, vaan enpä usko että onnistuu enää ikinä milloinkaan.

Vai myönnettävähän se on, ettei iltakävely normi arki-iltana olisi ollenkaan noin mielenkiintoinen ja iloisissa tunnelmissa. Itse kuitenkin viettäisin pyhäinmiestenpäivän sytyttämällä kynttilän ja muistamalla poisnukkuneita tirauttamalla muutaman kyyneleen. No, molempi parempi. Perjantaina hulluttelua, lauantaina perinteistä synkistelyä kynttilänvalossa.

Anteeksi, voitko toistaa

"Äiti, onko meillä tyhjää muroboxia? Schooliin pitäis viedä tyhjä boxi, kun me löörnataan thrii dii sheipsejä meidän cläässissä tumorou?"
(kaikki suomalaisella ärrällä kuitenkin..)

Kisaviikonloppu

Pärinän täyteinen viikonloppu. Isojen järjestelyjen ja tiukkojen treenien jälkeen starttasi Jarkon duunin tiimi 24 tunnin karting kisoihin. Mukana oli nelisenkymmentä tiimiä, jokaisella porukalla yksi auto ja autoa pyöritettiin radalla kokonainen vuorokausi.


Lystiä oli koko viikonlopuksi. Tosin me käytiin Maxin kanssa kotona nukkumassa ja palattiin pelipaikalle aamusella. Pitkän yön jälkeen porukka vaikutti hieman uupuneelta, ryytneeltä ja vitsit alkoi olla aika vähissä. Auto jatkoi kuitenkin renkaat vikisten kulkuaan ja kello kävi.



Meno oli aika äijämäistä. Miehille oli tarjolla kilpailuhengen ja red bullin lisäksi myös silmänruokaa. Kymmenen sentin piikkikoroilla, kuinkas muutenkaan..

Porukka pärjäsi hyvien kuskien ja tallien joukossa mainiosti ja ajoi ruutulipun liehuessa seitsemänneksi.

Vuosi vaihtui ja yöllä paukkui naapurustossa ilotulitukset. Innokkaimmat ovat pukenee talonsa vilkkuviin ja välkkyviin jouluvaloihin, todella kaunista.. Ajatuksena vaikuttaisi olevan, että enempi on parempi, mutta enempi kuin naapurilla on paras. Happy diwali every one!

Huomenna on se odotettu päivä kun Dubai mall avaa ovensa. Mikäli vanhat merkit pitää paikkansa siellä on vain hyppysellinen kauppoja auki ensimmäisen parin kuukauden aikana, mutta silti. Ostostelun lisäksi siellä pääsee ihastelemaan 10 miljoonan litran akvaariota, hurvittelemaan huvipuistossa, tinkimään kulta soukissa ja luistelemaan luistinradalle. Ja kaiken lisäksi sinne aukeaa ihka oikea Hamleys, maailma paras lelukauppa...

Good old times..

Keväästä asti olen sulatellut tätä faktaa, että nyykkärit otti ja teki comebackit. Vaikka ensin sitä auttamatta luulikin vitsiksi, niin kuitenkin niin ne teki. Oi kultainen kahdeksankytluku! Tätä nuoren tytön hurmiota suojellakseni, en juurikaan ole perehtynyt tähän uuteen tulemiseen. Ajatuksena, että menee koko hyvä juttu muistoissa pilalle... Olinhan kuitenkin tosissani Fani, isolla äffällä. Huone oli tapetoitu poikien kuvilla, kaikki kasetit piti saada "tai karkaan kotoa", R-kioskilla myytiin keräily-kortteja ja ne olikin tärkeistä tärkeimpiä. Uskoin vahvasti meneväni Jordanin kanssa naimisiin ja treenasin uutta nimikirjoitustani aina joutessani ja I'll be loving you forever soi kasettisoittimessa. *huokaus*.

Tänään törmäsin kuitenkin kovasti vanhentuneiden nyykkäri-poikien haastatteluun surffatessani telkkakanavia. Tästä innostuneena aloitin asian lähemmän tarkastelun. Ensinnäkin youtuubi tarjosi näitä vanhoja hyviä kappaleita vaikka kuinka. Kamalaa! Hirveää! Oliko ne tollasia?? Tätä ei voinut punastumatta ja nauramatta katsoa:


Voi järkytys! Ja ihana ihana Jordan!!??

No onkos se meno yhtään parantunut 14 vuoden tauon aikana? Pojat ovat ainakin kasvaneet isoiksi miehiksi, ovat kuitenkin kaiken nimien muistelun jälkeen selkeästi tunnistettavissa. Tanssiaskeleet taittuvat melko mallikkaasti edelleen ja musiikki on sopivasti päivitettyä. Sulattelen tätä nyt vielä hieman lisää, ehkä kohta alan tapetoimaan olohuonetta julisteilla...

Syksyä ilmassa

On käynnistynyt se vaihe vuodesta kun jakoon pannaan parhaimmat selviytymisvinkit. Miten jaksaa puoli vuotta pimeässä, mistä napataan lisää intoa ja energiaa, että on vielä järjissään keväällä? Tosielämän survivoria pohjolalaisittain.

Melkein hävettää kun huomaa nauttivansa täysinrinnoin tästä Lähi-idän leppoisasta ilmanalasta. Keli paranee päivä päivältä, aamuisin saa jo hengittää raitista ilmaa, päivisin voi olla joka päivä pikkuisen pidempään ulkona ennenkuin tulee hiki ja illan suussa keli on kerrassaan mainio. Iltatee on tähän aikaan vuodesta kaikkein parhaimmillaan takapihan hämärissä, sirkkojen soittaessa huumaavaa eksoottista konserttiaan. Nettiradion säätiedotukset nostattavat ihon kananlihalle, sadetta, koleaa ja syksyistä puhuria. Syksy on kaunis vuodenaika, ainakin kaukaa katsottuna ja valokuvissa.

Ja syksyynhän kuuluu oleellisena osana myös Halloween. Eikö? Ei ihan meidän perrinteitä, mutta täällä se tulee silmille väkisinkin. Mukava juhlahan se on, en vaan osaa sitä viettää. Kurpitsat portaille ja pääkallot ikkunoihin, noita-akan rekvisiitat esille ja kepposia tekemään? Tänään ovella oli postia helpommasta vaihtoehdosta. Voi teipata kurpitsan kuvan oveensa ja jättää ulkovalot päälle, niin se on selkeä merkki mihin naapuruston lapset saavat tulla pimpottamaan. Eli voisi ostaa muutaman kilon namia kaappiin ja odotella lapsia saapuvaksi. Meidän pihavalo on kyllä palanut ja luulenpa, että muutenkin voitaisiin vetää verhot kiinni ja istua hämärässä ja ohittaa koko juttu..

Meille on iskenyt syysflunssa. Enpä edes muista millon viimeksi Max on ollut kipeänä, mutta nyt niiskutetaan, köhitään ja kuumeillaan perinteiseen tyyliin. Atshiiiiii!

Another day at the office

Miitulainen on päässyt taas toteuttamaan itseään kameran kanssa. Vapaaherratarta on kutsunut aamukahvitreffien ja bb-netti tv:n lisäksi työt. On siis tullut piipahdettua vaikka missä mielenkiintoisissa pölyisissä ja haisevissa paikoissa viime aikoina ampumassa muutama tuhat kuvaa.. Ja katsokaas vaikka, en herättänyt ollenkaan huomiota!